Tämä on suositeltu artikkeli.

Maailmanperintöluettelo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Unescon hallinnoimaa fyysisten perintökohteiden maailmanlaajuista luetteloa. Vastaavasta aineettomasta kulttuuriperinnöstä on oma artikkelinsa.
Kohdeluettelot

Maailmanperintöluettelo on Unescon ylläpitämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuista kulttuuri- ja luonnonperintöä. Luetteloon valittujen maailmanperintökohteiden ja alueiden katsotaankin olevan arvokkaimmat kohteet, joiden suojelulla ja säilyttämisellä pitäisi olla erityinen merkitys ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle.[1]

Unescon yleissopimus kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämisestä allekirjoitettiin vuonna 1972.[2] Tämän jälkeen 195 valtiota on ratifioinut sopimuksen.[3] Jäsenvaltioiden joukosta valitaan edustajisto 21-jäseniseen Maailmanperintökomiteaan, joka tekee päätökset maailmanperintöluetteloa koskevista muutoksista[4]. Maailmanperintöluettelossa on 168 maasta yhteensä 1 199 kohdetta, joista 933 on kulttuurikohteita, 227 luontokohteita ja 39 molempiin ryhmiin kuuluvia (2023). Eniten maailmanperintökohteita on Italiassa, yhteensä 59 (2023).

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen toista maailmansotaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yellowstone oli maailman ensimmäinen kansallispuisto. Se valittiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1978.[5]

Kansallisesta kulttuuriperinnöstä alettiin puhua ensimmäisen kerran valistuksen aikana 1700-luvulla. Kansallista perintöä käytettiin vahvistamaan paikallisia historiallisia juuria. Turismin lisääntymisen jälkeen kiinnostus entiseen kasvoi entisestään.[6]

Perintöä haluttiin suojella, jotta tulevatkin sukupolvet näkisivät luonto- ja kulttuurikohteet. Yhdysvalloissa heräsi ajatus luontokohteiden suojelemisesta, kun Niagaran putousten luonnollinen erämaaympäristö oli tuhottu, ja siitä oli selvästi tullut ihmisen muokkaama alue. Vuonna 1872 Yhdysvaltoihin perustettiin maailman ensimmäinen kansallispuisto, Yellowstone, ja seuraavien vuosikymmenten aika kansallispuistojen idea levisi myös muualle maailmaan.[6]

Ensimmäisen maailmansodan rauhanprosessi johti Kansainliiton perustamiseen. Kansainliiton neuvosto perusti Intellectual Cooperation Committeen vuonna 1922. Komitea lopetti toimintansa nopeasti, kun ei löytänyt rahoitusta Genevestä, mutta se perustettiin uudelleen Pariisissa 1926 nimellä International Institute of Intellectual Cooperation (IIIC). Kansainvälinen museotoimisto (IMO) perustettiin vuonna 1926 osana IIIC:tä. IMO järjesti muutamia merkittäviä tapahtumia, jotka vaikuttivat kulttuuriperinnönsuojeluun, kuten Ateenan konferenssissa 1931 päätetty Ateenan julistus, joka oli ensimmäinen kansainvälinen lausunto historiallisten monumenttien suojelemisesta.[7]

Toisen maailmansodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja säädettiin San Franciscossa toisen maailmansodan jälkeen 24. lokakuuta 1945. Monet kansainväliset organisaatiot järjestyivät tämän jälkeen uudelleen, ja marraskuussa 1945 IIIC:n tilalle syntyi Unesco.[8]

Toisen maailmansodan jälkeen kehittyi ajatus kansainvälisesti perintökohteiden suojelusta. Assuanin toisen padon rakennussuunnitelmat saivat aikaan kansainvälisen huolenaiheen Abu Simbelin temppeleiden kohtalosta, sillä ne olivat jäämässä Nasserjärven tulvaveden alle uuden padon myötä. Egyptin ja Sudanin hallitusten pyynnöstä Unesco käynnisti vuonna 1959 projektin Abu Simbelin temppeleiden pelastamiseksi. Projekti maksoi noin 80 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ja sen aikana Abu Simbelin temppelit purettiin ja kasattiin uuteen paikkaan. Lisäksi veden alle jäävällä alueella järjestettiin laajoja arkeologisia kaivauksia. Projektin kustannuksiin osallistui noin 50 valtiota.[9]

Unesco esitteli vuonna 1962 suosituksensa ihmisten tekemien ja luonnollisten ympäristöjen sekä kohteiden suojelemiseksi ja entistämiseksi. Järjestö oli samoihin aikoihin mukana myös kahdessa laajassa pelastushankkeessa, jotka saivat maailmanlaajuista huomiota. Firenzen keskusta tarvitsi ennallistamista vuoden 1966 tulvan jälkeen ja Venetsian vuotuisten talvitulvien ongelma piti ratkaista. Lisäksi Unesco oli mukana suojaamassa Pakistanin Mohenjo-Daroa ja Indonesian Borobuduria.[10][11]

Yhdysvaltain hallitus alkoi kiinnostua luonnonsuojelusta kansainvälisten järjestöjen, kuten Sierra Clubin ja Maailman luonnonsäätiön, kautta. Valkoisessa talossa vuonna 1965 järjestetyssä konferenssissa Yhdysvallat vaati itsenäisen kulttuuri- ja luonnonperintöä käsittelevän World Heritage Trust -säätiön perustamista.[12] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) teki samantapaisen esityksen omille jäsenilleen vuonna 1968.[9] Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma, Unescon Ihminen ja biosfääri -ohjelma perustettiin 1970-luvun alussa, jolloin käytiin myös kansainvälisiä konferensseja kansallispuistoista. Nämä lisäsivät entisestään kansainvälistä tietoisuutta suojelutarpeista.[10]

Maailmanperintöluettelon perustaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lalibelan kallioon hakatut kirkot Etiopiassa oli yksi niistä kohteista, jotka valittiin luetteloon ensimmäisten joukossa vuonna 1978.

