Uskonnonvapaus Suomessa

Tämä artikkeli käsittelee uskonnonvapautta Suomessa.

Oikeudelliset perusteet

Uskonnonvapautta Suomessa koskevia säädöksiä ovat Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus, Suomen perustuslaki sekä uskonnonvapauslaki.

Suomen perustuslaki

Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:n mukaan

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslaki

Uskonnonvapaudesta on Suomessa säädetty erikseen uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Keskeisin uskonnonvapautta koskeva säännös on lain 3 §. Sen mukaan ”jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä”.

Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät huoltajat yhdessä. Äidillä on kuitenkin vuoden ajan oikeus yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaa, mikäli huoltajat eivät sovi asiasta. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen uskonnollista asemaa voidaan muuttaa vain hänen omalla suostumuksella. Näin ollen tämän ikäinen lapsi seuraa esimerkiksi uskonnollista yhdyskuntaa vaihtavia vanhempiaan vain omalla suostumuksellaan. Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi itse liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnastaan vanhempien suostumuksella.

Uskonnonvapauslain perusteluissa (3.1. Tavoitteet) on ilmaistu seuraavasti: ”Lapsen uskonnollista asemaa koskevassa sääntelyssä lähtökohtina ovat perheen uskonnollisen yhtenäisyyden tukeminen, lapsen uskonnollisen aseman pysyvyyden ja lapsen myötämääräämisoikeuden turvaaminen sekä alaikäisen suojelu.”

Lain mukaan (6 §) oikeudesta saada uskonnon opetusta säädetään erikseen. Asiasta on säädetty perusopetuslaissa ja lukiolaissa.

Muut lait

Islamin halal-teurastuksessa eläin teurastetaan viiltämällä elävänä kaula auki. Eläinsuojelulakiin on tehty uskonnollisista syistä kompromissi, jossa eläimen tainnuttaminen yhtä aikaa verenlaskun kanssa on sallittua. Käytännössä samanaikaisuus on miltei mahdotonta, minkä vuoksi halal-liha teurastetaan Suomessa samoin kuin tavanomainen liha, mutta tainnutuksen jälkeen muslimi pyytää jumalalta luvan ja viiltää sitten kaulan auki. Eläinsuojelulaki ei kuitenkaan kiellä tainnuttamattomasti teurastetun lihan maahantuontia. Helmikuussa 2023 eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi, että halal-teurastamisen ja košer-teurastamisen on oltava jatkossakin sallittua Suomessa ja eläinten hyvinvointia koskevaa lakiehdotusta on muutettava. Eduskunnassa oli huolestuttu miten NATO-maa Turkki reagoisi lakihankkeeseen, joka rajoittaisi muslimien uskonnonvapautta. Lisäksi Yhdysvaltain suurlähetystö oli kiinnostunut lakiesityksestä.

Naisten sukupuolielimien silpominen on ehdottomasti kielletty, vaikka sen syynä olisikin uskonnollinen tapa. Poikien ympärileikkaus on ollut käytännössä sallittua ilman nimenomaista poikkeussäännöstä rikoslaissa. Elokuussa 2007 korkein oikeus antoi valitusluvan asiassa, jossa syyttäjä vaati pojan ympärileikkauksesta rangaistusta, käräjäoikeus tuomitsi korvauksia mutta ei rangaistusta ja hovioikeus vapautti syytetyn. Maaliskuussa 2016 korkein oikeus linjasi, että ympärileikkaus muusta kuin lääketieteellisestä syystä täyttää sinänsä pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Se ei kuitenkaan ole rangaistava tilanteessa, jossa leikkausta voidaan pitää lapsen edun mukaisena. Korkein oikeus kiersi kysymyksen uskonnonvapaudesta vetoamalla aiempaan ratkaisuunsa. Ratkaisussa mainitulla lapsen edulla se tarkoittaa uhrin identiteettiä ja yhteisöön kiinnittymistä eli käytännössä sosiaalista painetta.

Jehovan todistajilla oli erivapaus saada vapautus asevelvollisuudesta huhtikuuhun 2019 saakka, jolloin poikkeuslaki kumottiin. Jehovan todistajien oppi ehdottomasti kieltää asepalveluksen.

