Työttömän kuolema

Työttömän kuolema: Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan
Kirjailija	Jukka Hankamäki
Genre	yhteiskuntafilosofia, yliopistopolitiikka, työelämän tutkimus
Kustantaja	1. painos Yliopistopaino, 2. painos omakustanne (BoD)
Julkaistu	1. painos 2005, 2. painos 2010
Ulkoasu	1. painos nidottu, 2. painos sidottu
Sivumäärä	1. painos 348, 2. painos 447
ISBN	1. painos 951–570–612–2, 2. uudistettu painos 978–952–498–315–0
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Työttömän kuolema: Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan on filosofi Jukka Hankamäen kirjoittama ja Yliopistopainon vuonna 2005 julkaisema teos. Kirjasta on olemassa vuonna 2010 samalla nimikkeellä julkaistu ajantasaistettu painos, jonka on kustantanut Books on Demand.

Teoksessa on työvoimapoliittinen, yliopisto- ja koulutuspoliittinen sekä työelämän periaatteita kyseenalaistava filosofinen taso. Kirjoittaja luonnehtii sitä manifestiksi henkisen arvotuotannon puolesta.

Sisältö

Työn ja toiminnan erot arvotuotannossa

Teoksen alussa erotetaan käsitteellisesti työ, arvotuotanto ja toiminta: kaikkia henkisiä tai materiaalisia arvoja ei tuoteta työelämässä vaan sitä laajemman vapaan toiminnan piirissä. Toisaalta työelämässä ei välttämättä tuoteta mitään arvoja. Esimerkkinä Hankamäki mainitsee byrokraatin työn. Työelämän piirissä voidaan tuottaa myös suoranaisia epäarvoja, mistä esimerkkeinä ovat teollisuuden saasteet. Niinpä pelkkä ahkera työskenteleminen ei Hankamäen mukaan riitä oikeuttamaan itseään moraalisesti, vaikka niin usein ajatellaankin, vaan työhön suhtautuminen on ideologisoitunut. Hankamäen mielestä paremmat mahdollisuudet tulisi turvata arvotuotannolle, jota ei voida järjestellä palkka- tai yrittäjätyöksi ja jollaista voi olla luova tieteellinen tai taiteellinen työ.

Hankamäki myöntää, että työttömyys on ongelma yhteiskunnalle ja yksilöille, mutta hän ei haluaisi työttömyydestä syyllistettävän työttömiä, koska työttömyyttä käytetään raa’asti työvoiman hinnan määrittelemiseen. Tässä prosessissa yksien ihmisten työttömyydestä on tullut toisten työnsaannin ehto.

Sivistysihanteiden ja työelämän normien ristiriidat

Kirjan toisessa (2) luvussa kritisoidaan välineelliseen rationalismiin perustuvaa koulutuspolitiikkaa. Hankamäki arvostelee muun muassa määrällisiä tutkintotavoitteita ja opiskelupaikkojen sekä tutkijanpaikkojen epätasapainoista vaihtosuhdetta suomalaisten ja ulkomaalaisten kesken, sillä hän pitää koulutusresurssien laajaa päätymistä ulkomaalaisten hyödyksi kansalaisten edun vastaisena valtiorahoitteisissa yliopistoissa.

Vaikka yliopistoissa leivotaankin tutkintoja yli työelämän tarpeen, myöskään akateemisen työttömyyden ei ole Hankamäen mielestä annettu johtaa ”luovaan joutilaisuuteen”. Työpaikoista käytävän kilpailun tuloksena opiskelu on Hankamäen mukaan alistettu entistäkin tiukemmin vain työelämän normeille. Filosofian kriittiset ihanteet ja työelämän tarpeiden väliset ristiriidat ovat johtaneet korkeasti koulutettujen ihmisten työttömyyteen sekä uuden yhteiskuntaluokan, valkokaulusköyhälistön, syntyyn ja patisteluun työvoimahallinnossa.

