Toinen Salpausselkä

Salpausselkien sijainti Etelä-Suomen kartalla.

Näkymä Kyläniemen etelärinteeltä kohti eteläistä Suur-Saimaata.

Toinen Salpausselkä, eli II Salpausselkä tai myös Salpausselkä II (lyh. SS II), on viime jääkauden loppuvaiheessa nuoremmalla Dryas-kaudella noin 11 790–11 590 vuotta sitten syntynyt Salpausselkiin kuuluva reunamuodostuma. Se alkoi muodostua noin 250 vuotta Ensimmäisen Salpausselän jälkeen. Salpausselkiin kuuluu vielä Kolmas Salpausselkä, joka muodostui myöhemmin kuin kaksi ensimmäistä. Toinen Salpausselkä sijaitsee hieman Ensimmäistä Salpausselkää pohjoisempana ja se on samanpituisena noin 600 kilometriä pitkä. Salpausselät ovat muodostelmana lähes yhtenäisesti sijoittuneiden reunamuodostumien ketju, joiden välissä on vähemmän kehittyneitä osuuksia. Toinen Salpausselkä alkaa Suomenlahden rannasta Bromarvista ja Tenholasta, ja se päättyy Joensuun Kiihtelysvaaran eteläpuolelle. Myös Pohjoismaissa ja Venäjällä esiintyy monilla seuduilla samanaikaisia reunamuodostumia.

Taajamia ja liikenneyhteyksiä

Toisella Salpausselällä sijaitsevia taajamia ovat Bromarv (Hanko), Tenhola (Raasepori), Karjalohja (Lohja), Saukkola, Karkkila, Loppi, Lammi, Vääksy (Asikkala), Vierumäki, Jaala, Tuohikotti, Savitaipale, Kesälahti (Kitee) ja Puhos.

Salpausselänteen länsiosia seuraa pikkutiet. Bromarvin kautta merelle kulkeva yhdystie 1081 alkaa Tenholasta. Pohjan pohjoispuolella selänteen päälle nousee seututie 104, joka seuraa sitä Anskun, Särkiän, Karjalohjan ja Härjänvatsan kautta Sammattiin. Salpausselän selänteet ja samoin myös maantiet katoavat tämän jälkeen. Lopelta poistuvat tiet, jotka johtavat Pilpalaan ja Riihimäelle, seuraavat Salpausselkää lyhyen matkan. Seuraavaksi Toista Salpausselkää hyödyntää Vääksyn läpi kulkeva valtatie 24 ja seututie 314. Seututie jatkaa Vääksyn jälkeen numerolla 313 kulkien Urajärveltä Vierumäkeen, missä tie jatkaa seututienä 363 Vuolenkosken kautta Jaalaan. Jaalasta sitä käyttää seututie 369 Selänpään ja Kääpälän kautta Tuohikottiin. Sieltä jatkaa seututie 377 Heituinlahden kautta Savitaipaleelle. Koska Suur-Saimaan ylittävää maantietä ei ole, kiertää Savitaipaleelta jatkava seututie 408 Lappeenrantaan. Vastarannalla sijaitsevaan Kyläniemeen pääsee Syyspohjasta Utulan kautta kulkevaa yhdysteitä 14865 ja 14866 myöten Kyläniemen kärkeen. Saimaan koillispuoliset alueet ovat vesistöjen rikkomia, joten tiet eivät ole pystyneet seuraamaan heikosti näkyvää Toista Salpausselkää. Tiet palaavat Salpausselälle Kiteen Purujärvellä. Siellä vaihtaa valtatie 6 Ensimmäiseltä Toiselle Salpausselälle ja valtatie seuraa sitä Puhoksen ja Tolosenmäen kautta Onkamoon, missä valtatie poikkeaa pois kohti Joensuuta. Rautatiet eivät ole käyttäneet hyväkseen Toista Salpausselkää, sillä niitä kulkee Ensimmäisellä Salpausselällä 20–30 kilometrin etäisyydellä samaan suuntaan. Poikkeuksen tekee Karjalan rata, joka vaihtaa Ensimmäiseltä Toiselle Salpausselälle Kesälahden ja Onkamon välisellä osuudella. Onkamon pohjoispuolella kääntyy rata kohti Joensuuta.

