USS Lehigh (1863)
| USS Lehigh | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Reaney, Son and Archibald, Chester, Pennsylvania |
| Laskettu vesille | 17. tammikuuta 1863 |
| Palveluskäyttöön | 15. huhtikuuta 1863 |
| Poistui palveluskäytöstä | 8. syyskuuta 1898 |
| Loppuvaihe | romutettu 1904 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 1 875 t |
| Pituus | 60,96 m |
| Leveys | 14,02 m |
| Syväys | 3,51 m |
| Nopeus | 4 solmua |
| Miehistöä | 75 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
1 × Dahlgren SB 15″ -tykki 1 × Dahlgren SB 11″ -tykki |
USS Lehigh oli Yhdysvaltain laivaston Passaic-luokan monitori, joka palveli Yhdysvaltojen sisällissodassa pohjoisvaltioiden puolella.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Passaic-luokka
Alus tilattiin aluksen suunnittelijalta John Ericssonilta, joka edelleen tilasi aluksen Reaney, Son and Archibaldilta Chesteristä Pennsylvaniasta. Alus laskettiin vesille 17. tammikuuta 1863 ja otettiin palvelukseen 15. huhtikuuta Philadelphian laivastontelakalla päällikkönään John C. Howell.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kontra-amiraali Samuel P. Lee halusi käyttää valmisteilla olevaa alusta Pohjois-Carolinan Wilmingtonia vastaan suunniteltuun retkeen, mutta konfederaation hyökkäys muutti laivaston suunnitelmia. Kenraaliluutnantti James Longstreet vastaanotti Virginian ja Pohjois-Carolinan aluejohdon 25. helmikuuta ja aloitti Tidewaterin alueen sotatoimet. Hän suuntasi Pohjois-Carolinan komentajan D. H. Hillin joukot pohjoisvaltioiden hallussa olevaan New Berneen. Alkumenestyksen jälkeen pohjoisvaltioiden tykkiveneiden saapuminen ja kaupungin varuskunnan vahvistuminen pakotti Hillin luopumaan Pohjois-Carolinan Washingtonin painostamisesta maaliskuun lopulla. Hillin mahdollisuus piirityksen jatkamiseksi päättyi ja hän vetäytyi 15. huhtikuuta.[1]
Hillin joukkojen etenemisen kanssa samaan aikaan Longstreetin Hoodin ja Pickettin komentamat divisioonat piirittivät Suffolkin Virginiassa, jossa oli pohjoisvaltioiden prikaatikenraali John Peckin varuskunta. Varuskuntaa saatiin vahvennettua siten, että sillä oli miehistö ylivoima piirittäjiin verrattuna. Konfederaation päätarkoituksena oli kuitenkin alueen hallinta, jotta kenraali Robert E. Leen Pohjois-Virginian armeijan huolto voitiin varmistaa.[1]
Konfederaation joukkojen vasen siipi työntyi 13. huhtikuuta Nansemondjoelle rakentaen patterin Hill's Pointiin, joka esti pohjoisvaltioiden liikenteen varuskunnan huoltamiseksi joella. Kontra-amiraali Lee määräsi aluksensa tukemaan Suffolkin varuskuntaa. Lee halusi käyttää nimenomaan Lehigh, koska uhkana oli konfederaation Jamesjoella ollut laivue ja erityisesti CSS Richmond.[1]
Lee sijoitti 21. huhtikuuta vastasaapuneen Lehighin ja Sangamonin Newport Newsiin suojaamaan lippulaiva Minnesotaa, mikä mahdollisti Nansemondilla olevien tykkiveneiden aggressiivisemman käytön Suffolkin varuskunnan tueksi. Robert E. Lee suuntasi Longstreetin joukot 29. huhtikuuta Suffolkista takaisin Pohjois-Virginian armeijaan Fredricksburgiin. Joukot ylittivät matkalla Richmondiin Blackwaterin 4. toukokuuta.[1]