Yhdysvaltain ja IUCN:n ehdotukset esitettiin Yhdistyneille kansakunnille Tukholman kokouksessa vuonna 1972. Tukholmassa päätettiin, että Unescon yleiskokouksen pitäisi hyväksyä maailmanperintösopimus. Marraskuun 16. päivänä samana vuonna yleiskokous hyväksyi Yleissopimuksen maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (Convention Concerning the Protection of World Cultural and Natural Heritage). Sopimuksesta käytiin Unescon kokouksessa pitkä keskustelu, ja sen hyväksymistä kannatti 75 jäsentä, 17 jäsentä ei äänestänyt ja vain 1 jäsen äänesti sopimuksen hyväksymistä vastaan.[2]

Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, joka hyväksyi maailmanperintösopimuksen. Se ratifioi sopimuksen 12. heinäkuuta 1973.[3] Sopimus astui voimaan, kun Sveitsi hyväksyi sen 20. valtiona joulukuussa 1975.[2]

Ensimmäiset kaksitoista kohdetta hyväksyttiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1978. Maailmanperintösopimuksen 20-vuotisjuhlavuotena 1992 maailmanperintökomitea perusti maailmanperintökeskuksen ja määritteli kulttuurimaisemien suojelun ensimmäisenä kansainvälisenä järjestönä. Kaksi vuotta myöhemmin komitea loi yleismaailmallisen ohjelman maailmanperintöluettelon tasapainottamiseksi.[13]

Maailmanperintösopimuksen 30-vuotisjuhlana Unesco järjesti Venetsiassa World Heritage: Shared Legacy, Common Responsibility -kongressin, jonka tarkoituksena oli vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä maailmanperintökohteiden suojelemiseksi. Samana vuonna maailmanperintökomitea hyväksyi Budapestin julistuksen, joka tunnettiin neljän C:n ohjelmana (credibility, conservation, capacity-building, communication). Sen tarkoituksena oli parantaa maailmanperintöluettelon luotettavuutta, varmistaa kohteiden tehokas suojelu, kehittää tehokkaita mittareita osaamisen kartuttamiselle ja kasvattaa yleistä tietoa ja tukea viestinnän kautta. Viisi vuotta myöhemmin Christchurchin kokouksessa komitea lisäsi ohjelmaan viidennen C:n (community), sillä yhteisön osuus on suuri jokaisessa Budapestin julistuksen kohdassa.[13]

Yleissopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi eli maailmanperintösopimus on kansainvälinen sopimus, jonka Unesco hyväksyi vuonna 1972. Sen luonnin taustalla oli huoli uhanalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymisestä tuleville sukupolville. Sopimuksen tavoitteena on tämän perinnön suojaaminen.[14] Sopimuksessa on 38 artiklaa, joissa muun muassa määritellään kulttuuri- ja luonnonperintö sekä perustetaan näiden suojelemista varten kansainvälinen komitea.[15] Sopimuksen on ratifioinut tai hyväksynyt kaikkiaan 190 valtiota.[3]

Sopimuksessa esitetään jäsenvaltioiden tehtävät mielenkiintoisten kohteiden tunnistamiseksi ja niiden suojelemiseksi. Jäsenvaltiot sitoutuvat suojelemaan sekä maailmanperintökohteitaan että kansallista perintöään. Sopimuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee säännöllisesti raportoida maailmanperintökomitealle maailmanperintökohteidensa tilasta. Raporttien perusteella komitea tekee päätöksiä kohteiden tarpeista ja pyrkii ratkaisemaan uusiutuvia ongelmia.[16]

Maailmanperintösopimuksen ensimmäisessä artiklassa määritellään kulttuuriperintökohteet, joita voivat olla monumentit, rakennusryhmät ja paikat. Monumentteja ovat arkkitehtoniset työt, merkittävät veistokset ja maalaukset, piirtokirjoitukset, luola-asumukset ja näiden yhdistelmät, joilla on maailmanlaajuista arvoa historiallisesti, taiteellisesti tai tieteellisesti. Rakennusryhmiksi lasketaan rakennukset, jotka muodostavat maailmanlaajuisesti arvokkaan kokonaisuuden arkkitehtuurinsa, yhtenäisyytensä tai sijaintinsa ansiosta. Muita paikkoja ovat ihmisen tai ihmisen ja luonnon yhdessä muovaamat työt ja alueet, kuten arkeologiset kohteet, jotka ovat merkittäviä historiallisesti, esteettisesti, kansatieteellisesti tai antropologisesti.[17]

Toisessa artikkelissa annetaan luontokohteiden määritelmä. Niitä ovat biologiset tai fyysiset luonnonmuodostelmat, joilla on maailmanlaajuista arvoa esteettisesti ja tieteellisesti, geologiset tai fyysisen maantieteen muodostelmat ja uhanalaisten eläinten ja kasvien asuinalueet sekä tarkasti rajatut luonnonalueet, joilla on merkittävyyttä tieteen, luonnonsuojelun tai luonnonkauneuden kannalta.[17]

Maailmanperintösopimus on yksi Unescon kolmesta sopimuksesta, jotka liittyvät kulttuuriperinnön suojelemiseen. Kaksi muuta ovat Haagissa vuonna 1954 solmittu Yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi aseellisen selkkauksen sattuessa ja Yleissopimus kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi, joka solmittiin vuonna 1970.[18]

Organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nahannin kansallispuisto valittiin ensimmäisten joukossa maailmanperintökomitean istunnossa 1978.[19]
Vanha Rauma (kuvassa) ja Suomenlinna olivat ensimmäiset suomalaiset maailmanperintökohteet. Ne valittiin vuonna 1991.[19]
Senegalin ja Gambian alueilla sijaitsevat Senegambian kivikehät valittiin luetteloon vuonna 2006.[19]

Maailmanperintökomitea

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Maailmanperintökomitea

Maailmanperintösopimuksen täyttämisestä vastaa maailmanperintökomitea, joka koostuu 21 edustajasta, jotka valitaan sopimuksen ratifioineista valtioista. Komitean jäsenet valitaan kuusivuotiskaudella, mutta valitut saavat vapaaehtoisesti istua vain neljä vuotta, jotta muutkin jäsenet pääsevät komiteaan. Nykyisistä jäsenistä kaikki ovat valinneet vapaaehtoisen neljän vuoden kauden. Komitea kokoontuu päättämään asioista kerran vuodessa.[4]

