Väinö Arjava

Väinö Arjava (alk. Lamberg; 23. tammikuuta 1899 Sortavala – 10. maaliskuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen viulisti ja konserttimestari, director musices. Hän sai Sortavalassa musiikinopetusta urkuri Onni Pakariselta sekä pianisti Bertta Relanderilta (o.s. Wiger), joiden säestyksellä esitti jo silloin mm. Max Bruchin viulukonserton ja Ludwig van Beethovenin Kevät-sonaatin. Saatuaan stipendin hän pääsi 1917 Helsingin musiikkiopistoon (myöh. Sibelius-Akatemia). Siellä hänen opettajiaan olivat Heikki Halonen ja Leo Funtek. Pariisissa Arjava opiskeli Yvonne Astrucin johdolla 1935.

Helsingin kaupunginorkesterin I viuluun Arjava kiinnitettiin 1920. Hänet valittiin 2. konserttimestariksi 1934, missä virassa hän oli vuoden 1960 loppuun lukuun ottamatta jaksoa 1942–45, jolloin toimi 1. konserttimestarina.

Arjava konsertoi ja esiintyi orkestereiden solistina kotimaassa. Puolisonsa, pianisti Kaisa Arjavan kanssa hän esitti radiossa merkittävän osan klassisesta sonaattikirjallisuudesta. Hän oli Suomen Kamarimusiikkiseuran perustajajäseniä. Myös hänen tyttärensä Ritva Arjava on pianisti.

Jouhikkoperinteen tutkimukseen Väinö Arjava antoi arvokkaan panoksen välittäessään kansanmusiikintutkija A. O. Väisäselle yhteyden kansansoittaja-isäänsä Pekka Lambergiin, joka sitten pyynnöstä rakensi kaksi jouhikkoa sekä soitti sävelmiään, joiden julkaisukuntoon saattamisessa Arjava auttoi tutkijaa.

Lähteet

• Nieminen, Rauno: Soitinten tutkiminen rakentamalla esimerkkinä jouhikko, s. 36, 40, 77, 180, 182. (Tohtorintutkinnon kirjallinen raportti.) Kurikka 2008.
• Pajamo, Reijo: ”Väinö Arjava.” Otavan Iso Musiikkisanakirja, 1. osa, s. 156. Helsinki 1976.
• Pajamo, Reijo: Sortavala, Laatokan laulava kaupunki, s. 94–95, 168, 177–178. Joensuu 1985.