Tuomas Nevanlinna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuomas Nevanlinna Turun Kirjamessuilla 2011.

Tuomas Erkki Edvard Nevanlinna (s. 25. helmikuuta 1960 Helsinki) on suomalainen filosofi, kirjailija ja suomentaja.[1]

Nevanlinna toimi Ylioppilaslehden pakinoitsijana 1980–1987 ja kirjoitti vuonna 1982 Helsingin Sanomiin nimimerkeillä Neovius ja Tapiolan markiisi. Hän on kirjoittanut kolumneja Kansan Uutisiin (1987–1991), Rakentaja-lehteen (1993–1995), Kauppalehti Pressoon ja HS:n Nyt-liitteeseen vuodesta 1997. Nevanlinna on kirjoittanut myös kirjoja, kuten esseekokoelmat Hyväkuntoisena taivaaseen (1999) ja Surullinen tapiiri (2002) sekä lastenkirjan Antero joutuu luontoon (2004).[2] Lisäksi hän on suomentanut useita kirjoja, muun muassa Roald Dahlin ja Lewis Carrollin teoksia. 1980-luvulla Nevanlinna oli jäsen Sturm und Drang -nimisessä yhtyeessä.[3]

Vuosina 1990–1993 Nevanlinna päätoimitti ARG-lehteä ja vuosina 1998–2000 Nuorta Voimaa yhdessä Janne Porttikiven kanssa. Vuosina 2000–2003 hän oli Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtaja. Nevanlinna on toiminut myös Kuvataideakatemian jatkotutkimusosaston teoriaopettajana ja kirjoittamisen ohjaajana.[4]

Nevanlinna on tehnyt yhdessä Jukka Relanderin kanssa Radio Helsinkiin filosofista keskusteluohjelmaa Tukevasti ilmassa ja ollut mukana tekemässä televisio-ohjelmia Musta laatikko (1998–2000) sekä T-Klubi (2002–2007).[4]

Nevanlinnan kolumnit ovat lähellä kulttuuriesseen muotoa. Toisaalta niissä on usein huumoria, nokkeluutta ja keveyttä, jolloin ne lähenevät pakinaa. Kolumneja on myöhemmin julkaistu kokoelmina, joissa tekstit eivät aivan tarkalleen vastaa alkuperäistä. Nevanlinna suosii teksteissään paradoksia kehitellessään ajatuksiaan, esimerkiksi Karjalan menetyksen menetys. Osa teksteistä on henkilökohtaisempia tai aihevalinnoiltaan leikkisän keveitä.[5]

Nevanlinna oli vasemmistoliiton ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa. Eduskuntavaaleissa hän sai 2 200 ääntä ja EU-vaaleissa reilut 3 000 ääntä.[6] Vuoden 2021 kuntavaaleissa hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.[7]

Tuomas Nevanlinna on kirjailija Arne Nevanlinnan poika ja matemaatikko Rolf Nevanlinnan pojanpoika.[8]

  • Kontio, Kari & Nevanlinna, Tuomas: Kirjava lehmä: Suuri luento Suomen sodanjälkeisestä historiasta. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-8920-7
  • Määttänen, Kirsti & Nevanlinna, Tuomas (toim.): Muistikirja: Jälkien jäljillä. (Tutkijaliiton julkaisusarja 80) Helsinki: Tutkijaliitto, 1996. ISBN 951-9297-96-0
  • Hyväkuntoisena taivaaseen. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1455-4
  • Nevanlinna, Tuomas & Relander, Jukka (toim.): Espoo, totuus Suomesta. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1741-3
  • Surullinen tapiiri ja muita kirjoituksia. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2494-0
  • Antero joutuu luontoon. Helsinki: Teos, 2004. ISBN 951-851-003-2
  • Kuninkaista ja narreista. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-238-0
  • Kosonen, Päivi & Nevanlinna, Tuomas (toim.): Merkityksellistymisen pohjasäikeet. Helsinki: Tutkijaliitto, 2006. ISBN 952-5169-42-1
  • Nurin oikein. (Pohjautuu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ja Kauppalehti Pressossa 2002–2006 julkaistuihin kirjoituksiin) Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-074-1
  • Nevanlinna, Tuomas & Relander, Jukka: Työn sanat. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-073-3
  • Nevanlinna, Tuomas & Relander, Jukka: Uskon sanat. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-362-2
  1. Kuka kukin on 2007, s. 654–655. Helsinki 2006. ISBN 951-1-20606-0
  2. Nevanlinna, Tuomas hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  3. Tilataideteos nimeltä Kari Kontio. Ylioppilaslehti.
  4. a b Tuomas Nevanlinna Lektio.fi. Arkistoitu 31.1.2016. Viitattu 18.2.2016.
  5. Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 96–97. Helsinki: BTJ Finland, 2013. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  6. Filosofi Tuomas Nevanlinnaa järkyttää, millaiset puheenaiheet politiikassa nykyään hyväksytään Helsingin Sanomat. 22.2.2020.
  7. Tuomas Nevanlinna 14.6.2021. Yleisradio. Viitattu 14.6.2021.
  8. Kirjailija Arne Nevanlinna on kuollut 8.8.2016. Yleisradio. Viitattu 14.12.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]