Suoraan Toisen Salpausselän reunatasanteille on rakennettu lentokenttiä. Sellaisia ovat Lahti-Vesivehmaan lentokenttä, Selänpään lentokenttä ja Kiteen lentokenttä.

Merkittäviä kohteita

Vääksyssä Toinen Salpausselkä erottaa Vesijärven ja Päijänteen toisistaan. Aurinkovuoren kohdalla harjumuodostuma on korkeimmillaan noin 80 metriä Päijänteen ja Vesijärven pintojen korkeudesta.

Toisen Salpausselän reunamuodostumat ovat Bromarvista Vääksyyn monimuotoiset. Toisinaan reunamuodostumat ovat korkeita moreenin ja lajittuneen maa-aineksien selänteitä. Toisinaan ne kutistuvat useaksi rinnakkaiseksi moreenimuodostumaksi. Vääksystä itään päin moreenimuodostumia on vain yksi ja niiden taakse on kertynyt paikoin leveitä reunatasanteita tai korkeita selänteitä. Niillä osuuksilla, jossa jäätikön reuna seurasi muinaisen Itämeren kehitysvaiheen eli Baltian jääjärven kuivaksi jättämiä maa-alueita, olivat reunamuodostumat pääosin puskumoreeneja ja pintamoreeneja. Niidenkin taakse saattoi kulkeutua sulamisvesien mukana lajittuneita maa-aineksia. Alla on joitakin merkittäviä ja tunnettujakin Toisen Salpausselän reunamuodostumia:

• Örö , Rosala , Hiittinen
• Pukkilanharju
• Syrjänmäki , Aurinkovuori ja Anianharju
• Vesivehmaankangas
• Hyrtiälänkangas ja Syrjälänkangas
• Selänpäänkangas
• Kuoppakangas
• Siilikangas, Kupulankangas ja Hepokivenkangas
• Selkäkangas
• Kulopalonkangas ja Pönniälänkangas eli Taipalsaaren reunatasanne
• Kyläniemi
• Huuhankangas, Leppäniemenkangas, Tuomaalankangas ja Palokangas eli Ruokolahden reunatasanne
• Juutinkangas
• Tasapäänkangas
• Papinniemenkangas ja Ukotii

Muodostumisteoria

Pääartikkeli: Ensimmäisen Salpausselän muodostumisteoria

Toisen Salpausselän muodostumisteoria on samantapainen kuin Ensimmäisen Salpausselällä. Jotkin tapahtumat ovat kuitenkin erilaisia ja niitä esitellään alla.

Ilmaston kylmeneminen

Jääkauden lopussa ilmaston lämpeneminen katkesi yllättävään viilenemiseen, kun keskilämpötilat laskivat 10–11 °C. Tätä viilenemiskautta kutsutaan nuorimmaksi Dryas-kaudeksi ja sen kokonaiskesto oli noin tuhat vuotta. Ensimmäinen Salpausselkä muodostui Dryas-kauden ensimmäisinä vuosisatoina. Dryas-kaudella oli välillä hieman lämpimämpää, ja silloin jäätikön reuna perääntyi 250 vuodessa hitaasti noin 15–25 kilometriä (tai jopa 30 kilometriä ). Sitten ilmasto viileni taas ja jäätikön reuna pysähtyi kahdeksi sadaksi vuodeksi laajoilla alueilla lähes paikoilleen noin 11 790–11 590 vuotta sitten, jolloin muodostuivat Toisen Salpausselän reunamuodostumat. Pohjoismaissa ja Venäjällä havaitaan samantapaisia reunamuodostumia lukuisissa kohteissa, mutta ne eivät ole yhtä vaikuttavia kuin Toisen Salpausselän eräillä osuuksilla.

Muodostuminen

Animaatio Salpausselän muodostumisesta.

