Tykkivene Matti Kurki
| Tykkivene Matti Kurki | |
|---|---|
 Sisaralus Klas Horn |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | F. Schichau, Elbing |
| Laskettu vesille | 8. joulukuuta 1892 |
| Palveluskäyttöön | 1892 (Suomen merivoimille 1918) |
| Poistui palveluskäytöstä | 1940 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 420 t |
| Pituus | 57,2 m |
| Leveys | 7,0 m |
| Syväys | 3,1 m |
| Koneteho | 3 600 hv |
| Propulsio | Höyryhiili |
| Nopeus | 19 solmua |
| Miehistöä | 5 + 52 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
alun perin 2 × 45 mm tykit ja kaksoistorpedoheitin
Suomessa 1 × 76 mm |
| Miinat | 50 miinaa |
Tykkivene Matti Kurki oli Suomen merivoimien tykkivene. Se oli rakennettu 1892 Saksassa (nyk. Puolassa) Elbingissä Schichaun telakalla nimellä Vojevoda (suom. Käskynhaltija).
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alun perin Vojevoda ja sen sisaralus Posadnik (suom. Ruhtinas) olivat osittain sotalaivoja ja osittain huvipursia, koska ne rakennettiin Montenegron ruhtinaan Nikola I Petrović-Njegošin tilauksesta hänen huvipurtensa saattajiksi. Sisustus oli hieno, muun muassa salongit tilattiin Pariisista. Alkuperäisestä käyttötarkoituksesta johtuen alukset olivat korkeita ja kapeita, mikä teki niistä erittäin kiikkeriä ja siis merikelpoisuudeltaan hyvin huonoja.[1]
Alusten valmistuessa ruhtinas Nikola oli konkurssin partaalla eikä pystynyt maksamaan tilaustaan, jolloin hänen sukulaisensa Venäjän keisari Aleksanteri III suostui lunastamaan alukset. Hän osti ne ja teki niistä oman huvipurtensa saattajia. Alukset kelpasivat vartiotehtäviin suojaisissa satamissa ja tyynillä merimatkoilla.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Posadnik lähetettiin Kaukoitään Venäjän–Japanin sodassa, mutta laivaston purjehtiessa myrskyssä Itämerellä purjehdusominaisuuksiltaan heikot alukset lähetettiin takaisin satamaan, joten alus vältti uppoamisen Tsushiman meritaistelussa.[1]
Alukset liitettiin 1907 Venäjän Itämeren laivastoon saattajiksi, jolloin niiden aseistuksen 47 millimetrin pääaseet vaihdettiin kahteen 57 millimetrin ja 40 kaliiperin tykkiin. Alukset aseistettiin 1910 uudelleen kahdella 75 millimetrin ja kahdella 57 millimetrin tykillä sekä kahdella konekiväärillä, ja samalla aluksista poistettiin torpedoputket.
Ensimmäisen maailmansodan alussa Posadnik ja Vojevoda määriteltiin miinaristeilijöiksi. Alusten aseistuksena oli 45-millimetrisiä tykkejä ja kaksoistorpedoheitin. Alukset sijoitettiin Poriin, jonne ne jäivätkin. Sotatoimiin ne eivät ottaneet varsinaisesti osaa.[2].
Enemmistö venäläisistä sotalaivoista oli romahtaneen moraalin vuoksi jäänyt heitteille. Kun käsky palata Venäjälle saapui huhtikuussa 1918, alukset jätettiin laitureihinsa, koska Selkämeren vaikean jäätilanteen ja koko merialueen runsaiden miinakenttien vuoksi ei ollut mahdollista saada näitä jäissäkulkuun soveltumattomia aluksia meritse pois. [3]
Suomen laivasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vojevoda liitettiin vuonna 1918 Suomen merivoimiin nimellä Matti Kurki. Alus sai nimensä 1200-luvulla eläneestä Matti Kurjesta. Alus oli jopa astiastoja myöten käyttökunnossa, joten määräaikaishuoltojen jälkeen alukset olivatkin jo toukokuussa merikunnossa.[4] Alusten aseistusta kuitenkin pidettiin epätarkoituksenmukaisena, joten suomalaiset vaihtoivat tilalle miinakiskot ja kaksi kappaletta 102 millimetrin Canet-tykkejä, jolloin alus samalla luokiteltiin tykkiveneeksi. Tykit olivat kuitenkin liian raskaita heikolle rungolle.[5]
Täydessä vauhdissa kumpikin alus tärisi niin kovasti, ettei perätykkiä voitu käyttää. Yleensäkin merelle lähtiessä tykit piti kiinnittää paikoilleen erillisillä tukirakenteilla. Ampumaan pystyttiin vain tiukasti ankkuroituna tyynellä säällä. Alukset olivat siten soveltuvia vain kone-, miinanlasku- ja tykkikoululaivoiksi. [6] Matti Kurkea sisarlaivoineen tarjottiin 1919 takaisin venäläisille, jotka eivät kelpuuttaneet niitä.[7]
Matti Kurki siirrettiin vuonna 1930 Helsingin laivastoaseman esikuntalaivaksi, johon se hienojen salonkiensa ansiosta sopi hyvin, kunnes aluksen kattilat laitettiin syyskuussa 1939 lopulliseen lämmityskieltoon.[8]
Kattilat eivät kelvanneet edes keskuslämmityksen voimanlähteeksi. Alusta liikuteltiin tarvittaessa hinaajalla. Raskaat tykit oli poistettu esikuntalaivakauden alkaessa, mutta miinakiskot jätettiin paikoilleen.[8]
Talvisodan alussa alus oli yhdellä 76,2 millimetrin Obuhov-tykillä varustettuna uivana ilmatorjuntapatterina Katajanokalla. Patterin miehistö koottiin Merisotakoulun upseerioppilaista ja majoitettiin aluksen upseerien asuintiloihin.[9]
Patterin etäisyydenmittaaja, tuolloin vielä meriupseerioppilas (sittemmin diplomiekonomi ja kirjailija) P-O Ekman kirjoitti Navigator-lehteen artikkelin Matti Kurjen talvisota. Artikkelin lopussa hän muisteli, että kun joutui komennetuksi tammikuussa 1940 rintamalle, hän näki ennen lähtöään Matti Kurjen makaavan entisellä paikallaan, takakansi tyhjänä ja messin kamiina kylmillään.[9]
Alus poistettiin lopullisesti käytöstä sotien jälkeen ja romutettiin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä, s. 27–28. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0
- Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Leijonalippu merellä s. 27
- ↑ Tauno Niklander: Meidän panssarilaivamme, s. 35
- ↑ Suomen Laivasto 1918 1968, osa 2, s. 45
- ↑ Suomen Laivasto 1918 - 1968, osa 2, s. 46
- ↑ Leijonalippu merellä
- ↑ Suomen Laivasto 1918 - 1968, osa 2
- ↑ Tauno Niklander: Meidän panssarilaivamme, s. 35
- ↑ a b Sota-arkisto, tykkivene Matti Kurjen asiakirjat
- ↑ a b Navigator 4/1989; P-O Ekman: Matti Kurjen talvisota, artikkeli