Maailmanperintökomitean vastuulla on maailmanperintöluettelon julkaiseminen ja sen ajan tasalla pitäminen. Se myös hallinnoi maailmanperintörahastoa ja käsittelee jäsenvaltioiden tekemiä rahallisia avunpyyntöjä kulttuurikohteiden suojelemiseksi. Komitea tekee viimeisen päätöksen kohteen asettamisesta maailmanperintöluetteloon. Komitean vastuulla on myös jäsenvaltioiden tekemien raporttien tutkiminen ja mahdollisten lisäselvitysten pyytäminen maailmanperintökohteiden suojelusta.[4] Lisäksi se päättää kohteiden sijoittamisesta vaarantuneiden kohteiden listalle.[16]

Komitean apuna toimii sihteeristö, jonka Unescon pääjohtaja asettaa. Komiteaa avustaa sen tekemisissä päätöksissä myös Kulttuuriomaisuuden säilyttämisen ja entistämisen kansainvälinen tutkimuskeskus ICCROM, Rakennusmuistomerkkien ja historiallisten alueiden kansainvälinen neuvosto ICOMOS ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN).[20]

Maailmanperintökeskus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanperintökeskus perustettiin vuonna 1992 hoitamaan maailmanperintöön liittyviä asioita Unescossa. Se käsittelee maailmanperintösopimuksen päivittäisiä asioita ja järjestää komitean vuosittaiset kokoukset. Se myös auttaa jäsenvaltioita kohteiden ehdottamisessa maailmanperintöluetteloon. Maailmanperintökeskus sijaitsee Pariisissa.[21]

Keskuksessa on myös maailmanperintöarkisto, ja se julkaisee uutiskirjettä, lehteä sekä ylläpitää maailmanperintöluettelon verkkosivustoa.[18] Keskus on tuottanut televisio- ja elokuvatuottajien kanssa informatiivisia ja opetuksellisia elokuvia maailmanperintökohteista ja niiden suojelusta. Kolme televisioverkkoa on tuottanut ohjelmia jo yli 500 kohteesta. Saksalainen Südwestrundfunk esittää 15-minuuttista Ihmiskunnan aarteita -ohjelmaa, joka on levinnyt myös maailmanlaajuiseen levitykseen. Japanissa Tokyo Broadcasting System lähettää viikoittain 30 minuutin HDTV-laatuisen ohjelman maailmanperinnöstä, ja yleisradioyhtiö NHK on tuottanut maailmanperinnöstä sarjan lyhytelokuvia.[22]

Maailmanperintökeskuksen vastuulla on myös huolehtia vuonna 1994 perustetusta ohjelmasta, jonka tarkoituksena on rohkaista nuoria osallistumaan perintökohteiden suojeluun. Ohjelma pyrkii varustamaan nuoret tarvittavalla tiedolla, taidolla, verkostolla ja sitoutumisella, jotta he voisivat vaikuttaa tulevaisuudessa perintökohteiden suojelussa sekä kansainvälisestä että paikallisesti.[23]

Maailmanperintörahasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanperintörahasto perustettiin yleissopimuksen mukaisesti vuonna 1972. Sen tarkoituksena on tukea jäsenvaltiota kohteiden tunnistamisessa, suojelussa ja mainostamisessa.[24] Rahasto järjestää vuosittain noin neljä miljoonaa Yhdysvaltain dollaria jäsenvaltioiden tarpeisiin. Avustusta voidaan pyytää kohde-esityksen laatimiseen, henkilökunnan kouluttamiseen, asiantuntija- tai materiaalitukeen, hätätoimenpiteisiin ja tiedotukseen sekä koulutusmateriaalin valmistamiseen.[25]

Rahasto saa varansa eri tahoilta. Osa rahoista tulee jäsenvaltioiden pakollisista tai vapaaehtoisista maksuista. Rahasto saa myös avustuksia, lahjoituksia ja testamenttisaantoja valtioilta, järjestöiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Tämän lisäksi rahaa tulee varojen koroista, keräyksistä ja tilaisuuksista sekä muista rahaston sääntöjen hyväksymistä lähteistä.[15]

Rahasto ei pysty toteuttamaan kaikkia apupyyntöjä, vaan komitea päättää rahoituksesta, jota suunnataan erityisesti vaarantuneille kohteille ja kohteille, jotka sijaitsevat kehitysmaissa. Rahasto tukee jäsenvaltiotaan kolmella eri tavalla. Valmistava apu suunnataan aielistojen ja ehdokkuuksien valmisteluun. Hätäapua tarjotaan kohteille, jotka ovat välittömässä vaarassa esimerkiksi tulipalon, tulvien tai sodan takia. Hätäapua voidaan tarjota hätäsuunnitelmien ja -toimenpiteiden laatimiseen ja toteuttamiseen. Suojelu- ja hallintoapua voidaan antaa kohteiden tarkkailuun, suojeluun tai hallinnointiin liittyviin tekijöihin, kuten esimerkiksi asiantuntijoiden kouluttamiseen sekä tieteellisten ja teknillisten tutkimusten suorittamiseen.[24]

Kohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmanperintökohteiden jakautuminen valtioittain (2017).