Mannerjäätiköllä oli Toisen Salpausselän kohdalla kolme virtauskielekettä. Lounaispäässä reunamuodostumat syntyivät Itämeren virtauskielekkeen eteen, etelä-, kaakkois- ja itäosuudella Järvi-Suomen virtauskielekkeen eteen ja koillisosuudella muodostumiseen vaikutti vähän Pohjois-Karjalan virtauskieleke. Kaikki kielekkeet olivat ympyräkaaren muotoiset, koska jäätikön leviäminen maakamaralle aiheutti aina viuhkamaisen muotoisen kielekkeen. Itämeren ja Järvi-Suomen kielekkeet kohtasivat toisensa Hollolan seudulla ja Järvi-Suomen- ja Pohjois-Karjalan kielekkeet Joensuun ympäristössä. Pohjois-Karjalan kielekkeen eteen syntyi Suomen puolella Koitereen reunamuodostuma. Järvis-Suomen kieleke pysyi tarkastelujaksolla pitkään samalla paikalla. Itämeren kieleke sen sijaan perääntyi pari kolme kertaa, sillä sen eteen muodostui paikoitellen jopa kolme rinnakkaista reunamoreenia.

Mannerjäätikön reuna päättyi yleensä muinaiseen Itämereen, jonka silloista vaihetta kutsutaan Baltian jääjärveksi. Ensimmäinen Salpausselkä sijaitsi melko lähellä ja maankohoamisesta johtuen sen korkeimmat kohdat olivat kohonneet kymmenisen metriä vedenpinnan yläpuolelle. Se muodosti jääjärvenselälle saariketjun, joka suojasi jonkin verran Toisen Salpausselän muodostumista. Jäätiköstä lohjenneet jäävuoret jäivät kellumaan Salpauselkien väliseen kapeikkoon, jonka pituus oli satoja kilometrejä. Jäätikön reuna ei kaikkialla päätynyt jääjärveen. Eräät maa-alueet paljastuivat mannerjäätikön alta suoraan kuivalle maalle. Nämä vedenkoskemattomat alueet sijaitsivat Toisen Salpausselän aikana Ruokolahdella ja Rautjärvellä. Lisäksi maankohoaminen oli nostanut joitakin Ensimmäisen Salpausselän aikaisia järvenpohja-alueita vedenpinnan yläpuolelle. Osa niistä oli kallio- ja pohjamoreenimaita, osa taas harjumuodostumia. Kuivalla maalla reunamuodostumat olivat enimmäkseen pohjamoreenien matalia puskumoreeneita ja pintamoreenien reunamoreneita. Sulamisvesien mukana kulkeutuneet lajittuneet maa-ainekset jäivät reunamoreenien taakse ohueiksi kerrostumiksi.

Myös Toiselta Salpausselältä tunnetaan sandurideltoja, jotka kerrostuivat Baltian jääjärven vedenpinnan tasalle. Jääjärven vedenpinta sijaitsi tuolloin tasolla B III, joka oli kymmenisen metriä matalammalla kuin se oli Ensimmäisen Salpausselän muodostuessa. Jääjärven B III-korkeustaso on nykyään Salpausselän eri kohdissa eri korkeuksilla. Esimerkiksi Evolla se on 166 metriä nykymeren yläpuolella, Vesivehmaalla 150 metriä ja Taipalsaaren Utalassa 104 metriä merenpinnan yläpuolella.

Yoldiameren vaihe ja Kaakkois-Suomen jääjärvet

Dryas-kauden viileä ilmasto lämpeni hieman uudestaan, jolloin mannerjäätikön reuna alkoi joillakin seuduilla varovasti perääntyä irti Toisesta Salpausselästä. Kun perääntymistä oli tapahtunut osuudesta riippuen 0–10 kilometriä (tai vaihtoehtoisesti 5–20 kilometriä ), romahti Baltian jääjärven vedenpinta noin 11 590 vuotta sitten 26–28 metriä lyhyessä aikaa. Pinnanlaskun syynä oli mannerjäätikön perääntyminen Keski-Ruotsissa Billingenin vuoren kohdalla. Baltian jääjärven vedenpinta oli Ensimmäisen Salpausselän aikana patoutunut 35–40 metriä korkeammalle kuin maailman valtameret. Kun mannerjäätikkö myöhemmin poistui Billingenin vuoren pohjoispuolelta, avautui jääjärven vesille purkautumisaukko valtamereen. Jääjärven vedenpinta jäi purkauksen päätteeksi valtamerien vedenpinnan tasolle ja Itämeren altaaseen alkoi työntyä suolaista vettä. Tätä aikaa kutsutaan Itämeren Yoldiavaiheeksi.

