USS Lexington (CV-2)
| USS Lexington | |
|---|---|
_leaving_San_Diego_on_14_October_1941_(80-G-416362).jpg) USS Lexington |
|
.svg){kind=small} |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Fore River Ship and Engine Building Company |
| Kölinlasku | 8. tammikuuta 1921 |
| Laskettu vesille | 3. lokakuuta 1925 |
| Palveluskäyttöön | 14. joulukuuta 1927 |
| Poistui palveluskäytöstä | 24. kesäkuuta 1942 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
36 000 t (standardi) 38 746 t (kuormattu) |
| Pituus | 271 m (kokonaispituus) |
| Leveys |
32,14 m (vesiraja) lentokansi 32,31 m |
| Syväys | 7,39 m |
| Koneteho | 180 000 shp (130 MW) |
| Nopeus | 33,25 solmua |
| Miehistöä | 2 122 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
8 × 8" (200 mm)/L55-tykkiä kaksiputkisina asennuksina 12 × 5" (130 mm) tykkiä yksiputkisina asennuksina 91 lentokonetta |
USS Lexington (runkonumero CV-2) oli Yhdysvaltain laivaston Lexington-luokan lentotukialus toisessa maailmansodassa. Alus tilattiin alun perin taisteluristeilijänä, mutta rakentamisen aikana alus päätettiin muuttaa lentotukialukseksi.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alus tilattiin Fore River Shipbuilding Companyllä Quincyssä Massachusettsissa, missä köli laskettiin 8. tammikuuta 1921 taisteluristeilijänä CC-1. Valmisteilla ollut alus päätettiin 1. heinäkuuta 1922 muuttaa lentotukialukseksi. Se laskettiin vesille 3. lokakuuta 1925 kumminaan apulaislaivastoministerin Theodore Douglas Robinsonin puoliso ja otettiin palvelukseen 14. joulukuuta 1927 ensimmäisenä päällikkönään Albert W. Marshall.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varustamisen ja koeajojen jälkeen Lexington liittyi 7. huhtikuuta 1928 taistelulaivastoon San Pedrossa Kaliforniassa. Alus oli Yhdysvaltain länsirannikolla taistelulaivaston lentotukialuslaivueessa. Se osallistui Havaijin vesillä (1928 Fleet Problem VIII), Panaman kanavan edustalla (1929 Fleet Problem IX), Karibianmerellä 1930 kahdesti ja itäisellä Tyynellä valtamerellä pidettyihin harjoituksiin. Vuoden 1941 syksyllä alus purjehti taistelulaivaston mukana Havaijille harjoituksiin.[1][2]
Japanin hyökätessä Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941 Lexington oli kuljettamassa 18 Yhdysvaltain merijalkaväen Vought SB2U Vindicator -tiedustelupommittajaa Midwaylle. Alus oli 700 merimailia Oahulta länteen ja 220 merimailia Midwayltä kaakkoon. Alus lähetti tiedustelukoneita ilmaan etsimään keisarillisen Japanin laivastoa ja aloitti paluumatkan Havaijille liittyäkseen USS Enterprisen taisteluosastoon. Osastot etsivät vihollista Oahun lounaispuolisilta merialueilta ennen paluutaan Pearl Harboriin 18. joulukuuta.[1][3]
Aluksen johtama Task Force 17 (TF 17) lähti jo seuraavana päivänä merelle iskeäkseen Japanin joukkoihin Gilbertin saarten Jaluitilla, jotta Wakeen kohdistuva paine hellittäisi. Hyökkäys peruutettiin 20. joulukuuta ja osasto lähti kohti Wakea suojatakseen Wakelle täydennystä toimittavaa USS Saratogaa. Waken kukistuttua 23. joulukuuta kumpikin lentotukialusosasto määrättiin palaamaan Pearl Harboriin, jonne ne saapuivat 27. joulukuuta.[1][4]
Se oli Task Force 11:n komentajan vara-amiraali Wilson Brownin lippulaivana. Alus partioi 11. tammikuuta 1942 saakka Oahun Johnstonin ja Palmyran atollien muodostamassa kolmiossa estääkseen alueen käytön. Sen oli tarkoitus iskeä Wakelle, mutta operaatio keskeytyi sukellusveneen torpedoitua tankkeri USS Nechesin 2.-3. tammikuuta välisenä yönä[5]. Osasto suuntasi 16. helmikuuta Rabauliin, jonne oli tarkoitus iskeä 21. helmikuuta. Hyökkäystä edeltävänä päivänä osasto joutui 18 yksimoottorisen Nakajima B5N -pommittajan maaliksi. Osaston suojana olleet hävittäjät ampuivat alas ensimmäisen aallon yhdeksästä koneesta viisi, mutta neljä konetta hyökkäsivät kohti Lexingtonia ilman tulosta menettäen vielä kolme konetta. Seuraavien yhdeksän pommikoneen saapuessa osaston suojana oli ainoastaan kaksi F4F Wildcat -hävittäjää, jotka ampuivat alas viisi hyökkääjää. Neljä selvinnyttä pommikonetta yrittivät tuloksetta osua lentotukialukseen. Lopulta jälkimmäisen osaston neljä konetta ammuttiin alas. Kaikkiaan 18 hyökkääjästä selvisi takaisin vain yksi. Laivasto-osaston paljastuttua operaatiosta luovuttiin.[1][6]