Lee vastaanotti 8. toukokuuta pyynnön Gillisiltä kenraalimajuri Keyesin joukkojen tukemisesta Chickahominyjoella ja myöhemmin Yorktownissa. Lee hyväksyi pyynnön, mutta hän toivoi tarkempia tietoja suunnitelmista tehdäkseen omat suunnitelmansa. Vaikka Lee sai 10. toukokuuta Gillesiltä tiedon operaation peruuttamisesta, Gillis saapui Newport Newsiin vielä samana päivänä Keyesin tarkat käskyt operaatiosta.[1]
Lee päätti tukea maavoimien operaatioita ja lähetti Gillisin tykkivene Commodore Jonesin mukana maavoimien kuljetusalusten suojaksi samoin kuin yhteysalus Young American hinaaman Lehighin ja Morsen hinaaman Sangamonin suojaamaan siirtoa konfederaation ironcladeiltä. Navigointi Jamesjoella pimeässä osoittautui erittäin vaikeaksi ja karilleajot viivästyttivät osastoa eikä se ollut kohtaamispaikalla James Islandilla määräaikaan mennessä vaan vasta 11. toukokuuta 1863 klo 12. Keyesin joukot lähtivät liikkeelle seuraavana päivänä, kun rykmentti kuormattiin aluksiin ja siirrettiin Chickahominyyn, jossa joukot nousivat maihin. Osasto nousi vielä samana yönä maihin Jamestown Islandilla, minkä jälkeen Lee palasi aluksineen Newport Newsiin 13. toukokuuta.[1]
Pohjois-Virginian armeijan hyökkäsi kesäkuussa pohjoiseen Richmondin alueella olevat pohjoisen joukot suunnattiin kohti konfederaation pääkaupunkia, jotta saataisiin tietoa alueen puolustuksesta ja häirittäisiin Robert E. Leen hyökkäystä. Pohjoisen maavoimien aloittaessa hyökkäyksensä York ja Pamunky jokien suunnassa kontra-amiraali Leen johtama osasto Jamesjoella pakotti konfederaation evakuoimaan Fort Powhatanin. Tilanne vakiintui konfederaation joukkojen vetäydyttyä Potomacin taakse ja pohjoisvaltioiden alukset palasivat Hampton Roadsiin. Circassianin hinaama Lehigh lähti aamulla 23. heinäkuuta huollettavaksi New Yorkiin, jonne alukset saapuivat kaksi päivää myöhemmin.[1]
Elokuussa 1863 alus päällikkönään Andrew Bryson lähti Charlestoniin liittyäkseen Etelä-Atlantin saartolaivueeseen, jonka mukana se osallistui Fort Sumterin tulittamiseen 1.-2. syyskuuta välisenä yönä USS New Ironsidesin kanssa. Alukset käyttivät 245 kranaattia viidessä tunnissa. Linnake kuitenkin kieltäytyi antautumasta, joten 8. syyskuuta alukset hyökkäsivät Fort Moultrieta vastaan. Valtaus kuitenkin epäonnistui, joten siitä lopulta luovuttiin.[1]
Laivueen komentaja määräsi 26. lokakuuta aluksen USS Patpscon kanssa jatkamaan Fort Sumterin tulittamista. Yhdeksän yön tulitoiminnan aikana alus käytti 408 kranaattia. Alukseen osui kahdesti, mutta kumpikaan osuma ei aiheuttanut pahoja vaurioita.[1]
Konfederaation joukkojen hallinnassa olevan Fort Moultrien pattereiden avasivat tulen illalla 16. marraskuuta Morris Islandille. Saarella olleet Pohjoisvaltioiden joukot joutuivat epäjärjestykseen ja pyysivät apua laivastolta, joka lähetti monitorit avustamaan joukkoja. Lehigh ja muut monitorit saivat tehtäväkseen mahdollisen hyökkäyksen estämisen. Aluksen päällikkö Bryson ankkuroi aluksensa, joka laskuveden aikaan ajautui matalikolle. Yhdeksän konfederaation patteria avasi tulen paikallaan olevaa alusta kohti, jolloin ne osuivat 22 kertaa. Kanteen tulleista 11 osumasta kuusi läpäisi panssarin. Yksi runkoon tullut osuma taivutti levyjä, mikä aiheutti vuodon. Alukseen tuli vettä noin yhdeksän tuumaa tunnissa. USS Nahant ja USS Montauk yrittivät auttaa pohjastaan kiinni olevaa alusta. Ne onnistuivat lopulta irrottamaan aluksen pinteestä.[1]