Kirjan kolmannessa (3) luvussa Hankamäki kritisoi työvoimapolitiikkaa, viranomaiskäytäntöjä ja työvoimalainsäädäntöä siitä, että ne rankaisevat yritteliäisyydestä ja vastuunotosta työttömyysetuuksien menetyksillä, kun yrittäjien ja opiskelijoiden oikeus työttömyysetuuksiin on muita ryhmiä huonompi. Ongelmana hän pitää, että yhteiskunnan tukeen ja toimeentuloon oikeuttava toiminta on määritelty kapeasti vain työksi. Kytkettäessä työttömyysetuuksien takaama toimeentulo vain joko työelämässä tuotettavaan vastikkeeseen tai ”työelämän käytettävissä olemiseen” ei tunnusteta esimerkiksi kouluttautumiseen liittyvän toiminnan hyödyllisyyttä yhteiskunnalle. Hankamäen mukaan järjestelmä ohjaa passivoitumiseen, sillä se on laadittu liiaksi vain ammattijärjestöjen ja työnantajien omilla, välineellisen työn, ehdoilla. Tilalle hän ehdottaa snellmanilaista ja humboldtilaista sivistysihannetta.

Argumentteja työelämän huonontumisesta

Kirjan neljännessä (4) ja viidennessä (5) luvussa (sekä toisen painoksen luvuissa 6–8) analysoidaan työn ja omistamisen suhdetta ideologiakriittisesti sekä valotetaan esimerkeillä, kuinka työelämän normit tukahduttavat luovuutta vähentäen työskentelyn mielekkyyttä. Hankamäen mielestä esimerkiksi ”huomiotalouden” ja television Diili-show’n levittämät ajatusmallit ovat tehneet työelämästä performatiivista esittämistä sekä suosion keruuta, mikä on johtanut työntekijöiden punnitsemiseen väärällä vaa’alla: heidän näyttelijänlahjojensa mukaan.

Juha Siltalan analysoima hyperkilpailu (eli kilpailu kilpailun itsensä vuoksi) näkyy Hankamäen mukaan myös yksilöllisellä tasolla ihmisten yrittäessä luoda persoonalleen lisäarvoa tyhjästä. Hankamäen mielestä tämä on ristiriitaista, sillä työntekijöiden valitsijatkaan eivät arvosta ulkokuoria vaan ovat kiinnostuneita ihmisten todellisista taidoista.

Teoksen toisessa painoksessa Hankamäki katsoo, että globalisaation ja kapitalismin haittapuolia voidaan torjua kansallisen edun tunnustamisen kautta, mikä edellyttää yhteen hiileen puhaltamista suomalaisilta työnantajilta ja työntekijöiltä. Teoksen toiseen painokseen on sisällytetty myös vinkkejä työnhaussa ja viranomaisissa selviytymistä varten.

Perustulojärjestelmä

Työttömän kuoleman päättävässä luvussa Hankamäki muotoilee perustulojärjestelmän, joka turvaisi selkänojan myös sellaiselle arvotuotannolle, jota ei voida organisoida työksi. Sosiaaliliberaaliin yhteiskuntateoriaan sitoutuen Hankamäki perustelee perustulojärjestelmää niin, että mikäli työttömyyteen johtava monetaristinen talouspolitiikka hyväksytään, yhteiskunnan on vastavuoroisesti taattava yksilöiden taloudelliset mahdollisuudet jatkaa elämänsä rakentamista myös työelämän vaatimien joustojen ja työttömyyskausien aikana.

Perustulo ei ole sama kuin kansalaispalkka, jota maksettaisiin kaikille. Sen sijaan Hankamäen kaavailema perustulo vain korvaisi sosiaalietuuksien tilkkutäkin. Sitä maksettaisiin muun muassa opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille. Etuuksina jaettava kokonaissumma ei muuttuisi, mutta määrät yhdenmukaistuisivat, minkä tarkoitus on vähentää työttömien taloudellisia opiskeluesteitä ja opiskelijoiden työnteon esteitä.

