Ultraviolence (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ultraviolence
Lana Del Rey
Studioalbumin Ultraviolence kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  2013–2014
 Studio  Easy Eye Sound (Nashville)
The Bridge (Glendale, Kalifornia)
Electric Lady (New York)
Echo (Los Angeles)
The Church (Lontoo)
The Green Building (Santa Monica, Kalifornia)
 Julkaistu 13. kesäkuuta 2014
 Tuottaja(t)
  • Lana Del Rey
  • Dan Auerbach
  • Paul Epworth
  • Lee Foster
  • Daniel Heath
  • Greg Kurstin
  • Rick Nowels
  • Blake Stranathan
 Tyylilaji
 Kesto 54.21
 Levy-yhtiö
Muut kannet

Ultraviolencen erikoispainoksen kansi
Listasijoitukset
Lana Del Reyn muut studioalbumit
Tropico
2012 		Ultraviolence
2014 		Honeymoon
2015
Singlet albumilta Ultraviolence
  1. ”West Coast”
    Julkaistu: 14. huhtikuuta 2014
  2. ”Shades of Cool”
    Julkaistu: 26. toukokuuta 2014
  3. ”Ultraviolence”
    Julkaistu: 4. kesäkuuta 2014
  4. ”Brooklyn Baby”
    Julkaistu: 8. kesäkuuta 2014
  5. ”Black Beauty”
    Julkaistu: 15. joulukuuta 2014

Ultraviolence on yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä Lana Del Reyn kolmas studioalbumi, joka julkaistiin 13. kesäkuuta 2014 Interscope ja Polydor Recordsin kautta. Albumi on tehty yhteistyössä The Black Keys -yhtyeen kitaristi ja laulaja Dan Auerbachin kanssa, joka toimi myös albumin yhteistuottajana.

Ultraviolence nousi listojen ensimmäiseksi 12 maassa ja myi 880 000 kappaletta maailmanlaajuisesti ensimmäisen viikon aikana.[7] Suomessa albumi debytoi Suomen virallisen listan ensimmäisellä sijalla, ja pysyi listalla yhteensä 11 viikkoa.[4] Albumi on sittemmin myynyt platinaa useissa maissa.[8]

Albumilta julkaistiin viisi singleä: "West Coast", "Shades of Cool", "Ultraviolence", "Brooklyn Baby" ja "Black Beauty". Albumia tuki kesällä 2015 The Endless Summer Tour -kiertue, joka käsitti 20 esitystä Pohjois-Amerikassa. Kiertueen avaajina toimivat Courtney Love sekä Grimes.[9]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Del Rey kertoi albumin julkaisusta Tropico lyhytelokuvan ensi-illassa joulukuussa 2013. Del Rey kertoi yleisölle "Halusin meidän kaikkien olevan yhdessä, jotta voisin sulkea tämän jakson [Born to Die ja Paradise] visuaalisesti ennen kuin julkaisen uuden Ultraviolence albumini" [10][11]

Del Reyn kerrottiin alun perin tekevän yhteistyötä Ultraviolencella samojen tuottajien kanssa kuin Born to Die ja Paradise albumeilla. Hän oli jo äänittänyt albumin Rick Nowelsin kanssa Electric Lady Studiosissa New Yorkissa ennen kuin päätyi tekemään yhteistyötä The Black Keys -yhtyeen Dan Auerbachin kanssa. Auerbach ja Del Rey nauhoittivat aiemmin tehdyn materiaalin uudestaan livebändin kanssa Easy Eye Soundissa Nashvillessä. Alun perin he suunnittelivat työskentelevänsä yhdessä vain kolme päivää, mutta lopulta he käyttivät kuusi viikkoa albumin työstämiseen.[12]

Viime hetken päätös äänittää albumi uudelleen ja sisällyttää Auerbach projektiin aiheutti erimielisyyksiä levy-yhtiön ja Del Reyn välillä[13]. Auerbach kertoi Rolling Stonen haastattelussa, että äänityksen aikana "Oli paljon paskaa, johon en ole tottunut". Levy-yhtiö ei ollut tyytyväinen Auerbachin ja Del Reyn lähettämään karkeaan miksausversioon ja asetti albumin julkaisun ehdoksi sen, että pari tapaisi "Adelen tuottajan", kenen oletettiin olleen Paul Epworth. Auerbachin mukaan Epworth oli vaikuttunut kuulemastaan ja onnistui muuttamaan levy-yhtiön mielipidettä.[14]

