Tunne

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tunteet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tunne tai emootio on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys.[1]

Ihmisen perustunteita ovat onnellisuus, suru, pelko, inho, viha ja hämmästys. Monimutkaisempia tunteita ovat esimerkiksi rakkaus, ylpeys, kateus ja halveksunta.

Tunteet ohjaavat ihmisen ja eläinten toimintaa. Myönteisten ja kielteisten tunteiden avulla ihminen ja muut eläimet lähestyvät tai välttelevät asioita sen mukaan, ovatko ne hyviä vai vahingollisia. Tunteet ovat myös tärkeässä osassa ihmisen sosiaalisessa elämässä.

Tunnetilat syntyvät aivojen eri osien yhteistoimintana. Tunteet voivat aiheuttaa voimakkaita ja tahdosta riippumattomia fysiologisia muutoksia kehossa. Tunteita voidaan ilmaista esimerkiksi kasvojen ilmeillä ja kehon asennoilla, nykyisin myös hymiöillä.

Tunne ja emootio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanoja tunne ja emootio käytetään joissain yhteyksissä tarkoittamaan eri asioita, myös muissa kielissä kuin suomessa. Erilaisten tunne-käsitteiden määritelmät ja käyttö vaihtelevat niin eri tieteenalojen välillä kuin niiden sisälläkin. Tunne on yleinen erilaisia tuntemuksia ja aistimuksia tarkoittava sana, ja sitä käytetään niin tunnetiloista kuin tunnekokemuksistakin. Emootio-termille on rakennettu eriytyneempiä merkityksiä. Sillä voidaan tarkoittaa affektin, neurobiologiaan perustuvan reaktion, tunnistettua ja tulkittua muotoa, joka voidaan nimetä esimerkiksi iloksi tai suruksi.[2]

Ihmisen perusemootioita ovat onnellisuus, viha, pelko, suru, inho ja hämmästys. Perusemootioiden kokeminen, tunnistaminen ja ilmentäminen ovat melko samankaltaisia kulttuurista riippumatta. Monimutkaisempia sosiaalisia eli ihmissuhteisiin liittyviä emootioita ovat esimerkiksi rakkaus, ylpeys, kateus ja halveksunta. Sosiaalisten emootioiden roolit saattavat poiketa kulttuurien välillä.[3]

Tunteet voidaan jakaa myönteisiin ja kielteisiin. Tämä jako on kehityksellisesti vanha ja koskee muitakin eliöitä kuin ihmistä. Selvitäkseen elinympäristössään eliön on tärkeä tunnistaa, mikä on “hyvää” ja mikä “pahaa”. Hyvät asiat tuovat esimerkiksi ravintoa ja lämpöä, joten niitä voidaan lähestyä. Pahat asiat uhkaavat hyvinvointia, joten niitä pitää välttää. Uudemmat toiminnalliset järjestelmät tukevat ihmisellä maailman tietoista ja entistä yksityiskohtaisempaa hahmottamista.[4] Ihmisen tunnevalikoiman laajenemisen syyksi on arveltu lajinkehityksen aikana syntynyttä painetta tiivistää ryhmissä elävien yksilöiden sosiaalisia siteitä. Myönteiset tunteet luovat yhteenkuuluvuutta, ja kielteiset tunteet voivat tukea moraalikoodeja ja käyttäytymisen hallintaa.[5]

Tunteet voidaan sijoittaa kaksiulotteiselle valenssi/virittävyys-jatkumolle. Valenssi viittaa siihen, kuinka myönteinen tai kielteinen tunnetila on. Korkein positiivinen valenssi on esimerkiksi riemulla, ilolla, rakkaudella, innostuneisuudella, onnella ja tyytyväisyydellä. Negatiivinen valenssi on hyvin suuri monella kielteisellä tunteella kuten epätoivolla. Virittävyys tarkoittaa elimistön valmiustilaa ja viittaa siihen, onko tunnetila voimakas vai neutraali. Virittyneisyyteen vaikuttaa etenkin adrenaliini. Voimakkaasti virittäviä tunteita ovat kielteisistä tunteista esimerkiksi raivo ja kauhu, ja myönteisistä tunnetiloista esimerkiksi riemu, rakkaus ja innostuneisuus. Matala virittyneisyys liittyy esimerkiksi välinpitämättömyyteen, tylsistymiseen ja rauhallisuuteen.[6]