Yleistä ja tilastoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanperintöluetteloon kuului vuonna 2023 yhteensä 933 kulttuuri-, 227 luonto- ja 39 molempiin ryhmiin kuuluvaa kohdetta 168 valtiossa. Yhteensä kohteita on 1 199. Eniten kohteita on Italiassa, jossa niitä on 59. Vähintään 30 kohdetta on myös Kiinassa (57), Saksassa (52), Ranskassa (52), Espanjassa (50), Intiassa (42), Meksikossa (35), Britanniassa (33) ja Venäjällä (31). Suomessa kohteita on seitsemän. Maailmanperintösopimuksen hyväksyneistä 195 valtioista 27 ei ole vielä saanut ainuttakaan kohdetta maailmanperintöluetteloon.[26]

Unescon maailmanperintökohteet

Komitea on hyväksynyt maailmanperintökohteita vuosina 1978–2023 yhteensä 45 kokouksessa, ja keskimäärin yhdessä kokouksessa on hyväksytty 27 kohdetta. Uusien maailmanperintökohteiden vuotuinen määrä on vaihdellut kovasti: vuonna 1989 komitea hyväksyi seitsemän uutta kohdetta, kun vuonna 2000 se valitsi 61 uutta kohdetta.[26]

Alue Kulttuuri Luonto Seka Yhteensä %[26]
Afrikka 56 42 5 103 8,6 %
Arabimaat 84 6 3 93 7,8 %
Aasia & Tyynenmeren alue 205 72 12 289 24,1 %
Eurooppa & Pohjois-Amerikka 485 69 11 565 47,1 %
Latinalainen Amerikka & Karibia 103 38 8 149 12,4 %


Ehdokkuusprosessi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Astuvansalmen kalliomaalaukset on yksi niistä kuudesta kohteesta, jotka on merkitty Suomen aielistaan.[27]

Maailmanperintöluetteloon merkitsemiseksi kohteen täytyy ensimmäisenä olla merkittynä aielistaan. Jokainen jäsenvaltio saa luoda oman aielistansa, johon se merkitsee kohteita, jotka ovat sen mielestä sopivia maailmanperintöluetteloon ja jotka se aikoo esittää luetteloon pääsemiseksi viiden tai kymmenen vuoden sisällä. Kohde ei voi päästä maailmanperintöluetteloon, jos se ei ole jäsenvaltion aielistalla.[28][29] Jäsenvaltiot voivat päivittää aielistojaan koska tahansa.[30] Niitä pitäisi tarkastella ja muokata säännöllisesti, jotta jäsenvaltiot pystyisivät ottamaan huomioon uudet tieteelliset havainnot ja perintökohteisiin liittyvät uudet käsitykset. Aielistat ovat myös avuksi maailmanperintökomitealle uusien kohteiden nimeämisessä, sillä niiden avulla komitea pystyy vertailemaan ehdotettuja kohteita mahdollisiin tuleviin ehdokkaisiin, jotta vain maailmanlaajuisesti merkittävät kohteet tulisi valituksi maailmanperintöluetteloon.[29]

Aieluettelosta jäsenvaltiot voivat valita kohteita, joista tehdään virallinen esitys luetteloon pääsemiseksi. Maailmanperintökeskus avustaa tarpeen vaatiessa jäsenvaltioita kohde-esityksen tekemisessä.[31] Jäsenvaltio voi ehdottaa listalle vain kohteita, jotka sijaitsevat valtion rajojen sisäpuolella. Valtiot voivat kuitenkin tehdä myös yhteisiä ehdotuksia kohteista, jotka sijaitsevat useamman valtion alueella.[32]

Kohde-esitykseen tulee merkitä kohteen nimi ja tunnistetiedot, joihin kuuluvat sen sijainti, maantieteelliset koordinaatit ja alueen kartat. Lisäksi esityksessä pitää kertoa perustelut kohteen valinnan puolesta, alueen kuvaus historiatietoineen, kohteen hallintotiedot, kuten omistaja, suojelukeinot, suunnitelmat, resurssit, vierailijapalvelut ja henkilöstö.[33] Tämän jälkeen kohde-esityksessä tulee mainita kohteeseen vaikuttavia asioita, kuten sen kunto, kehityssuunnitelmat, mahdolliset uhkaavat luonnonkatastrofit ja asutuksen sekä matkailun asettama paine, kohteen seurantatoimet, dokumentointi ja lopuksi kohde-esityksen liittyvien tahojen yhteystiedot.[34]

Valmis kohde-esitys lähetetään maailmanperintökomitean sihteeristölle, joka rekisteröi ja tarkistaa esitykset. Sihteeristön apuna toimii asiantuntijana ICOMOS tai IUCN tai molemmat. Asiantuntijajärjestöillä on kahdeksan kuukautta aikaa arvioida esityksiä. Arvio palautetaan sihteeristölle, joka toimittaa sen hallintoneuvostolle. Hallintoneuvosto tekee ehdotuksensa siitä, että voidaanko kohde merkitä maailmanperintöluetteloon, vai palautetaanko esitys takaisin jäsenvaltiolle. Maailmanperintökomitea käsittelee istunnossaan hallintoneuvoston suositusten mukaan uuden kohteen ottamista mukaan maailmanperintöluetteloon.[35] Komitea käsittelee vuosittain korkeintaan 45 kohdetta, joihin lasketaan myös vanhojen kohteiden laajennukset.[36]

Kriteerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tongariron kansallispuisto on yksi maailmanperintöluettelon sekakohteista, eli se täyttää sekä kulttuuri- että luonnonkohteelle asetettuja vaatimuksia. Kansallispuiston vuoret ovat merkittäviä maorien kulttuurissa, ja lisäksi puistossa on aktiivisia ja sammuneita tulivuoria, monipuolisia ekosysteemejä ja mahtavia maisemia. Se täyttää maailmanperintöluettelon kriteerit VI, VII ja VIII.[37]

Maailmanperintöluetteloon valittavien kohteiden täytyy täyttää yksi tai useampi kymmenestä komitean asettamasta kriteeristä. Nykyiset valintaperusteet ovat vuodelta 2004. Kriteerit ovat numeroitu roomalaisin kirjaimin yhdestä kymmeneen, ja kuusi ensimmäistä käsittelee kulttuuri- ja neljä jälkimmäistä luontokohteita. Kriteeriä VI komitea käyttää vain yhdistettynä jonkun toisen kriteerin kanssa.[38] Monet varhaisimmista maailmanperintökohteista, kuten Venetsia, täyttävät kaikki kuusi kulttuurikriteeriä.[39] Yleisten kriteerien lisäksi maailmanperintöluetteloon valittavan kohteen piirteiden tulee olla säilynyt aitoina ja koskemattomina. Jäsenvaltion oman lainsäädännön pitää lisäksi täyttää kohteen suojelun tarpeet.[40]