Rienauslait

Suomessa vuoden 1734 lain rikoskaari määräsi jumalanpilkasta kuolemantuomion. Vuoden 1889 rikoslaissa oli jumalanpilkkaa koskeva pykälä. Vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta ja vuodesta 1970 eteenpäin kaksi vuotta.

Vuonna 1999 tuli voimaan Suomen rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan rikkomisesta. Lain mukaan uskonrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.” Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa. Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut rikosnimikettä tarpeettomana, koska muut lait suojelevat uskonnon harjoittamista häiritsemiseltä.

Historiaa

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
()

Uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen 1923 Suomessa on saanut vapaasti perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia, ja myös kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jääminen on sallittua. Vasta uskonnonvapauslaki antoi uskonnottomille täydet kansalaisoikeudet. Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle.

Valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin johtaja Martin Scheinin toteaa, että myös Suomen valtiokirkkoon kuuluvilla tulee olla uskonnonvapaus, johon sisältyy oikeus päättää siitä, harjoittaako uskontoa vai ei.

Kirkon ja valtion eron kannattajien kuten vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomessa on kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, jotka tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi. Nämä perisivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei heidän mukaansa tulisi olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.

Osa suomalaisista wiccoista järjestäytyi Suomen vapaa wicca-yhdyskunta -nimiseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Yhdyskunta haki opetusministeriöltä virallisen uskontokunnan asemaa vuonna 2001. Ministeriö ja edelleen korkein hallinto-oikeus hylkäsivät hakemuksen sillä perusteella, että wiccalaisuudessa ei ole ”yhtenäistä ja vakiintunutta, esimerkiksi uskontunnustukseen, pyhiin kirjoituksiin tai muihin pyhinä pidettyihin perusteisiin perustuvaa oppijärjestelmää”. Yhdyskunnan vähäinen toiminta loppui kielteiseen päätökseen ja päätöksestä ei tehty valitusta.

Vuonna 2000 julkaistun Suomen luterilaisen kirkon tutkimuksen mukaan 67 % suomalaisista koki uskonnonvapauden toteutuvan Suomessa hyvin, ja 2 % suomalaisista koki sen toteutuvan huonosti.

Suomalaisista kolmannes piti todennäköisenä tai varmana, että Jumala on olemassa, 46 % epävarmana tai ehdottomasti epätotena vuonna 2024. Jopa 82 % oli ainakin jokseenkin sitä mieltä, että lakien ei pidä perustua uskontoon.

Varhaiskasvatuksessa

Suomessa lasten päivähoidossa annetaan uskonnollista kasvatusta. Uskontokasvatuksen määrää lain lasten päivähoidosta toinen pykälä, joka lisättiin lakiin vuonna 1983. Kasvatuksessa on kunnioitettava lapsen huoltajien vakaumusta. Uskontokasvatuksen vaihtoehtona on elämänkatsomustietokasvatus. Perustuslain 11 § turvaamaa oikeutta vakaumuksen vapauteen käyttää esiopetusikäisten kohdalla huoltaja, joka valitsee joko uskontokasvatuksen tai elämänkatsomustietokasvatuksen. Esiopetuksen eettinen kasvatus on koko esiopetusryhmälle yhteistä.

Koulussa

Perustuslain 11 §:n 2 momentin perusteella ketään ei voida velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.

Nykyinen käytäntö on, että oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen jälkeen koulun on huolehdittava siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa. Lukiossa ilmoituksen tekee opiskelija itse.^lähde?

Opetushallitus on antanut muistion Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan. Muistion mukaan "Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestetty uskonnon opetus ei ole Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:ssä tarkoitettua uskonnon harjoittamista." ja "Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaan uskontoon perehtymiseen kuuluu myös tutustuminen uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin."

Katso myös

• Luettelo Suomen rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista
• Uskonnottomuus Suomessa
• Kirkosta eroaminen Suomessa
• Suomalainen muinaisusko
• Ensimmäinen ristiretki Suomeen
• Toinen ristiretki Suomeen
• Kolmas ristiretki Suomeen