Synty aivoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivot synnyttävät tunteita tiettyjen lainalaisuuksien mukaan, mikä tekee mahdolliseksi tunteiden tutkimisen laboratorio-olosuhteissa. Ihmisen tunteiden tuottamiseen ja käsittelyyn osallistuu joukko anatomisesti erillisiä mutta toisiinsa kytköksissä olevia aivojen alueita.[7] Mikään aivorakenne ei yksistään tuota mitään tunnetta, vaan tunteet syntyvät aivojen eri osien muodostamien verkostojen yhteistoimintana. Aivojen eri alueet aktivoituvat hieman eri tavalla eri tunteiden kohdalla. Eri aivoalueiden aktiivisuutta tarkastelemalla voidaankin melko luotettavasti päätellä, missä perustunnetilassa henkilö kulloinkin on.[8]

Aivoissa on radastoja, jotka ilmeisesti ovat erikoistuneita tunteiden havaitsemiseen ja tuottamiseen kehossa. Aivojen tunnemekanismit reagoivat havaittuihin uhkiin sekunnin murto-osassa.[7] Tunteisiin liittyvän tiedon nopeassa käsittelemisessä tärkeässä osassa on aivojen mantelitumake. Se toimii väliasemana aisti-informaatiolle ennen kuin se saapuu sensorisille aivokuorille, joissa aistimusten pääasiallinen käsittely alkaa. Mantelitumake pystyy jo sitä ennen määrittämään havaitun kohteen karkean tunnesisällön, kuten miellyttävyyden ja epämiellyttävyyden. Tämän voi havaita siitä, että ihmiset, joiden näköaivokuori on tuhoutunut ja jotka eivät näe mitään, pystyvät kuitenkin arvaamaan heille esitettyjenselvennä kasvokuvien ilmeitä mantelitumakkeensa avulla.[9]

Oma tunne koostuu kahdesta osasta: ensinnäkin automaattisesta tunnereaktiosta ja kehon tilan muutoksesta sekä toisekseen tietoisuudesta, jonka avulla ihminen voi etsiä erilaisia ratkaisumalleja mahdollisesti uhkaavaan tilanteeseen. Tunne syntyy karkeasti kolmessa vaiheessa. Aluksi aivot arvioivat havaitun tapahtuman tunnesisällön automaattisesti, nopeasti ja tietoisuuden ulkopuolella. Sen jälkeen aivot alkavat muodostaa tarkempaa kuvaa havainnoinnin kohteesta, ja kehon toimintavalmius muuttuu vastaamaan havaintoa. Kolmannessa vaiheessa tieto näistä muutoksista palautuu kehon tilaa seuraavalle somatosensoriselle aivokuorelle ja aivosaareen, mikä aiheuttaa tietoisen tunnekokemuksen. Tietoiseen ajatteluun erikoistuneet aivojen etuosan alueet jatkavat tuntemuksen käsittelyä, jolloin ihminen voi esimerkiksi arvioida tunteen laukaisseen ympäristötekijän ja oikean toimintatavan tilanteessa.[10]

Tunteet voivat pakottaa ihmisen ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla, kuten itkemään tai nauramaan.[11] Tunteet nousevat tietoisuuteen vain kun tunteiden muuttamat mielen ja kehon suhteet ympäristöön ovat riittävän voimakkaita. Tiedostamattomatkin tunteet kuitenkin ohjaavat ihmisen toimintaa. Ihmisen päätöksenteko perustuu järjen ja tunteiden yhteistyöhön. Moni ihmisen yksinkertaisistakin päätöksistä perustuu asioiden herättämiin myönteisiin tai kielteisiin tunnereaktioihin. Päätöksenteko pelkästään järjellä voi olla hankalaa ja hidasta. Jos ihminen esimerkiksi aivovaurion johdosta menettää kykynsä kokea tunteita, hänen päätöksentekokykynsä voi heikentyä huomattavasti. Ihmisellä on aivojensa kehittyneen kuorikerroksen ansiosta myös kyky vaikuttaa tunteisiinsa järjellä ja analysoida niitä.[12]