Alkuperäiset kriteerit olivat vuodelta 1977. Kuutta kulttuurikriteeriä muokattiin ensimmäisen kerran 1980, mutta tämän jälkeen ne pysyivät lähes muuttumattomina vuoteen 1992. Vuoden 1980 kriteerit aiheuttivat epätasapainoa maailmanperintöluetteloon, sillä ne suosivat eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia kohteita, joilla oli usein selvempi arkkitehtoninen ja taiteellinen arvo. Muualla maailmassa kulttuurikohteet eivät ole yleensä niin konkreettisia, vaan ne liittyivät usein tiettyyn luonnonympäristöön. Santa Fen istunnossa 1992 maailmanperintökomitea lisäsi kriteereihin maininnan kulttuuriympäristöistä ja tunnusti täten ensimmäisen kerran kohteet, jotka olivat ihmisten ja luonnon yhdessä muokkaamia. Luontokriteereitä muokattiin ensimmäisen kerran vuoden 1994 ohjeisiin. Niitä tarkastettiin IUCN:n Caracasissa vuonna 1992 järjestämän kongressin ajatusten pohjalta. Vuonna 1994 luontokriteereistä poistettiin maininta ihmiskunnan vaikutuksesta, sillä se nähtiin ristiriitaisena maailmanperintösopimuksen kanssa. Maininta geologisista prosesseista oli alkuperäisissä kriteereissä mainittu kahdessa kriteerissä, mutta vuonna 1994 toisesta maininnasta luovuttiin. Samalla lisättiin maininta merkittävistä ekologisista prosesseista ja painotettiin myös kohteita, joilla on arvoa monimuotoisuutensa ansiosta.[41]

Vuonna 2003 komitea päätti, että kulttuuri- ja luontokriteerit yhdistetään samaan luetteloon. Aiemmin molemmille oli oma luettelo. Vuoden 2005 ohjeistuksessa luontokriteerit (I, II, III ja IV) siirrettiin kulttuurikriteerien jatkoiksi, ja ne muodostivat näin maailmanperintökriteerit VII, VIII, IX ja X. Yhdistettyä luetteloa käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007.[42]

Kohteen tulee[38]:

  • I – edustaa ainutlaatuista taiteellista saavutusta,
  • II – olla merkittävästi vaikuttanut ajassaan tai kulttuuriympäristössään arkkitehtuurin, tekniikan, kaupunkisuunnittelun tai maisemasuunnittelun kehitykseen,
  • III – olla ainutlaatuinen tai ainakin poikkeuksellinen todistusarvo nykyisestä tai jo kadonneesta kulttuurista,
  • IV – olla erinomainen esimerkki historiallisesta rakennustyypistä, arkkitehtonisesta kokonaisuudesta tai kulttuurimaisemasta,
  • V – olla erinomainen esimerkki vähintään yhdelle kulttuurille ominaisesta perinteisestä asumuksesta, maan- tai merenkäytöstä, tai vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa,
  • VI – liittyä tapahtumiin, perinteisiin, ideoihin, uskomuksiin tai taiteellisiin ja kirjallisiin teoksiin, joilla on yleismaailmallista merkitystä,
  • VII – sisältää poikkeuksellisia luonnonilmiöitä tai olla esimerkki harvinaislaatuisesta luonnonkauneudesta
  • VIII – olla erinomainen esimerkki Maan historiasta, merkittävästä käynnissä olevasta geologisesta prosessista tai merkittävästä geomorfologisesta tai pinnanmuodosta,
  • IX – olla erinomainen esimerkki meneillään olevasta ekologisesta tai biologisesta prosessista maan, makean veden, rannikon tai meren ekosysteemin tai eläin- tai kasvilajien kehityksessä
  • X – sisältää merkittäviä alueita luonnon monimuotoisuuden suojeluksi mukaan lukien maailmanlaajuisesti merkittävien uhanalaisten lajien asuinalueita.

Vaarantuneet kohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo vaarantuneista maailmanperintökohteista
Chan Chanin arkeologinen kohde Perussa on ollut vaarantuneiden kohteiden listalla vuodesta 1986. Hauraat savitiili- tai maarakennukset tuhoutuvat nopeasti eroosion takia jouduttuaan kosketuksiin ilman ja vesisateen kanssa ilman suojelutoimia.[43]

Maailmanperintökomitea pitää yllä myös listaa kohteista, jotka ovat jostain syystä vaarantuneet. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi sodat, luonnonmullistukset, saasteet, salametsästys, kontrolloimaton kaupungistuminen ja laaja turistiryntäys. Uhat voivat olla todettuja tai potentiaalisia, ja ne voivat aiheuttaa kohteen merkityksen pienenemisen.[44]

Listan tarkoituksena on herättää erityisesti kansainvälisen huomion vaarantuneeseen kohteeseen. Komitealla on mahdollisuus myöntää välitöntä rahallista apua maailmanperintörahastosta tällaisen kohteen suojeluun. Komitean pitää myös kehittää ja ottaa käytäntöön ohjelma, jonka tavoitteena on korjata tilanne. Tämä tehdään yhteistyössä sen valtion kanssa, jossa vaarantuneen kohteen sijaitsee.[44]

Listaaminen vaarantuneiden kohteiden luetteloon ei tapahdu samalla tavalla kuin varsinaiseen maailmanperintöluetteloon. Joskus jäsenvaltio pyytää perintökohteensa merkitsemistä vaarantuneeksi, jotta saisi kansainvälisen huomion asialleen. Monet valtiot kuitenkin pyrkivät välttämään listalle joutumisen, koska pitävät tätä häpeänä.[44]

Vaarantuneita maailmanperintökohteita oli vuonna 2023 yhteensä 56.[26]

Luettelosta poistetut kohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 2021 mennessä kolme kohdetta on poistettu luettelosta.