Del Rey esitti kappaleen "West Coast" osana Coachella-musiikkifestivaalin settiään 13. huhtikuuta 2014. Kappale julkaistiin Ultraviolencen johtavana singlenä seuraavana päivänä.[15] Vincent Haycockin ohjaama musiikkivideo sille julkaistiin 7. toukokuuta.[16]

"Shades of Cool" julkaistiin albumin toisena singlenä 26. toukokuuta, ja Jake Navan ohjaama musiikkivideo kappleelle julkaistiin 17. kesäkuuta.[17][18] Kolmas single ja albumin nimikkokappale "Ultraviolence" julkaistiin 4. kesäkuuta, ja neljäs single "Brooklyn Baby" neljä päivää sen jälkeen.[19][20]

Ultraviolencen standardi ja deluxe versiot julkaistiin 13. kesäkuuta 2014. Deluxe versio sisältää kolme bonus-kappaletta "Black Beauty", "Guns and Roses" sekä Spring Breakers (2013) elokuvan ohjaajan Harmony Korinen kanssa kirjoitetun "Florida Kilos". "Flipside" kappale oli saatavilla albumin japanilaisessa iTunes Store versiossa sekä Targetin ja Fnacin myymissä erikoispainoksissa.

Vaikutteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikillisesti Ultraviolence eroaa selkeästi laulajan aiemmasta tuotannosta.[21] Toisin kuin kamaripop- ja hip hop -painotteinen Born to Die, Ultraviolence sulauttaa yhteen useita eri tyylilajeja, kuten desert rockia, psykedeelistä rockia ja soft rockia, pysyen kuitenkin uskollisena laulajan aiemmin luomalle synkälle ja cinemaattiselle estetiikalle.[3][1][2] Albumilla tapahtuneen tyylimuutoksen on kerrottu johtuneen Del Reyn tutustumisesta Dan Auerbachin.[22] Albumin soundin innoittajina ovat myös toimineet useat Del Reyn arvostamat muusikot, kuten Nina Simone, Billie Holiday, Leonard Cohen sekä vaihtoehtorockyhtye Nirvana.[23][24]

Del Rey kertoi albumin konseptista: "Mieleni ja juureni olivat jazzissa, halusin tehdä levyn, joka on fuusio kauniita jazz-pohjasävyjä ja länsirannikon musiikkia, joka on saanut inspiraationsa Eaglesista ja the Beach Boysista".[25]

Musiikki ja sanoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin aloittava desert rock -balladi ”Cruel World” kertoo hulluksi itseään kuvailevasta tytöstä, joka on lopettanut tuhoisan suhteen ja joka tuntee olonsa pikemminkin huojentuneeksi kuin murheelliseksi (”I shared my body and my mind with you / that’s all over now”).[26][27] Sitä kuvailtiin The Huffington Postissa kappaleeksi, joka määrittää albumin tunnelman täydellisesti.[28]

Albumin toinen kappale ”Ultraviolence” käyttää suurelta osin pianoa ja kielisoittimia. Sen nimi on viittaus Anthony Burgessin romaaniin Kellopeliappelsiini (1962), jossa termi esiintyy.[26] Sanoitukset koskevat perheväkivaltaa, ja ne kuvailevat naista, joka uskoo miehensä lyöntien olevan rakkaudenosoitus häntä kohtaan (”He hurt me, but it felt like true love”).[29] Kertosäkeessä hän laulaa ”I can hear sirens, sirens”, mikä voi tarkoittaa hälytysajoneuvojen paikalle tuloa.[30] Ultraviolencen kertosäe sisältää interpolaation Carole Kingin kirjoittamasta ja The Crystals -yhtyeen esittämästä kappaleesta "He Hit Me (And It Felt Like a Kiss)".