Port Royalissa tehtyjen korjausten ja muutostöiden jälkeen alus palasi 13. tammikuuta 1864 Charlestonin edustalla laivastoon. Se osallistui 2.-3. helmikuuta Fort Moultrien edustalla karille juuttuneen saarronmurtajan Preston tuhoamiseen. Aluksen Parrot-tykillä ammuttiin 42 kertaa 2 400-2 500 jaardin päästä, joista osui yhdeksän. Karilla ollut alus syttyi osumista tuleen.[1]
Alus oli Etelä-Atlantin saartolaivueessa vuoden 1864 loppuun. Tuona aikana se osallistui vain yhteen merkittävään operaatioon, jossa oli tarkoitus katkaista Stonojoen ylittävä Charlestonin ja Savannahin välisen junaradan silta. Alus osallistui 2.-9. heinäkuuta Montaukin kanssa operaatioon päällikkönään Alexander A. Semmes. Alusten tehtävänä oli tuhota tykkitulella siltaa suojanneet pesäkkeet.[1]
Alus saapui 14. maaliskuuta 1865 Fort Monroeen, mistä se lähetettiin James Riverille tukemaan alueen joukkoja. Richmondin kukistumisen lähestyessä joella olleet alukset lähetettiin varmistamaan alueen turvallisuus. Kymmenen monitoria mukaan lukien Lehigh purjehtivat pareittain jokea ylös muodostaen linjan. Alusten veneiden miehistöt katkoivat katkoivat torpedojen johdot. Lehighin luutnantti John H. Reed johti pohjoisrannan toimintaa. Jokiliikenteen turvaamiseksi alus sijoitettiin 11. huhtikuuta Windmill Pointiin, mistä se siirtyi kuukauden lopulla Hampton Roadsiin. Alus lähetettiin 29. toukokuuta USS Sangamonin ja USS Atlantan kanssa Norfolkiin vartioimaan vallattua Konfederaation CSS Columbiaa.[1]
Alus lähetettiin pohjoiseen 31. toukokuuta 1865 perustettuun Pohjois-Atlantin laivueeseen. Se poistettiin palveluksesta 9. kesäkuuta 1865 League Islandin laivastontelakalla Philadelphiassa.[1]
Alus oli League Islandilla vuosikymmenen ankkurissa ja korjattava, kunnes se palautettiin palvelukseen 15. joulukuuta 1875 Norfolkissa päällikkönään George A. Stevens. Alus oli laivasto akatemian koululaivana, kunnes se siirrettiin huhtikuussa 1876 Pohjois-Atlantin laivastoasemalle valvomaan Etelä-Carolinan Port Royalia. Alus ankkuroitiin 1879 James Riveriin City Pointissa Richmondin edustalla, mistä se siirrettiin 1895 League Islandille kunnostettavaksi.[1]
Alus palautettiin 18. huhtikuuta 1898 palvelukseen päällikkönään Robert G. Peck. Se oli Espanjan ja Yhdysvaltain sodan aikana Uudessa-Englannissa rannikkopuolustuksessa. Alus poistettiin palveluksesta 8. syyskuuta 1898 ja sijoitettiin League Islandille. Se myytiin romutettavaksi 14. huhtikuuta 1904.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| USS Passaic - USS Montauk - USS Nahant - USS Patapsco - USS Weehawken - USS Sangamon - USS Catskill - USS Nantucket - USS Lehigh - USS Camanche |
| Edeltäjä: USS Monitor – Seuraaja: USS Roanoke |