Komitea poisti vuonna 2007 Omanissa sijaitsevan Valkobeisan suojelualueen, joka oli listattu vuonna 1994. Se poistettiin, kun Omanin hallitus oli päättänyt pienentää suojelualueen kokoa 90 prosentilla.[45]

Toisena poistettiin saksalainen Dresdenin kaupunki vuonna 2009. Dresden pudotettiin listalta, kun kaupunki aloitti varoituksista huolimatta nelikaistaisen moottoritiesillan, Waldschlößchenbrücken, rakentamisen Elben jokilaakson historiallisen maisemaan.[46]

Kolmantena poistettiin Liverpool, josta Unesco oli jo aiemmin antanut kaupungille varoituksen, kun satama-aluetta oli rakennettu ja sinne oli tullut muun muassa jalkapallojoukkue Evertonin stadion. Uudisrakentamisen vuoksi 1700- ja 1800-luvun satama-alue on menettänyt historiallisen arvon peruuttamattomasti. Päätös poistosta tehtiin heinäkuussa 2021.[47]

Vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mammoth Caven kansallispuiston kävijäkeskuksen edessä oleva kyltti, joka kertoo kansallispuiston valinnasta maailmanperintökohteeksi.
Ngorongoron suojelualue listattiin vaarantuneeksi kohteeksi vuonna 1984 sen rappeutumisen takia. Jatkuvan valvonnan ja teknisten projektien jälkeen kohde pystyttiin ottamaan pois vaarantuneiden listalta vuonna 1989.[48]

Maailmanperintöluetteloon pääseminen vaikuttaa positiivisesti kohteisiin, joita sinne otetaan. Positiivisten syiden takia jäsenvaltiot ovat kiinnostuneita ehdottamaan kohteita omasta valtiostaan maailmanperintökomitealle.[49]

Maailmanperintökohteet saavat kansainvälistä tunnustusta ja mainetta, mikä lisää mahdollisuuksia markkinoida kohdetta. Kohteisiin suuntautuu lisäksi entistä tarkempia laatukriteereitä, ja niiden suojelu sekä hallinnointi kehittyvät, sillä Unesco valvoo kohteita ja tekee säännöllisiä raportteja niiden tilasta. Vaarantuneiksi merkityt kohteet herättävät kansainvälistä vastuuntuntoa kohteen tulevaisuudesta.[49]

Turismin määrä kohteissa kasvaa, mikä tuottaa myös taloudellisia hyötyjä. Turismin vaikutus riippuu kuitenkin osittain kohteen aiemmasta suosiosta, sijainnista ja markkinoinnista.[49] Toisaalta varmaa näyttöä ei ole maailmanperintöstatuksen vaikutuksesta vierailijoiden määrään, sillä monista kohteista ei löydy kävijätilastoja Unescon tunnustusta edeltävältä ajalta.[50] Lisäksi jo ennestään maailmanlaajuisesti tunnettuihin maamerkkeihin maailmanperintöluetteloon listaamisella ei todennäköisesti ole juurikaan vaikutusta turistimääriin. Suurempi vaikutus sen sijaan suuntautuu todennäköisesti vähemmän tunnettuihin kohteisiin.[51]

Suurimmat hyödyt suuntautuvat kohteisiin, joihin on tehty kunnolliset ja tarkat hallintosuunnitelmat ja jotka toteuttavat myös Unescon operatiivisia suuntaviivoja. Ne kohteet, joiden hallinto ei ole kehittynyt kunnolla, eivät hyödy maailmanperintöluetteloon pääsystä samalla tavalla.[52]

Maailmanperintökohteet on yleensä suojeltu jäsenvaltioiden kansallisilla tai paikallisilla laeilla ja säädöksillä, mutta luetteloon pääseminen ei yleensä vaikuta suojan paranemiseen.[53] Kohteet eivät myöskään vaihda omistajaa, vaan jokainen valtio säilyttää täyden vallan kohteeseen.[54] Maailmanperintösopimus kuuluu kansainvälisen oikeuden piiriin, joten sitä ei voida pakottaa käytäntöön samaan tapaan kuin kansallisia lakeja. Kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan kuitenkin kansainvälisen yhteisön moraalisesta velvollisuudesta. Valtioilla ei ole yhteistä säädöstöä siitä, miten maailmanperintösopimuksen ohjeistoa pitäisi noudattaa, vaan jäsenvaltioilla on omat säädökset esimerkiksi kansallispuistojen tai kulttuuriperinnön suojeluun.[53]

Jäsenvaltiot ovat lupautuneet kuitenkin pitämään maailmanperintökohteistaan huolta. Komitea, jäsenvaltiot ja Unescon asiantuntijat ovat onnistuneet monesti löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja kohteita vaarantaneille ehdotuksille. Esimerkiksi Gizan pyramidien arvoa uhkasi Egyptin suunnittelema moottoritie kohteen läheisyyteen. Egyptin hallitus suostui kuitenkin vaihtoehtoiseen ratkaisuun neuvotteluiden jälkeen. Kreikan hallitus puolestaan siirsi ehdotetun alumiinitehtaan kauemmaksi Delfoista, kun se oli maailmanperintöehdokkaana 1987. Kenia puolestaan kehitti Mount Kenyan kansallispuiston valvontaa, kun komitea hylkäsi kansallispuiston kohde-esityksen laittomien hakkuiden ja marihuanaviljelmien takia. Muutosten jälkeen kansallispuisto hyväksyttiin maailmanperintöluetteloon.[55]

Komitea on toiminut myös monien vaarantuneiden kohteiden kehittämiseksi. Vuonna 1993 Unesco aloitti kambodžalaisen Angkorin rauniokaupungin pelastusoperaation. Angkoria uhkasi laittomat kaivaukset, arkeologisten kohteiden ryöstely ja maamiinat. Komitea poisti Angkorin vaarantuneiden kohteiden listalta vuonna 2004, kun ongelmat olivat poistettu ja Unescon hallinnoimat restaurointitoimenpiteet olivat onnistuneet. Muita onnistuneita operaatioita ovat olleet mm. tykkitulituksessa vaurioituneen Dubrovnikin vanhankaupungin restaurointi ja Wieliczkan suolakaivokseen asennetut kuivauslaitteistot, jotka estävät kaivosten vahingoittumisen liiallisesta kosteudesta.[48]

