Lamalaisuus

Seremonia Küreen lamalaisluostarissa Mannerheimin kuvaamana 1907.

Lamalaisuus eli tiibetiläinen buddhalaisuus tai tiibetinbuddhalaisuus on buddhalaisuuden erityinen tiibetiläinen suuntaus. Lamalaisuus alkoi kehittyä vajrayānabuddhalaisuudesta 700-luvulla. Tiibetinbuddhalaisuus on nykyään levinnyt etenkin tiibetiläisten ja mongolialaisten asuttamilla alueilla kuten Tiibet, Nepal, Intia ja Mongolia.

Tiibetinbuddhalaisuudessa on useita lahkoja, jotka erottuvat ulkoisesti vaatetuksen ja temppelien koristeluiden perusteella. Tsong-khapa (1357–1419) perusti gelugin, keltaisen lahkon, 1400-luvun alussa. Hän saavutti kahden oppilaansa, kolmannen dalai-laman ja ensimmäisen panchen-laman kanssa suurimman kannattajamäärän ja johtoaseman. Tiibetinbuddhalaisuudessa muiden buddhalaisuuden suuntauksien tavoin pelastus tarkoittaa täydellistä poistumista jälleensyntymisen kiertokulusta ja vapautumista nirvanaan.

Panchen-lama on tiibetinbuddhalaisuuden gelug-koulukunnan toiseksi korkein johtaja. Korkein johtaja on dalai-lama. Panchen-laman tehtävänä on muun muassa löytää uusi dalai-laman inkarnaatio ja päinvastoin. Panchen-lama käsitetään Buddha Amitabhan henkilöytymäksi.

Lähteet

Terhart Franjo, Schulze Janina: Nykymaailman uskonnot: alkuperä, historia, usko, maailmankuva, s. 175–176. Helsingin Kirjatukku, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2