Korallimerellä alus viipyi, kunnes se kohtasi 6. maaliskuuta USS Yorktownin johtaman Task Force 17:n Uusilla Hebrideillä. Yhdistetyn taisteluosaston kohteena oli Uuden-Guinean pohjoisrannikon meriliikenne. Osasto siirtyi Uuden-Guinean etelärannikolle Papuanlahdelle lähettäen koneensa saaren yli pohjoisrannalle läpi Owen Stanley vuoriston solien. Lexingtonilta nousi 10. maaliskuuta 8 Wildcatia, 30 Dauntlessia, ja 13 Devastatoria iskeäkseen Salamauaan. Yorktownin osasto iski saman aikaisesti Laeen. Lentokoneet tuhosivat yhden suuren miinanraivaajan, 6 000 tonnin rahtialuksen sekä kevyen risteilijän. Yksi hyökänneistä koneista ei palannut. Lexington palasi iskun jälkeen Pearl Harboriin, jonne se saapui 26. maaliskuuta.[1][7]
Alus lähti uudelleen merelle 15. huhtikuuta ja liittyi 1. toukokuuta uudelleen Task Force 17:ään. Yhdysvaltain laivaston saatua tiedon Japanin laivaston keskityksistä Korallimerelle taisteluosasto aloitti vihollisen etsinnän. Japanin eteneminen tuli estää, jotta yhteydet Australiaan ja Uuteen-Seelantiin eivät katkeaisi. Tiedustelukoneet havaitsivat 7. toukokuuta Japanin laivaston lentotukialusosaston, jolloin Lexingtonin lentokoneet aloittivat hyökkäyksen, jossa upotettiin kevyt lentotukialus Shōhō.[1]
Myöhemmin samana päivänä Yhdysvaltain osaston lentokoneet torjuivat Zuikakulta ja Shokakulta saapuneen hyökkäysosaston pudottaen yhdeksän lentokonetta. Aamulla 8. toukokuuta Lexingtonin tiedustelukone havaitsi Shokakun taisteluosaston. Hyökkäys aloitettiin välittömästi, jolloin keisarillisen Japanin laivaston lentotukialus vaurioitui pahoin.[1]
Hieman myöhemmin japanilaisten hyökkäys läpäisi Lexingtonin puolustuksen, jolloin alukseen osui kaksi torpedoa ja kolme pommia. Alus kallistui seitsemän astetta ja sillä syttyi tulipaloja, jotka saatiin hallintaan ja kallistus saatiin tasattua. Aluksen nopeus oli laskenut 25 solmuun. Se valmistautui vastaanottamaan lentokoneitaan, kun sen sisätiloissa räjähti höyrystynyt lentokonebensiini sytyttäen suuren tulipalon.[1]
Aluksen päällikkö Frederick C. Sherman määräsi kello 15.58 miehistön lentokannelle vikapartioita lukuun ottamatta. Hän määräsi kello 17.07 miehistön jättämään laivan. Aluksen suojana olevat hävittäjät poimivat aluksen miehistön merestä. Amiraali Fitch siirsi lippunsa risteilijä USS Minneapolisille.[1]
Hävittäjä USS Phelps määrättiin upottamaan torpedoimalla palava lentotukialus. Hävittäjä laukaisi viisi torpedoa, joista kolme tai neljä osui lentotukialukseen upottaen sen kello 19.56.[1]
Hylky
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paul Allenin johtama tutkimusryhmä löysi 5. maaliskuuta 2018 hylyn 800 kilometrin päässä Australian rannikosta. Lentokoneiden todettiin kestäneen erittäin hyvin. Niistä 11 oli edelleen kannella.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
- Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k Hazegray.org - USS Lexington
- ↑ Polmar, Norman s. 53–57
- ↑ Polmar, Norman s. 175–177
- ↑ Polmar, Norman s. 177–182
- ↑ Polmar, Norman s. 195
- ↑ Polmar, Norman s. 198–199
- ↑ Polmar, Norman s. 200
- ↑ Wallius, Anniina: Microsoft-miljardööri löysi maailmansodassa upotetun lentotukialuksen 7.3.2018. Yle. Viitattu 8.3.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta USS Lexington (CV-2) Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: USS Langley – Seuraaja: USS Ranger |