Fysiologiset vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunteisiin liittyy voimakkaita ja tahdosta riippumattomia muutoksia. Tunteet aktivoivat autonomista hermostoa saaden aikaan fysiologisia reaktioita kuten muutoksia sydämen sykkeessä, hengityksessä ja lihasjännityksessä. Esimerkiksi voimakas onnen tunne voi aiheuttaa sydämen pamppailua ja lämpimiä aaltoja kehoa pitkin, ja ahdistus voi saada kädet hikoilemaan ja vapisemaan sekä lihakset jännittymään. Ihmisen tietoisuus omasta tunnetilasta syntyy vasta näiden fysiologisten reaktioiden myötä.[13][14][11]

Sympaattisen hermoston liian voimakas toiminta voi aiheuttaa paniikkikohtauksen. Pitkittyneet kielteiset tunteet kuten pelko tai ahdistus aiheuttavat vakavia seurauksia somaattiselle terveydelle kuten esimerkiksi verenkierto- ja hengityselimistön toiminnalle.[14] Monet kielteiset tunteet kuten kuten pelko, ahdistus, jännittyneisyys ja viha nostavat myös verensokeria[15].

Erilaisia käsityksiä tunteista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaiset tunneteoriat tarkastelevat tunteiden syntymekanismeja. Tunneteoriat eroavat toisistaan muun muassa siinä, missä määrin ihminen voi itse vaikuttaa tunteisiinsa. Myös ympäristön ja tilannetekijöiden vaikutuksista tunteisiin on kiistelty.[16]

Biologinen näkökulma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Biologiset näkemykset painottavat kehon fysiologisten reaktioiden merkitystä tunteiden synnyssä. James & Langen tunneteoria katsoo elimistön reaktioiden synnyttävän tunteen. Esimerkiksi kun ihminen huomaa käsiensä hikoavan, hän ahdistuu. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet autonomisen hermoston reaktioiden olevan hitaita, ja siten ne eivät voi aina edeltää tunnetta. Tunteen kokeminen edellyttää myös aivojen toimintaa. Erityisesti otsalohkojen merkitys tunteiden säätelyssä on keskeinen. Vaistoselitykset katsovat tunteen olevan synnynnäisten aivorakenteiden laukaisema sopeutumista edistävä kokemus. Evoluution kuluessa jäljelle ovat jääneet hengissä säilymisen kannalta tärkeitä, universaaleja tunteita (pelko, viha, suru, inho...). Aivokeskusteoriat esittävät tunteiden syntyvän tiettyjen aivojen alueiden aktivoituessa. Cannon & Bardin tunneteoria käsittää tunteen laukeavan väliaivoissa syntyneiden prosessien seurauksena, mitkä saavat aikaan samanaikaisen tunteen ilmaisun ja sen kokemuksen. Biologiset näkemykset kuitenkin aliarvioivat tilannetekijöiden merkitystä tunteen synnyssä. Nykyään myös katsotaan, että ihminen voi itse säädellä, miten ilmaisee tunteensa.[16]

Sosiaalisuutta ja oppimista painottava näkökulma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi ääripää tunteiden selittämiseen keskittyy tarkastelemaan ympäristön, kuten tilanteiden ja vuorovaikutusten merkitystä tunteiden synnylle. Ivan Pavlovin klassisen ehdollistumisen teorian mukaan tunne syntyy niin sanotusti oppimalla kehon aikaisemmista reaktioista. Käärmeen purressa syntyy kipua. Seuraavalla kerralla jo käärmeen nähdessään tapahtuu ehdollinen reaktio, eli pelko. Välineellisessä ehdollistumisessa tunteiden seuraukset säätelevät tunteiden ilmenemistä jatkossa. Esimerkiksi jos yksilö saa positiivista palautetta surun näyttämisestä, tekee henkilö sitä avoimesti jatkossakin. Banduran mallioppimisen teoriassa tunteet omaksutaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden käyttäytymistä mallintamalla. Esimerkiksi jos perheessä ilmenee väkivaltaisia toimintamalleja, todennäköisesti lapsi samaistuu vanhempiinsa ja toimii jatkossa samalla tavalla (vrt. Banduran aggressiotutkimukset). Sosiaalisuutta ja oppimista painottava näkökulma aliarvioi kuitenkin ihmisen omaa osuutta tunteiden synnyssä.[16]