Kritiikki ja ongelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi maailmanperintöluettelon ongelmista liittyy sen käytäntöihin. Luettelon tarkoituksena on kerätä kansainvälisesti merkittävimmät kohteet, mutta kansalliset tahot tekevät kohde-ehdotukset valtionsa alueella sijaitsevista kohteista. Ainoana poikkeuksena on Jerusalemin kaupunki, jota Jordania ehdotti maailmanperintöluetteloon. Vaikka luettelossa pitäisi olla maailman merkittävimmät kulttuuri- ja luontokohteet, niin kohteiden pääseminen listalle riippuu jäsenvaltion kiinnostuksesta ehdottaa kohteitaan. Tästä syystä esimerkiksi valtiot, jotka eivät ole allekirjoittaneet maailmanperintösopimusta, eivät voi saada luetteloon kohteita, vaikka ne saattaisivat täyttää maailmanperinnön kriteerit.[56] Vaikka luettelo alkujaan luotiinkin suojelutarkoituksia varten, se on muuttunut myöhemmin myös poliittiseksi. Jäsenvaltiot ehdottavat kohteita luetteloon monista syistä, jotka eivät ole enää pelkästään suojelullisia. Monet syistä ovat poliittisia, kuten kansallisen identiteetin luominen ja turismista tulevan taloudellisen hyödyn kerääminen.[57]

Unescoa on kritisoitu maailmanperintöluettelon keskittymistä tiettyihin osa-alueisin. Eurooppa on listalla yliedustettuna. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta on sen sijaan selvästi vähemmän kohteita. Luettelon epätasapainoon vaikuttaa myös se, että valtiot tekevät kohde-esitykset omista perintökohteistaan. Kehitysmaiden hallituksilla ei välttämättä ole samanlaista tietoa esitysten tekemiseen.[58] Esimerkiksi vuosien 1978–1998 välillä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta ehdotettiin 443 kohdetta, kun Afrikasta vain 81 kohdetta.[59]

Chichén Itzán mayarauniot ovat turistien suosiossa osittain maailmanperintökohteen statuksen ansiosta. Kuvassa linja-autoja Chichén Itzán pysäköintialueella.

Maailmanperintökomitea huomioi listansa puutteet ja aloitti vuonna 1994 ohjelman maailmanperintölistan tasapainottamiseksi.[60] Komitea havaitsi omissa tutkimuksissaan, että maailmanperintölistalla Euroopan lisäksi yliedustettuina ovat historialliset kaupungit ja uskonnolliset rakennukset, kristinuskon monumentit, historiallisen ajan kohteet ja ns. "elitistinen" arkkitehtuuri. Jatkossa monumenttikeskeisestä ajattelutavasta pitäisi päästä pois ja suojella myös 1900-luvun arkkitehtuuria sekä kansanarkkitehtuuria.[61] Vuonna 2006 komitea listasi maailmanperintöluetteloon ensimmäisen kerran 34 vuoteen yhtä monta kohdetta Afrikasta ja Euroopasta.[62]

Maailmanperintöluettelossa on yli tuhat kohdetta, ja niiden määrää kasvaa joka vuosi. Joidenkin arvostelijoiden mielestä kohteita alkaa olla liikaa, mikä tietyllä tavalla vesittää listan alkuperäistä tarkoitusta ainutlaatuisesta perinnöstä.[63] Luettelon laajuus vaikuttaa siihen, että kohteiden laatu on kärsinyt. Uusista maailmanperintökohteista on huomattavasti vaikeampi enää käyttää termiä 'ainutlaatuinen'.[64] Maailmanperintökomiteaa avustavan luontojärjestö IUCN:n mukaan luettelon tarkoituksena ei ollut missään vaiheessa listata maailman kaikkia ekosysteemejä, ja luetteloon valittavien kohteiden määrällä tulisi olla selvä yläraja. Kulttuurijärjestö ICOMOSin mukaan luetteloa ei pitäisi rajata.[65]