Vedenpinnan lasku oli niin suuri, että Baltian jääjärvestä kohosi pintaan uusia maa-alueita. Ensimmäisen ja Toisen Salpausselän taakse ja väliin jäi Kaakkois-Suomessa myös itsenäisiä järviä, joista osa reunusti mannerjäätikköä. Aaro Hellaakosken ja Matti Saarniston mukaan tällainen järvi oli Saimaan jääjärvi, johon kuului vesialueita nykyiseltä varsinaiselta Saimaalta ja sen ympäristöstä. Se laski aluksi kahta lasku-uomaa, Kärkenlammen lasku-uomaa ja Savitaipaleen Lavikanlahden lasku-uomaa, pitkin Yoldiamereen. Kun mannerjäätikkö vetäytyi pohjoisemmaksi, avautuivat järjestyksessä myös Lovasjärven lasku-uoma, Vaajamaanlammen lasku-uoma, Varpasen lasku-uoma ja Mäntyharjun lasku-uoma. Uusien lasku-uomien avautuessa, muuttuivat myös Saimaan jääjärven vedenpinnan korkeus ja toiset lasku-uomat kuivuivat. Matti Hakulinen on esittänyt, että jäätikköjärviä olisi heti alussa ollut kolme. Saimaan jääjärven lisäksi olisi ollut Säämingin jääjärvi ja Pohjois-Karjalan jääjärvi. Ne olivat lyhytikäisiä jäätikköjärviä, jotka laskivat aluksi kukin erikseen Yoldiamereen, mutta lopuksi Saimaan jääjärven kautta Yoldiamereen. Loppuvaiheessa niille aukesi perääntyvän jäätikön edestä esteetön mahdollisuus yhdistyä, jolloin saatiin Kaakkois-Suomeen hieman suurempi jääjärvi, jonka vedenpinta oli yhdistyviä jääjärviä alempi. Saimaan jääjärvi oli olemassa erillisenä järvenä vain 100–200 vuotta, kunnes se lopulta asettui Yoldiameren tasolle. Maankohoaminen nosti kuitenkin Saimaan laskukynnyksen Yoldiameren pinnan yläpuolelle 11 000 vuotta sitten, josta alkaen muinaiset Suur-Saimaa, Pyhäjärvi ja Puruvesi olivat omat järvensä. Mannerjäätikön nopea vetäytyminen luodetta kohti mahdollisti järvien lasku-uomien kääntymisen kohti pohjoista ja laskeä siellä muodostuviin nyky-Saimaaseen kuuluviin muinaisjärviin. Ne kaikki laskuvat lopuksi Pohjanlahteen.

Katso myös

Muita suomalaisia reunamuodostumia :

• Ensimmäinen Salpausselkä ja Tuupovaaran reunamuodostuma (12 250–12 050 vuotta sitten)
• Koitereen reunamuodostuma on Toisen Salpausselän aikainen reunamuodostuma
• Kolmas Salpausselkä ja Pielisjärven reunamuodostuma (11 400–11 300 vuotta sitten)
• Sisä-Suomen reunamuodostuma (11 000–10 900 vuotta sitten)

Lähteet

• Hakulinen, Matti: Saimaan jääjärvet. Geomatti Oy, 2009. ISBN 978-952-92-5219-0
• Koskinen, Arttu: Geologisesti arvokkaat alueet Varsinais-Suomessa. (luonnos) Turku: Varsinais-Suomen liitto, 2018. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.7.2021). (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salpausselät Wikimedia Commonsissa

• Lunkka, Juha-Pekka & al.: Baltic Ice Lake levels and a LiDAR/DEM-based estimate of the glacio-isostatic uplift gradient of the Salpausselkä zone, SE Finland. Bulletin of the Geological Society of Finland, 2019, nro 91, s. 119–137. doi:10.17741/bgsf/91.1.005 ISSN 1799-4632 Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)