Hankamäen mielestä toimeentulon normit täyttävä perustulo takaisi tasoltaan ansiosidonnaisia heikomman mutta kestoltaan luotettavamman turvan työttömyyden varalle niin, ettei ansiosidonnaisia työttömyysetuuksia tarvittaisi. Ay-jäsenyyden takaama oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan on ollut vahva vaikutin järjestäytymiselle, ja Hankamäki katsoo, että ay-liike onkin vastustanut perustuloa lähinnä pelätessään jäsentensä katoamista.

Perustulon maksaminen ja saantiedellytysten (eli käytännössä ammatillisen aseman) selvittäminen kuuluisivat negatiivisen tuloverojärjestelmän tavoin verohallinnon piiriin, mikä poistaisi kalliiksi käyvän päällekkäisen byrokratian Kelassa ja sosiaalitoimistoissa ja helpottaisi sosiaalitoimen voimavarojen ohjaamista varsinaiseen sosiaalityöhön. Hankamäki sanoo järjestelmänsä vastaavan enemmän alkuperäistä Milton Friedmanin mallia kuin Osmo Soininvaaran ehdotusta perustulojärjestelmäksi.

Vastaanotto

Työttömän kuolemasta oli arvio Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla 5.6.2005 ja taloussivuilla 28.8.2005,, ja sitä käsiteltiin TV1:n Voimala-ohjelmassa 13.8.2005.

Työttömän kuoleman ideoita kommentoivat Yleisradion ruotsinkieliselle toimitukselle kansanedustajat Kimmo Sasi ja Janina Andersson sekä professori Alf Rehn Richard Husun juontamassa radio-ohjelmassa 30.8.2005. Kokoomuslainen Sasi torjui perustuloehdotuksen; sen sijaan vihreitä edustava Andersson piti nykykäytännön ja perustulomallin välimuotoja mahdollisina. Perustulo oli sittemmin vihreiden vaaliteema vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

Hankamäen mukaan teosta vastaan kampanjoitiin Helsingin yliopiston hallinnossa heti sen ilmestyttyä, kun nimettöminä pysytelleet hallintotahot vaativat kustantajaa lopettamaan kirjan jakelun sen sisältämän tiedepoliittisen kritiikin vuoksi. Kustantajalle muun muassa soitettiin nimettömiä puhelinsoittoja, joissa uhattiin ”vakavilla seurauksilla”, mikäli Hankamäen esittämä tiedepolitiikan arvostelu jatkuu, ja lisäksi kustannuspäällikkö Minna Laukkaselle lähetettiin maaliskuussa 2005 teosta arvosteleva faksi. Kirja kuitenkin pidettiin myynnissä. HYY-yhtiöiden ja Yliopistopainon yhdistettyä Yliopistopainon kustannusyksikön Gaudeamus Kirjaan keväällä 2007 Gaudeamus veti Hankamäen teoksen Työttömän kuolema pois myynnistä. Teoksen kirjoittajan mukaan tämä tehtiin kustannussopimuksen vastaisesti.

Hankamäki kanteli asiasta Suomen Kustannusyhdistykselle, jonka jäsenkustantamo Gaudeamus on ja jonka hallituksessa Gaudeamuksen kustannusjohtaja Tuomas Seppä toimi. Lisäksi hän kanteli asiasta Helsingin yliopiston rehtorille, joka siirsi asian HYY-yhtiöiden vastattavaksi. HYY-yhtiöiden toimitusjohtaja Heikki Härö kiisti kirjeessään kaiken eikä palauttanut kirjaa myyntiin. Suomen Kustannusyhdistyksen toimitusjohtaja Sakari Laiho puolestaan vastasi kirjeessään ettei yhdistyksellä ole toimivaltaa asiassa, sillä kiista ”on juridinen”. Hankamäki on kirjoittanut asiasta blogissaan, Suomalaisen nykyfilosofian historiassaan (2009) ja teoksessaan Sensuurin Suomi (2009). Työttömän kuolema on ollut vuodesta 2010 asti saatavilla laajennettuna ja ajantasaistettuna painoksena, jonka on julkaissut toinen kustantaja.

Aiheesta muualla

• Wahlstedt, Pekka: ”Työ tekijänsä niittää” 5.6.2005. Helsingin Sanomat.^{[vanhentunut linkki]}