Tieteiden sota
Tieteiden sodaksi kutsutaan vuosina 1990-luvun jälkipuoliskolla käytyä kiistaa tieteellisen realismin ja postmodernismin kannattajien välillä. Tieteiden sodan voidaan myös nähdä jatkuvan joissakin tieteen objektiivisuuden harhaa tai mahdollisuutta käsittelevissä kriittisissä puheenvuoroissa.
Postmodernismin kritiikki 1996–1997
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tieteiden sodan katsotaan yleensä alkaneen New Yorkin yliopiston fysiikan professorin Alan Sokalin kepposesta. Vuonna 1996 yhteiskuntatieteellinen Social Text -lehti julkaisi Sokalin artikkelin "Transgressing the Boundaries: Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity". Jälkeenpäin Sokal paljasti kirjoituksensa parodioivan sitä, kuinka tunnetut postmodernit intellektuellit käsittelevät fysiikasta ja matematiikasta lainattuja aineksia omissa filosofioissaan ja kulttuuriteorioissaan. Kirjoituksen maalitauluina olivat sosiaalinen konstruktivismi ja tietoteoreettinen relativismi.[1] Tapaus tunnetaan englanninkielisissä maissa nimellä the Sokal affair.
Seuraavana vuonna Sokal kirjoitti yhdessä Louvainin yliopiston fysiikan professorin Jean Bricmontin kanssa teoksen Impostures Intellectuelles, jonka mukaan tiedemaailman "älyllisiä huijareita" ovat mm. Jacques Lacan, Julia Kristeva, Thomas Kuhn, Paul Feyerabend, Luce Irigaray, Bruno Latour, Jean Baudrillard, Gilles Deleuze, Félix Guattari ja Paul Virilio.[1]
Reaktioita Sokalin kepposeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sokalin kriitikoiden mukaan hänen temppunsa rikkoi tieteellisen julkaisemisen hyvää käytäntöä vastaan. Suomalainen filosofi Ilkka Niiniluoto huomauttaa kuitenkin, että samanlaisia hämäyskeinoja on käytetty, kun on haluttu kyseenalaistaa vertaisarviointijärjestelmän luotettavuutta.[1]
Osa tutkijoista on nähnyt kiistassa poliittisen vasemmiston ja oikeiston välistä valtataistelua, sillä postmodernin tieteenkritiikin on nähty osaltaan kumpuavan marxilaisesta perinteestä. Sokal on kuitenkin vastannut puolustavansa tiedettä omasta vasemmistolaisesta näkemyksestään. Toinen tulkinta on se, että tieteiden sodassa kritiikkiä ovat esittäneet pääosin luonnontieteilijät, ja sen kohteena on filosofeja, kulttuuritieteilijöitä ja tieteensosiologeja. Nykyisin myönnetään melko yleisesti, että kulttuuristen tekstien merkityksen tulkinta on se piirre, joka erottaa ihmistieteitä havaintoihin ja kokeisiin perustuvista luonnontieteistä.[1]
Niiniluodon mukaan voidaan myös ajatella, että tieteiden sodassa on kyse tieteen ja antitieteen välisestä kamppailusta, jolla on pitkät perinteet. John Passmore ulottaa antitieteelliset näkemykset jopa kirjailijoihin, kuten Jonathan Swiftiin, William Blakeen, J. W. Goetheen, Mary Shelleyyn ja Søren Kierkegaardiin. Richard Bernstein puolestaan arvostelee artikkelissaan Raivo järkeä vastaan filosofeja kuten Friedrich Nietzscheä, Martin Heideggeria, Theodor Adornoa ja Jacques Derridaa. Kriitikoiden mukaan relativististen ja konstruktivististen filosofien näkemykset ovat osana antitieteen ohjelmaa. Filosofi Elizabeth Lloyd on haastanut tämän tulkinnan, koska hänen mukaansa tieteenkriitikot eivät pyri häpäisemään tiedettä vaan "demystifioimaan" sitä: on haluttu näyttää, ettei tieteen arkipäivä vastaa sitä ihannetta, jonka filosofit ja sosiologit ovat aiemmin asettaneet.[1]
Tieteiden sodan lopputulos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tieteiden sota ei ratkaissut esiin nostamiaan kysymyksiä. Tiedesosiologi Bruno Latour, joka oli yksi kiistaan osallistuneista postmodernisteista, on kuitenkin jälkeenpäin kyseenalaistanut esittämäänsä tieteenkritiikkiä. Latour toteaa artikkelissaan, että Yhdysvaltojen republikaanipuolue on käyttänyt postmodernismin ajatuksia kyseenalaistaessaan ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta ja kysyy, pitäisikö postmodernistien sittenkin miettiä kantansa uudelleen.[2] Tiedeyhteisössä ollaan kiivaimpien sanankäänteiden jälkeen etsimässä yhteistä pohjaa keskustelulle.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Niiniluoto, Ilkka: Mitä vikaa on relativismissa? Teoksessa Niiniluoto, Ilkka: Totuuden rakastaminen. Tieteenfilosofisia esseitä, s. 251–278. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18589-6
- ↑ Latour, Bruno: Why Has Critique Run Out of Steam? From Matters of Fact to Matters of Concern. Critical Inquiry, 2004, nro 30, s. 225–248. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gross, Paul R. & Levitt, Norman: Higher superstition: The academic left and its quarrels with science. Baltimore, Madison: The Johns Hopkins University Press, 1994. ISBN 0-8018-4766-4 (englanniksi)
- Newton, Roger G.: The truth of science: Physical theories and reality. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1997. ISBN 978-0-674-91092-8 (englanniksi)
- Sokal, Alan D. & Bricmont, Jean: Fashionable nonsense: Postmodern intellectuals' abuse of science. New York: Picador, 1998. ISBN 0-312-19545-1 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kieseppä, I. A.: Alan Sokal – Kvanttigravitaation hermeneutiikka ja postmoderni. niin & näin 4/1997, 27–32.
- Michelsen, Kalle: Alan Sokal ja tieteentutkimuksen identiteettikriisi (Arkistoitu – Internet Archive) Tieteessä tapahtuu 7/1997.
- Vehkavaara, Tommi: Huijauksia vai konstruktioita? niin & näin 4/1997, 32–36.