Kognitiivinen näkökulma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kognitiiviset selitykset katsovat, että ihminen hyödyntää tunteen kokiessaan sekä elimistöstään että ympäristöstään saamaa tietoa. Nykyään ihmisen mielen katsotaan toimivan konstruktivistisesti: ihminen käsittelee ja ohjaa tunteitaan jatkuvasti. Tunteet syntyvät arvioiden ja tulkintojen seurauksena. Tunne saa aikaan motivoitumisen toimintaan, sekä toistamaan käyttäytymistään. Vaikka kognitiiviset selitykset keskittyvätkin tutkimaan tiedonkäsittelyn prosessointia, hyväksyvät ne myös ajatuksen siitä, että fysiologinen tila voi muuttaa tunnetta.[16]

Tutkimuksissa on osoitettu elimistön fysiologisen tilan vaikutus tunteen kokemiseen. Eräässä tutkimuksessa koehenkilöitä kehotettiin tuntemaan vihaa. Toista ryhmää käskettiin samanaikaisesti puristaa kätensä nyrkkiin, toinen ryhmä vain "tunsi vihaa". Tuloksista selvisi, että käsiään nyrkissä pitäneet henkilöt tunsivat itsensä vihaisemmiksi kuin toiset.[16]

Schachter & Signer näkivät tunteen kokemisen olevan tulosta omasta tulkinnasta. Heidän adrenaliinikokeensa on osoittanutkin ihmisen oman tulkinnan merkityksen tunteelle. Koeasetelmassa oli kaksi ryhmää, joista toiselle annettiin adrenaliiniruiske ja kerrottiin sen vaikutuksista (aggressiivisuus, yliaktiivisuus..). Toiselle ryhmälle taas annettiin sama ruiske, muttei kerrottu sen vaikutuksista. Koehenkilöt asetettiin tilanteeseen, jossa koejohtajan avustaja näytteli olevansa yksi koehenkilöistä. Hän näytteli pistoksen vaikuttavan hänen käyttäytymiseen välillä aggressiivisuutta aiheuttaen ja välillä taas hilpeyttä. Tutkimus osoitti, että ne jotka eivät tienneet ruiskeen vaikutuksesta, alkoivat ottaa mallia tästä käyttäytymisestä, eli tulivat aggressiivisiksi tai iloisiksi. Ne henkilöt, jotka tiesivät aineen vaikutuksista, eivät reagoineet kokeenjohtajan avustajan käyttäytymiseen millään tavalla. Adrenaalikokeesta selvisi, että jos yksilöllä on tunteelle olemassa selitys, sitä ei tarvitse peilata muiden tunteeseen. Jos taas ihmisellä ei ole selitystä kiihtymykselle, tukeudutaan ympäristöön.[16]

Kognitiivisen selityksen tunteiden syntymiselle nykypäivänä antaa R. Lazaruksen tunneteoria. Lazaruksen mukaan tilannetekijät sekä aikaisemmat kokemukset luovat tunteen. Tunteen kokemisessa tärkeää on ihmisen oma arvio tilanteesta. Ärsykkeen jälkeinen primaariarvio on tiedostamaton. Se syntyy esimerkiksi pelästymisreaktioissa tai muissa vaaratilanteissa, jotka ovat olleet evoluution kannalta tärkeitä. Sekundaariarvio on puolestaan tietoinen, ja ilmenee primaariarviota hitaammin. Arvioimme aina tilanteen sen mukaan, kuinka tärkeä se on minäkäsitykselle ja maailmankuvalle. Omat vaikutusmahdollisuudet tunteeseemme vaikuttavat myös tilanteen arviointiin.[16]

