Uusklassismi (kirjallisuus)

Uusklassismi eli neoklassismi on antiikin ihanteita 1600-luvulta lähtien noudattamaan pyrkinyt kirjallisuuden tyylisuuntaus. Eri maissa uusklassismin kaudet vaihtelevat hyvin paljon. Englannissa suuntaus on rajattu suunnilleen vuosiin 1660–1780.

Ajan kirjallisuudelle on ominaista valistushenkinen järjestyksen, tasapainon, selkeyden ja korrektiuden korostaminen. Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä uusklassismilla on tarkoitettu rokokoon vastareaktiona 1780–1850 vallinnutta taidesuuntaa, joka renessanssin tavoin noudatti antiikin kreikkalais-roomalaisia ihanteita ja tavoitteli ankaran selkeää muotokieltä. Ratkaisevan sysäyksen suuntaukselle antoivat Herculaneumin ja Pompejin arkeologiset löydöt – ensimmäiset kaivaukset tehtiin vuonna 1748 – sekä J. J. Winckelmannin teokset Gedanken über die Nachahmung der Griechischen Werke in der Malerei und Bildhauerkunst (1755) ja Geschichte der Kunst des Alterthums (1764) sekä G. E. Lessingin (1729–1781) monet kirjoitukset. Uusklassismi ilmeni rinnakkain romantiikan kanssa, jopa samojen kirjailijoiden tuotannossa. Uusklassismin piiriin luetaan esimerkiksi monet Goethen ja Friedrich Schillerin teokset. Käsitettä on lisäksi käytetty Saksassa ja eräissä muissa maissa vuoden 1905 vaiheilla syntyneestä kirjallisuuden suuntauksesta, jossa jälleen korostettiin klassisten ihanteiden merkitystä. Reaktiona naturalismille saksalainen uusklassismi painotti puhtaan runomuodon ja kauneuden tärkeyttä. Suuntauksen huomattavin edustaja Paul Ernst (1866–1933) julkaisi uusklassismin ohjelmakirjoituksen "Der Weg zur Form" vuonna 1906.