A. O. Väisänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
A. O. Väisänen fonografeineen vuonna 1913.

Armas Otto Abraham (Aapo) Väisänen (9. huhtikuuta 1890 Savonranta – 8. heinäkuuta 1969 Helsinki) oli suomalainen etnomusikologi ja musiikkitieteen professori, joka tutki erityisesti suomalais-ugrilaista kansanmusiikkia.[1]

Nuoruus ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. O. Väisänen syntyi Savonrannan pitäjässä. Hänen musikaalisuutensa huomattiin jo varhain, kun kanttori otti hänet kirkkoon polkemaan urkuja ja johtamaan veisuuta. Kansakoulussa häntä pidettiin lahjakkaana, ja opettajan toivomuksesta hänet lähetettiin Savonlinnan lyseoon. Hän opetteli omin päin soittamaan viulua ja alkoi lähetellä pieniä sävelmäkeräelmiä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Ylioppilastutkinnon jälkeen Väisänen kirjoittautui Helsingin yliopistoon ja opiskeli viulunsoittoa Helsingin Filharmonisen Seuran orkesterikoulussa ja soitti alttoviulua sen orkesterissa, nykyisessä Helsingin kaupunginorkesterissa, vuosina 1912–1914; musiikinteoriaa hänelle opettivat Ilmari Krohn ja Armas Launis. Väisänen kiinnostui kuitenkin jo nuorena kansanmusiikin tutkimisesta ja teki lukuisia keräysmatkoja suomalais-ugrilaisten kansojen keskuuteen vuosina 1912–1946, muun muassa Aunukseen, Viroon, Vepsään, Inkerinmaalle, Mordvaan, Petsamoon ja Ruotsin Lappiin. Yliopistossa hän opiskeli musiikkitiedettä ja venäjän kieltä, julkaisi useita tutkimuksia ja sävelmäkokoelmia ja väitteli tohtoriksi vuonna 1939 aiheenaan obinugrilaiset kansansävelmät.

Väisänen oli Viron ystävä. Esimerkiksi Viron vapaussodan syttyessä hän matkusti Viroon mukanaan Lauri Kettusen ja Toivo Kaukorannan laatima viesti, "Tervehdys Viron kansalle", ja lupaus, että Suomi auttaa Viroa taistelussa Neuvosto-Venäjää vastaan.[2]

Väisänen äänitti ja valokuvasi matkoillaan. Hänen ottamia kuviaan on Museoviraston kokoelmissa.[3]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äänimerkkilaite. Kuva: Ylen arkisto.

Väisänen hoiti Helsingin yliopistossa musiikkitieteen dosentuuria vuosina 1940–1956 ja professuuria vuosina 1956–1959.[1] Hän hoiti luottamustehtäviä mm. Kalevalaseurassa (puheenjohtaja vuosina 1942–1962) ja Suomen musiikkitieteellisessä seurassa (puheenjohtaja vuosina 1951–1965).

Väisänen loi Yleisradion väliaikamerkin.

Julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen kansan sävelmien keräys (1917)
  • Untersuchungen über die Ob-ugrischen Melodien (1939)
  • Kalevalanmitallisten runojen esittämistavat (1948)
  • Hiljainen haltioituminen: A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista (1990)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 10, p. 222. Otava 1967.
  2. ↑ Seppo Zetterberg: Konstantin Päts ja Soome: unistus kaksikriigist, s. 37. Kääntänyt Sirje Olesk. Tallinn: Varrak, 2021. ISBN 978-9985-3-5078-2
  3. ↑ Armas Otto Aapo Väisänen ( s. 1890, k. 1969 ) kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi. Viitattu 20.5.2024.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Asplund, Anneli: ”Väisänen, Armas Otto (1890–1969)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 747–748. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
  • Leisiö, Timo: Setumaalta Harjumaalle: A. O. Väisäsen tutkimusmatka Viroon vuonna 1913. Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen julkaisu, 16. ISSN 0357-0010. Tampere: Tampereen yliopisto, 1992. ISBN 951-44-3254-1
  • Piela, Ulla – Knuuttila, Seppo – Blomster, Risto (toim.): Taide, tiede, tulkinta: Kirjoituksia A. O. Väisäsestä. Kalevalaseuran vuosikirja, 90. ISSN 0355-0311. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-311-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=A._O._Väisänen&oldid=22843889”