Tunteiden säätelystrategiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunteiden säätelystrategioiden avulla ihminen voi vaikuttaa tunteiden eri osatekijöihin. Käyttäytymistason strategioiden avulla ihminen voi vaikuttaa tunteiden aikaan saamaan käyttäytymiseen, eli ulkoisesti havaittaviin tunnereaktioihin. Esimerkiksi pomolle rähjääminen ei aina ole kovin viisasta, ja tällöin ihminen voi pitää tunteen sisällään. Kognitiivisissa strategioissa vaikutetaan tunteita aiheuttavaa tilannetta koskevaan tiedon käsittelyyn. Näin voidaan muuttaa myös itse tunnekokemusta ja siihen liittyviä reaktioita. Esimerkiksi valikoivan tarkkaavaisuuden avulla ihminen voi säädellä tunteen pääsyä tietoisuuteen. Esimerkiksi läheisen kuoleman aiheuttamaa surua pyritään lievittämään torjumalla tunne. Voimme myös tahdon avulla vaikuttaa tunteisiimme.[16]

Tunteiden ilmaiseminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen ilmaisee tunteitaan monenlaisina kasvojen ilmeinä ja kehon asentoina. Sähköisessä viestinnässä, jossa ei olla kasvokkain, tunteita voidaan ilmaista esimerkiksi hymiöillä. Tunteiden ilmaisemisen ansiosta muiden ihmisten on yleensä helppo päätellä keskustelukumppanin tunnetila. Kasvojen, kehon ja äänenpainojen kautta kuulija myös ilmaisee reaktionsa kuulemaansa ja saattaa hyvinkin voimakkaasti ohjata keskustelukumppaninsa puhetta ja ilmaisutapaa. Tunteita on myös mahdollista peittää tahdonalaisesti.[17]

Emotionaalinen empatia tarkoittaa automaattista toisen ihmisen tunnetilaan asettumista ja sen simuloimista oman tunnetilan kautta. Kognitiivinen eli tiedollinen empatia tarkoittaa asioiden katselua toisen näkökulmasta, mikä perustuu aktiiviseen kykyyn muodostaa käsitys tai malli toisen henkilön mielentilasta.[18]

Tunnettuja tunteita tutkineita psykologeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja tunteita tutkineita filosofeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hari, Riitta ym.: Ihmisen mieli. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-348-1
  • Nummenmaa, Lauri & Sams, Mikko (toimittaneet Andersson, Leif et al.): ”Tunteet mielessä ja aivoissa”, Kaikki irti arjesta. Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-193-7
  • Persoona 4: motivaatio, tunteet ja taitava toiminta. Tekijät: Kalakoski, Laarni, Paavilainen, Anttila, Halonen ja Kreivi. Tuottaja: Edita Prima Oy, Helsinki 2008.
  1. tunne. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. Viliina Silvonen: Tunteet ja tieteet – Affekti, emootio ja tieteidenvälisyys Päivystävä folkloristi. 12.2.2019. Helsingin yliopisto. Viitattu 5.9.2020.
  3. Hari ym. 2015, s. 83.
  4. Hari ym. 2015, s. 82.
  5. Hari ym. 2015, s. 90.
  6. Hari ym. 2015, s. 88–89.
  7. a b Nummenmaa & Sams 2011, s. 31–33.
  8. Hari ym. 2015, s. 86–87.
  9. Nummenmaa & Sams 2011, s. 34–35.
  10. Nummenmaa & Sams 2011, s. 33.
  11. a b Nummenmaa & Sams 2011, s. 30.
  12. Nummenmaa & Sams 2011, s. 35–37.
  13. Miksi joihinkin tunteisiin liittyy lämmin läikähdys rinnassa? (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 14.7.2016, C12.
  14. a b Aivoaakkoset, Lauri Nummenmaa: Toi punastui :) Tunteet ja niiden säätely. YouTube-video. Julkaistu 10.12.2013.
  15. Voiko stressi nostaa verensokereita? Medtronic Diabetes Suomi. 14.10.2020. Arkistoitu 29.7.2021. Viitattu 29.7.2021.
  16. a b c d e f g h Persoona 4: motivaatio, tunteet ja taitava toiminta. Tekijät: Kalakoski, Laarni, Paavilainen, Anttila, Halonen ja Kreivi. Tuottaja: Edita Prima Oy, Helsinki 2008.
  17. Hari ym. 2015, s. 83, 93.
  18. Hari ym. 2015, s. 97–98.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]