Uudenmaankatu (Helsinki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uudenmaankatu Erottajankadulta katsottuna. Etualalla oikealla entinen Kaleva-yhtiön, myöhemmin Tullihallituksen talo, vasemmalla Kolmikulman puiston puita.
Uudenmaankatu nähtynä lännestä itään. Kadun päässä näkyy Sanoma Osakeyhtiön tiilirakennus Erottajankadun ja Ludviginkadun kulmassa.
Mallaskadun tunnelin suuaukko Uudenmaankadun puolella. Taustalla Sinebrychoffin puiston puita.
Mallaskatu Hietalahden­rannasta katsottuna. Kadun päästä johtaa tunneli Sinebrychoffin puiston ali Uudenmaankadulle.

Uudenmaankatu (ruots. Nylandsgatan) on noin 800 metrin pituinen katu Helsingin kanta­kaupungissa, Kampin ja Punavuoren rajalla. Se johtaa Erottajan­kadulta Kolmikulman puiston pohjois­laidalta Sinebrychoffin puiston laidalle. Puiston alittaa Mallaskadun tunneli, joka yhdistää Hietalahdenrannasta alkavan lyhyen Mallaskadun Uudenmaankatuun.

Itäisintä, Kolmikulman puiston kohdalla olevaa osuuttaan lukuun ottamatta Uudenmaan­katu on yksisuuntainen lännestä itään päin. Ennen se oli hiljainen sivukatu[1], mutta Mallaskadun tunnelin valmistuttua sen länsipäähän vuonna 1969[2], siitä tuli osa vilkasta liikenne­väylää, joka johtaa Länsiväylältä ydin­keskustaan. Aikaisemmin pää­liikenne­väylänä toimi Bulevardi.[1] Päin­vastaiseen suuntaan liikenne kulkee pohjoisempana sijaitsevaa Lönnrotinkatua pitkin.

Nimen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaankadun nimi johtuu Uudenmaan esikaupungista, joka on 1800-luvulla käytetty nimitys silloisen Helsingin Esplanadin etelä- ja länsipuolella olleesta osasta, pääosin nykyisestä Kaartin­kaupungista sekä osasta Kamppia ja Punavuorta. Nimi vahvistettiin vuonna 1820, aluksi vain ruotsiksi kirjoitettuna Nylands Gatan. Myös suomenkielinen nimi Uudenmaan­katu oli käytössä jo 1800-luvulla, mutta vahvistettiin virallisesti vasta vuonna 1909.[3]

Otavan toimitalo, Uudenmaankatu 10.
Uudenmaankatu 19–21:n puutalot vuonna 1953.
Islam-talo Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun kulmassa.
Uudenmaankatu 38, kadun viimeinen jäljellä oleva puutalo.

Alun perin 1800-luvulla Uudenmaan­kadun varrelle rakennettiin pääasiassa yksi­kerroksisia puutaloja. Tontit kadun varrella olivat kuitenkin tuntuvasti pienempiä kuin viereisen Bulevardin varrella, ja katu, varsinkin sen länsipää, liittyikin luonteeltaan pikemminkin Punavuoren työläis­kaupungin­osaan kuin Bulevardin seutuun.[4]

Yksi rapattu puutalo on kadun varrella edelleen jäljellä osoitteessa Uudenmaankatu 38. Muut puutalot on aikojen kuluessa purettu, ja tilalle on rakennettu asuinkerrostaloja, jonkin verran myös liike- ja toimisto­taloja. Osa niistä on 1800-luvun lopulla rakennettuja uusrenessanssityylisiä rakennuksia, osa 1900-luvun alun jugendtaloja. Myöhemmin muutamia kerrostalojakin Uudenmaan­kadun varrelta on jo purettu. Esimerkiksi Sanoma Oy osti 1960-luvulla rakennukset Uudenmaan­katu 16–22 tontteineen, purki ne ja rakennutti tilalle modernin liiketalon.[5]

Myös Gabriel Andsténin suunnittelemat 1820- ja 1830-luvuilla valmistuneet puutalot Uudenmaankatu 19–21 säilyivät paikoillaan 1970-luvulle saakka. Kun samaan kortteliin Bulevardin puolelle myöhemmin rakennettiin Svenska flicklyséetin koulutalo, näistä taloista tuli sen rehtorin ja muun henkilökunnan asuintaloja.[6] Puretut talot kuitenkin varastoitiin ja pystytettiin vuonna 1991 uudestaan Kaisaniemenrantaan, Kasvi­tieteellisen puutarhan laidalle. [7] Niiden alkuperäisellä paikalla on nykyisin moderni asuinkerrostalo.

Surullisen kuuluisiksi tulivat 1800-luvulla Uudenmaankatu 34–36:ssa olleet kauppias Mikael Antipoffin omistamat vuokrakasarmit, joita nimitettiin muun muassa Suureksi Bastiljiksi ja Ryysyhotelliksi. Ne edustivat köyhälistön asumis­kurjuutta pahimmillaan: niissä asui jopa 6–10 henkilöä huonetta kohti, ne olivat huonossa kunnossa ja asukkaiden juopottelun ja väki­valtaisuuden vuoksi ne olivat erittäin levottoman asuin­paikan maineessa. Lopulta kaupunki kuitenkin pakko­lunasti rakennukset ja purki ne, ja paikalle rakennettiin arvo­rakennukseksi luokiteltu asuintalo.[8] Sittemmin Uudenmaankatu 36:ssa toteutettu julkisivun marmorointimaalaus antoi aivan uuden ilmeen jo muutoinkin arvokkaalle rakennukselle.

Huomattavimpia rakennuksia Uudenmaankadun varrella ovat:

Poikkikadut on tässä lueteltu kadun osoite­numeroiden kasvu­suunnasta, idästä (koillisesta) länteen (luoteeseen). Katu on kuitenkin yksi­suuntainen niin, että liikenne kulkee ainoastaan päinvastaiseen suuntaan.

  1. a b Kotikaupunkipolku 25: Neuvosto­liittolainen kortteli Kaupunginosat.net. Viitattu 7.10.2016.
  2. ”Liikennesuunnitteluosasto”, Kertomus Helsingin kunnallishallinnosta: Helsingin kaupungin virastot ja laitokset 1969, s. 37. Helsingin kaupungin tilastotoimisto, 1972. Teoksen verkkoversio.
  3. Helsingin kadunnimet, s. 39, 144. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970. ISBN 951-771-220-0 Teoksen verkkoversio.
  4. Asmo Alho, Uljas Rauanheimo: Helsinki ennen meitä, s. 125, 183. Otava, 1962.
  5. Antti Manninen: ”Uudenmaankatu 16-22”, Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä, s. 110. Helsingin Sanomat, 2004. ISBN 978-952-5557-00-8
  6. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Haarahaukka”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 176–177. Helsingin Sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7
  7. Puurakennukset Uudenmaankatu 19-21 Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 7.10.2016.
  8. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Pelikaani”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 220–221. Helsingin Sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7
  9. Uudenmaankatu 1 / Erottajankatu 2 korttelit.fi. Arkistoitu 18.5.2011. Viitattu 5.10.2016.
  10. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Fasaani”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 216–217. Helsingin Sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7
  11. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Pöllö”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 218. Helsingin Sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]