USS Stansbury
| USS Stansbury | |
|---|---|
_underway_off_San_Diego,_California_(USA),_circa_in_1920-1922_(NH_100960).jpg) USS Stansbury |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Bethlehem Shipbuilding Corporation, Union Iron Works, San Francisco, Kalifornia |
| Kölinlasku | 9. joulukuuta 1918 |
| Laskettu vesille | 16. toukokuuta 1919 |
| Palveluskäyttöön | 8. tammikuuta 1920 |
| Poistui palveluskäytöstä | 11. joulukuuta 1945 |
| Loppuvaihe |
alusluettelosta 3. tammikuuta 1946 myyty romutettavaksi 26. lokakuuta 1946 romutettu 25. tammikuuta 1947 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 1 284 t |
| Pituus | 95,83 m |
| Leveys | 9,42 m |
| Syväys | 2,79 m |
| Nopeus | 35 solmua |
| Miehistöä | 122 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
4 x 4" tykkiä 2 x 3" ilmatorjuntatykkiä 12 x 21" (533 mm) torpedoputkea |
USS Stansbury (runkonumerot DD-180, DMS-8 ja AG-107) oli Yhdysvaltain laivaston Wickes-luokan hävittäjä, joka valmistui pian ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Alus muutettiin miinanraivaajaksi, jolloin sen runkonumeroksi tuli DMS-8.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Wickes-luokka
Yhdysvaltain laivasto tilasi aluksen San Franciscosta Kaliforniasta Union Iron Worksiltä, missä köli laskettiin 9. joulukuuta 1918. Alus laskettiin vesille 16. toukokuuta 1919 kumminaan neiti Mary Eleanor Trevorrow ja otettiin palvelukseen 8. tammikuuta 1920 Mare Islandin laivastontelakalla ensimmäisenä päällikkönään J. W. Lewis.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stansbury oli Tyynenmeren laivastossa kaksi ensimmäistä vuottaan, jona aikana se sai 17. heinäkuuta 1920 runkonumeron DD-180. Alus poistettiin 27. toukokuuta 1922 palveluksesta ja se ankkuroitiin San Diegoon Kaliforniaan. Alus makasi ankkurissa yli 18 vuotta, mutta sodan uhan kasvaessa Euroopassa vuoden 1939 lopulla Yhdysvaltain piti reagoida tilanteeseen. Alus palautettiin 29. elokuuta 1940 San Diegossa palvelukseen päällikkönään Robert N. McFarlane. Alus siirrettiin Mare Islandin laivastontelakalle, jossa aloitettiin sen muuttaminen miinanraivaajaksi. Lokakuussa alus lähti Norfolkiin Virginiaan, jossa sen muutostyöt saatettiin loppuun. Aluksen runkonumeroksi vaihdettiin 19. marraskuuta DMS-8.[1]
Lokakuussa 1940 alus liitettiin Atlantin laivastoon ja se osallistui ensimmäisen vuoden ajan erilaisiin miinanraivausharjoituksiin sekä Karibianmerellä järjestettyihin sotaharjoituksiin. Yhdysvaltain liityttyä sotaan joulukuussa 1941 alus siirrettiin saattuetehtäviin itärannikolle. Alus saattoi 30. kesäkuuta 1942 SS City of Birminghamia Norfolkista Bermudalle, kun Saksan laivaston sukellusvene U-202 torpedoi saatettavan aluksen noin 250 merimailia Cape Hatterasista itään surmaten kuusi miehistönjäsentä ja kaksi matkustajaa. Stansbury karkotti syvyyspommein sukellusveneen, jonka jälkeen alus pelasti 107 merimiestä, 261 matkustajaa ja viisi tykkimiestä. Alus laski pelastetut maihin Bermudalla 1. heinäkuuta.[1]
Alus lähti Norfolkista 24. lokakuuta 1942 liittyäkseen Pohjois-Afrikan maihinnousuun koottuun Task Force 34:ään. Alus liitettiin keskiseen maihinnousuosastoon liitettyyn 7. miinalaivueeseen. Osaston tehtävänä oli nousta maihin Fedalassa hieman Casablancan pohjoispuolella. Alus saapui osastonsa mukana maihinnousualueelle 7. marraskuuta, jonka jälkeen Stansbury ja muut miinanraivaajat tarkastivat alueen. Tarkastuksen päätyttyä alus liittyi sukellusveneidentorjuntaosastoihin aloittaen partioinnin kuljetusalusten ympärillä. Kuljetusalus USS Electra torpedoitiin 15. marraskuuta, mutta se ei uponnut suojueen ripeän toiminnan ansiosta. Vaurioitunut alus ajettiin matalikolle seuraavana aamuna. Stansbury palasi Hampton Roadsiin Virginiaan 26. joulukuuta. Seuraavan vuoden alus oli itärannikolla ja Pohjois-Atlantilla aina Islantiin saakka.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Dictionary of American Naval Fighting Ships (Arkistoitu – Internet Archive)