”Shades of Cool” on hidas ja hieman surumielinen balladi, jolle tunnusomaista on sen jälkikaikuiset kitarat, hienoinen tunnelmallisuus ja Del Reyn laulu, joka vaihtelee hyssyttelevän kuiskailun ja hetkellisen valituksen välillä.[31] Kappaleen harmoniset kitarat, hidas bassolinja ja paisuva orkestra ympäröivät Del Reyn surumielistä laulua.[32] Sen sanat kertovat periksiantamattomasta miehestä, jota laulaja yrittää pakollisesti muuttaa.[33]

Albumin viimeinen kappale on cover Jessie Mae Robinsonin kirjoittamasta kappaleesta "The Other Woman". Kappaleen ovat aikeisemmin äänittäneet Sarah Vaughnan ja tämän jälkeen Nina Simone albumillaan Nina Simone at Town Hall.[34]

Kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
NroNimiSäv&sanTuottaja(t)Kesto
1.Cruel World
Dan Auerbach6.39
2.Ultraviolence
  • Del Rey
  • Daniel Heath
Auerbach4.23
3.Shades of Cool
  • Del Rey
  • Rick Nowels
Auerbach5.43
4.Brooklyn Baby
  • Del Rey
  • Barrie O’Neill
Auerbach5.53
5.West Coast
  • Del Rey
  • Nowels
Auerbach4.25
6.Sad Girl
  • Del Rey
  • Nowels
  • Auerbach
  • Nowels
5.17
7.Pretty When You Cry
  • Del Rey
  • Stranathan
  • Auerbach
  • Stranathan
  • Lee Foster
3.54
8.Money Power Glory
  • Del Rey
  • Greg Kurstin
Kurstin4.30
9.Fucked My Way Up to the Top
  • Del Rey
  • Heath
Auerbach3.32
10.Old Money
  • Del Rey
  • Heath
  • Robbie Fitzsimmons
Heath4.31
11.The Other WomanJessie Mae RobinsonAuerbach3.01
51.24

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista Sijoitus
Yhdysvallat Billboard 200[35] 1
Yhdistynyt kuningaskunta Britannian albumilista[36] 1
Suomi Suomen virallinen albumilista[37] 1
Ruotsi Sverigetopplistan[38] 6
Ranska Ranskan albumilista[39] 2

Arvostelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Allmusic4/5 tähteä[40]
Consequence of SoundA[41]
Entertainment WeeklyA[42]
Pitchfork Media7,1/10[43]
Rolling Stone3.5/5 tähteä[44]


Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Cooper, Duncan: Cover Story: Lana Del Rey Is Anyone She Wants to Be The Fader. 4.6.2014. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  2. ↑ a b Chui, Delphine: Lana Del Rey returns with Ultraviolence GQ. 16.6.2014. Arkistoitu 8.1.2015. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  3. ↑ a b Ultraviolence: triple j music reviews TripleJ. 16.6.2014. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  4. ↑ a b Musiikkituottajat: Lana Del Rey – Ultraviolence
  5. ↑ Lana Del Rey – Chart History Billboard. Viitattu 22.7.2020. (englanniksi)
  6. ↑ Lana Del Rey – full Official Chart History Official Charts Company. Viitattu 22.7.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Interscope Records: Lana Del Rey's 'ULTRAVIOLENCE' (Interscope/Polydor UK) Debuts At #1 In Twelve Countries Including U.S. & U.K., Plus Top 5 In Eight Other Countries www.prnewswire.com. Viitattu 7.5.2024. (englanniksi)
  8. ↑ ULTRAVIOLENCE by LANA DEL REY sales and awards BestSellingAlbums.org. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  9. ↑ Chris Payne: Lana Del Rey Announces 2015 Tour Dates With Courtney Love Billboard. 1.12.2014. Viitattu 10.5.2024. (englanti)
  10. ↑ Kory Grow: Lana Del Rey Has a New Album in the Works Rolling Stone. 5.12.2013. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  11. ↑ Instagram www.instagram.com. Viitattu 7.5.2024.
  12. ↑ Lana Del Rey Talks ‘Ultraviolence,’ Touring & More « 96.5 TIC FM – Hartford’s Best Variety web.archive.org. 12.5.2014. Viitattu 7.5.2024.
  13. ↑ Rolling Stone: How Lana Del Rey Got Her Radical LP Released Rolling Stone. 18.7.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  14. ↑ Brian Hiatt: Lana Del Rey: The Saddest, Baddest Diva in Rock Rolling Stone. 16.7.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  15. ↑ Jason Lipshutz: Coachella 2014: Lana Del Rey Debuts ‘West Coast’ Single In Star-Making Performance Billboard. 14.4.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  16. ↑ Condé Nast: Lana Del Rey's Fiery "West Coast" Video Is Here Pitchfork. 6.5.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  17. ↑ Listen To Lana Del Rey's New Single, 'Shades Of Cool' MTV. Viitattu 7.5.2024. (englanniksi)
  18. ↑ Sam Rigby: Watch Lana Del Rey's 'Shades of Cool' music video Attitude. 7.9.2017. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  19. ↑ Harriet Gibsone: Listen to Lana Del Rey's Ultraviolence The Guardian. 5.6.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  20. ↑ Condé Nast: Lana Del Rey Shares "Brooklyn Baby" Pitchfork. 8.6.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  21. ↑ Lana Del Rey’s ‘Ultraviolence': Track-by-track review Attitude Magazine. 13.6.2014. Arkistoitu 8.2.2015. Viitattu 25.8.2015. (englanniksi)
  22. ↑ Sencio, Bill: Lana Del Rey Talks ‘Ultraviolence,’ Touring & More 96.5 TIC FM. 9.5.2014. Viitattu 25.8.2015. (englanniksi)
  23. ↑ Pollard, Alexandra: Further listening: 10 albums that influenced Lana Del Rey's Ultraviolence Gigwise. 20.6.2014. Viitattu 25.8.2015. (englanniksi)
  24. ↑ Droppo, Dana: Lana Del Rey Interview: Against the Grain 2014 Cover Story Complex. 2014. Viitattu 25.8.2015. (englanniksi)
  25. ↑ Lana Del Rey Explains Ultraviolence and West Coast Inspirations (a top story)::Lana Del Rey News ::antiMusic.com www.antimusic.com. Viitattu 7.5.2024.
  26. ↑ a b Partridge, Kenneth: Lana Del Rey, 'Ultraviolence': Track-by-Track Album Review Billboard. 16.6.2014. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  27. ↑ Kelly, Chris: Ultraviolence FACT Magazine. 17.6.2014. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  28. ↑ Sadler, Victoria: Lana Del Rey's Ultraviolence Is Dark, Yes, But Wonderfully So The Huffington Post. 19.6.2014. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  29. ↑ Feeney, Nolan: Does Lana Del Rey’s New Song Glorify Domestic Violence? Time. 4.6.2014. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  30. ↑ REVIEW: Lana Del Rey’s Ultraviolence Is the Album We Need Right Now Time. 17.6.2014. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  31. ↑ Coplan, Chris: Listen: Lana Del Rey’s new song “Shades of Cool” Consequence of Sound. 25.4.2014. Viitattu 22.7.2020. (englanniksi)
  32. ↑ Shetty, Sharan: Lana Del Rey’s New Song Is a Beautiful, Brooding Return to Form Slate. 26.4.2014. Viitattu 22.7.2020. (englanniksi)
  33. ↑ Duarte, Efrain: Lana del Rey: 'Ultraviolence' AXS.com. 15.8.2014. Arkistoitu Viitattu 22.7.2020. (englanniksi)
  34. ↑ Gianna Caudillo: “The Other Woman” has always been Black: Lana Del Rey’s viral cover of Jessie Mae Robinson’s masterpiece - Berkeley B-Side berkeleybside.com. 24.2.2023. Viitattu 15.5.2024. (englanti)
  35. ↑ Lana Del Rey | Biography, Music & News Billboard. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  36. ↑ Official Albums Chart on 22/6/2014 Official Charts. Viitattu 7.5.2024. (englanniksi)
  37. ↑ Listat Musiikkituottajat. Viitattu 7.5.2024.
  38. ↑ swedishcharts.com - Lana Del Rey - Ultraviolence swedishcharts.com. Viitattu 7.5.2024.
  39. ↑ lescharts.com - Lana Del Rey - Ultraviolence lescharts.com. Viitattu 7.5.2024.
  40. ↑ Allmusic review
  41. ↑ Consequence of Sound
  42. ↑ Entertainment Weekly (Arkistoitu – Internet Archive)
  43. ↑ Pitchfork Media
  44. ↑ Rolling Stone
  45. ↑ Ultraviolence by Lana Del Rey Metacritic.
  46. ↑ Kenneth Partridge: Lana Del Rey, ‘Ultraviolence’: Track-by-Track Album Review Billboard. 16.6.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  47. ↑ Caryn Ganz: Ultraviolence Rolling Stone. 20.6.2014. Viitattu 7.5.2024. (englanti)
  48. ↑ LANA DEL REY: Ultraviolence Soundi.fi. 3.9.2014. Viitattu 7.5.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ultraviolence_(albumi)&oldid=22915390”