Torsten Björkman
Torsten Torolf Björkman (21. maaliskuuta Helsinki 1897 – 28. tammikuuta 1951) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat opettaja Johannes Botolf Björkman ja Aina Elisabeth Silfverblad. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Alma Elisabeth Tolvasen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän oli käynyt viisi luokkaa Helsingin ruotsalaista lyseota ja kolme lukukautta Uudenkaarlepyyn seminaaria sekä suoritti yksityisesti 8. luokan Helsingin ruotsalaisessa lyseossa vuonna 1924. Upseerikokelaskurssin hän suoritti Viipurissa vuosina 1918–1919, Kadettikoulussa hän oli kuunteluoppilaana vuosina 1922–1923, Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin hän suoritti vuonna 1928, Suojeluskuntain komentajakurssin hän suoritti vuosina 1934–1935.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 2. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 2. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi 3. komppaniaan. 2. huhtikuuta 1918. Hän otti osaa sisällissodassa taisteluihin Tampereella, Aittolahdella, Lyykylässä ja Talissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen palveli hän edelleen koulutusupseerina ja nuorempana upseerina 3. jääkärirykmentissä, josta hänet siirrettiin 15. maaliskuuta 1922 nuoremmaksi upseeriksi Suomenlinnan paikalliskomppaniaan, jonka päällikkyyden hän otti vastaa 14. maaliskuuta 1924. Uudenmaan rykmentin 8. komppanian päälliköksi hänet komennettiin 16. toukokuuta 1924, josta hänet siirrettiin 2. helmikuuta Polkupyöräpataljoona 3:n 3. komppanian päälliköksi, mutta komennettiin takaisin Uudenmaan rykmenttiin ja sen 6. komppaniaan päälliköksi 15. kesäkuuta 1918. Rykmentissä hän toimi päällikkönä myös 5. ja 1. komppaniassa kunnes 1. heinäkuuta 1934 hänet nimitettiin Helsingin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi. Seinäjoelle sotilaspiirin apulaispäälliköksi hänet komennettiin 1. maaliskuuta 1932 ja tässä tehtävässä hän oli 1. joulukuuta 1933 asti. Hän toimi Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin johtajana 3. helmikuuta – 31. elokuuta 1930. Luottamustehtävissä hän oli Uudenmaan rykmentin kunnianeuvoston varajäsenenä vuonna 1930.[1][2]
Talvi- ja Jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan hän osallistui Jalkaväkirykmentti 11:n (Ässärykmentin) I pataljoonan komentajana (I/JR11), jonka mukana osallistui Hatjalahden taisteluun, jossa haavoittui ja siirrettiin Helsingin suojeluskuntapiiriin. Helsingin suojeluskuntapiirissä hän toimi välirauhan aikana toimistopäällikkönä, kunnes Jatkosodan sytyttyä hänet komennettiin Hangon rintamalle ja hänet määrättiin Jalkaväkirykmentti 55:n II pataljoonan (II/JR55) komentajaksi. Vuodesta 1942 hän toimi Helsingin suojeluskuntapiirin toimistopäällikkönä aina suojeluskuntajärjestön lakkauttamiseen saakka, jolloin hänet siirrettiin lakkautuspalkalle.[2]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen hän työskenteli Helsingin kaupungin verovirastossa vuosina 1945–1946 ja Oy Kolster Ab:n kamreerina vuodet 1946–1951. Hänet on haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
            |
|
| Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset |
|---|