Kaikille kohteille ei ole luvassa paljoakaan tukirahaa tai asiantuntija-apua pitkän ehdokkuusprosessin jälkeen. Monet jäsenvaltiot ovat tajunneet sen, että maailmanperintökohteeksi pääseminen lisää turismin määrää, minkä avulla puolestaan voi kerätä rahoitusta. Esimerkiksi turistimäärät Chichén Itzán mayaraunioilla ovat kasvaneet maailmanperintöluetteloon listaamisen jälkeen räjähdysmäisesti, mikä ei ole enää pelkästään positiivinen asia.[63] Viime aikoina on ymmärretty, että maailmanperintöluetteloon pääsemisen jälkeen tarvitaan jonkinlainen jatko-ohjelma suojelua varten. Ilman kunnollista suojeluohjelmaa maailmanperintökohteeksi pääseminen saattaa jäädä hyödyttömäksi tai aiheuttaa jopa haittoja.[66]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aa, Bart J. M. van der: Preserving the heritage of humanity? Obtaining world heritage status and the impacts of listing. De Rijksuniversiteit Groningen, 2005. Groningenin yliopiston sivut (viitattu 12.8.2010). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Leask, Anna & Fyall, Alan (toim.): Managing World Heritage Sites. Amsterdam: Elsevier, 2006. ISBN 0-7506-6546-7
    • Leask, Anna: World Heritage Site Designation, s. 5–19
    • Hall, C. Michael: Implementing the World Heritage Convention: What Happens After Listing?, s. 20–34
    • Ashworth, G. J. & Aa, Bart J. M. van der: Strategy and Policy for the World Heritage Convention: Goals, Practices and Future Solutions, s. 147–158
    • Fyall, Alan & Rakic, Tijana: The Future Market for World Heritage Sites, s. 159–175
  • Opetusministeriö: Maailmanperintö Suomessa: Opetusministeriön maailmanperintötyöryhmän muistio ja toimenpide-ehdotukset. Helsinki: Opetusministeriö, 2003. ISBN 952-442-199-2 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Pocock, Douglas: Some reflections on World Heritage. Area, 1997, 29. vsk, nro 3, s. 260–268.
  • Shackley, Myra: Introduction – World Cultural Heritage Sites, s. 1–9. (Shackley, Myra L. (toim.) Visitor management: case studies from World Heritage sites) Butterworth-Heinemann, 2000. ISBN 0750647833 Google-kirjat (viitattu 12.8.2010). (englanniksi)
  • World Heritage Information Kit. Pariisi: Unesco Maailmanperintökeskus, 2008. World Heritage Centre (pdf).
  • World Heritage: Challenges for the Millennium. Unesco, 2007. World Heritage Centre (pdf) (viitattu 31.7.2010). (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ashworth & Aa, s. 148
  2. ↑ a b c World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 29
  3. ↑ a b c States Parties: Ratification Status (Jäsenvaltioiden lukumäärä 21.9.2023) World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 21.9.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b c The World Heritage Committee World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 19.6.2008. (englanniksi)
  5. ↑ Yellowstone National Park World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 31.7.2010. (englanniksi)
  6. ↑ a b Aa, s. 1
  7. ↑ World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 26–27
  8. ↑ World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 28
  9. ↑ a b The World Heritage Convention World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 19.8.2010. (englanniksi)
  10. ↑ a b Pocock, s. 260
  11. ↑ World Heritage Information Kit, s. 7
  12. ↑ Leask & Fyall, s. xxi
  13. ↑ a b World Heritage Information Kit, s. 8
  14. ↑ Maailmanperintö minedu.fi. Opetusministeriö. Arkistoitu 12.2.2008. Viitattu 22.6.2008.
  15. ↑ a b Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta Opetusministeriö. Arkistoitu 26.9.2007. Viitattu 22.6.2008.
  16. ↑ a b World Heritage Information Kit, s. 9
  17. ↑ a b World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 30
  18. ↑ a b Shackley, s. 2
  19. ↑ a b c World Heritage List: Table View World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
  20. ↑ Asetus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta FINLEX. Viitattu 19.6.2008.
  21. ↑ World Heritage Centre World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 19.6.2008. (englanniksi)
  22. ↑ World Heritage Information Kit, s. 25
  23. ↑ World Heritage Information Kit, s. 26
  24. ↑ a b World Heritage Information Kit, s. 11
  25. ↑ Funding World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 22.6.2008. (englanniksi)
  26. ↑ a b c d World Heritage List Statistics World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 21.9.2023. (englanniksi)
  27. ↑ Tentative Lists: Finland World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  28. ↑ Tentative List World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  29. ↑ a b World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 35
  30. ↑ Aa, s. 20
  31. ↑ Nomination process World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  32. ↑ World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 37
  33. ↑ Opetusministeriö, s. 47
  34. ↑ Opetusministeriö, s. 48
  35. ↑ Opetusministeriö, s. 49
  36. ↑ Leask, s. 10
  37. ↑ Tongariro National Park World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  38. ↑ a b The Criteria for Selection World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  39. ↑ Leask, s. 7
  40. ↑ Opetusministeriö, s. 7
  41. ↑ World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 39
  42. ↑ World Heritage: Challenges for the Millennium, s. 42
  43. ↑ Chan Chan Archaeological Zone: Threats to the Site World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 22.6.2008. (englanniksi)
  44. ↑ a b c World Heritage in Danger World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 22.6.2008. (englanniksi)
  45. ↑ Oman's Arabian Oryx Sanctuary : first site ever to be deleted from UNESCO's World Heritage List World Heritage Centre. 28.6.2007. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  46. ↑ Dresden pudotettiin Unescon maailmanperintölistalta Helsingin Sanomat. 25.6.2009. Helsinki: Sanoma company. Arkistoitu 27.6.2009. Viitattu 26.6.2009.
  47. ↑ Heikki Heiskanen, Vilma Romsi, Unesco poistaa Liverpoolin satama-alueen maailmanperintölistalta, Yle.fi, uutiset 21.7.2021, viitattu 21.7.2021
  48. ↑ a b World Heritage Information Kit, s. 20
  49. ↑ a b c Leask, s. 12
  50. ↑ Leask, s. 13
  51. ↑ Fyall & Rakic, s. 164
  52. ↑ Leask, s. 12–13
  53. ↑ a b Hall, s. 24
  54. ↑ World Heritage Convention National Park Service. Viitattu 22.8.2010. (englanniksi)
  55. ↑ World Heritage Information Kit, s. 19
  56. ↑ Ashworth & Aa, s. 148–149
  57. ↑ Fyall & Rakic, s. 161
  58. ↑ Haapanen, Irmeli: Kulttuuriperintö rakentaa hyvän elämän edellytyksiä 27. helmikuuta 1998. Turun Sanomat. Viitattu 20.6.2008.[vanhentunut linkki]
  59. ↑ Number of nominations proposed and inscribed by category (pdf) World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 22.6.2008. (englanniksi)
  60. ↑ Global Strategy World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  61. ↑ Ahoniemi, Anu: Tasa-arvoa UNESCOn maailmanperintölistalle Tieteessä tapahtuu. Arkistoitu 17.5.2023. Viitattu 17.5.2023.
  62. ↑ Africa matches Europe with sites joining UN heritage list 17.7.2006. Gulf Times Newspaper. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  63. ↑ a b Kugel, Seth: Preservation: Sure, It's a Good Thing, but.. nytimes.com. 15.1.2006. The New York Times Company. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)
  64. ↑ Ashworth & Aa, s. 150
  65. ↑ Fyall & Rakic, s. 169
  66. ↑ Nadeau, Barbie: The Curse of Approval newsweek.com. 10.4.2006. Newsweek, Inc.. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta maailmanperintöluettelo.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maailmanperintöluettelo&oldid=22901707”