Theodosius I:n asetukset

Theodosiuksen asetukset olivat Theodosius I:n vuosina 391 ja 392 julkaisema säädöskokoelma, jossa valtuutettiin pakanoiden vainot. Asetusten myötä Thessalonikalaisedikti pantiin täytäntöön, tähän käskykirjeeseen vetosivat myös Theodosius, Gratianus ja Valentinianus II, kun vuonna 380 kristinusko julistettiin Rooman valtakunnan uskonnoksi ilman erillistä direktiiviä.

24. helmikuuta 391 annettu asetus: Nemo se hostiis polluat

Ensimmäinen asetus Nemo se hostiis polluat annettiin Mediolanumissa eli nykyisessä Milanossa 24. helmikuuta 391. Siinä kiellettiin pakanalliset uhrilahjat myös yksityisissä tilaisuuksissa, samoin temppeleihin ja pyhäkköihin pääsy kiellettiin sekä patsaiden ja muiden pyhien esineiden palvonta. Kieltojen rikkomisesta seurasi sakkorangaistus, jonka määrä oli viisitoista libraa kultaa. Asetus osoitettiin Rooman kaupungin Kaupunginprefekti (Praefectus urbi) Ceionius Rufius Albinukselle vuonna 391.

»Augustus keisari Theodosius kaupunginprefekti Albinukselle.

Kukaan ei saa häpäistä siveyttään uhririiteissä, ei uhrata viattomia uhreja, ei lähestyä pyhäkköjä, ei käydä temppeleissä eikä katsoa kuolevaisten veistämiä patsaita välttääkseen jumalallisen ja inhimillisen rangaistuksen. Tämä asetus koskee myös oikeuden tuomareita siten, että jos joku omistautuu näille rienaaville rituaaleille ja menee minkä tahansa paikkakunnan temppeliin joko omassa kaupungissaan tai matkoilla ollessaan tarkoituksenaan rukoilla, on hänen välittömästi maksettava 15 libraa kultaa. Tämä rangaistus on voimassa siihen saakka, kunnes määrätty summa osoitetaan maksetuksi julkisella todistuksella tuomarin edessä. Kuuden konsulikuvernöörin ja neljän varuskunnan päämiehen ja heidän alaisensa on valvottava tämän säädöksen täytäntöönpanoa.

Mediolanumissa 6. maaliskuuta Tatianuksen ja Symmachuksen konsulaatin alaisuudessa.»

Asetus 11. toukokuuta 391

Myönnettiin Concordiassa ja osoitettiin Virius Nicomachus Flavianukselle, Italian, Illyrian ja Afrikan pretoriaaniprefektille. Asetuksessa määriteltiin viralliset seuraamukset (lat. lapsi) niin sanotuille "kaatuneille", eli niille pakanoille, jotka oli kastettu kristinuskoon, mutta palanneet uudelleen oman uskontonsa pariin. (ks. myös kreikankielinen termi apostasia).

»Augustus keisarit Valentinianus II, Theodosius I ja Arcadius pretoriaaniprefekti Flavianukselle.

Ne, jotka ovat pettäneet pyhän, kristillisen uskon ja häpäisseet pyhän kasteen, on karkotettava sosiaalisesta yhteisöstä. Heidät vapautetaan velvollisuudesta antamasta todistusta tuomioistuimessa, ja kuten olemme jo määränneet, heillä ei oikeutta testamenttiin eikä oikeutta perintöön, kukaan ei voi osoittaa heitä perillisekseen. Niiltä, jotka on määrätty karkotettaviksi kauas ja pitkäksi aikaa, ellei heidän ole nähty maksavan suurempaa korvausta miesten keskuudessa, kielletään heiltä myös miesten esirukous.

Siinä tapauksessa, jos uudet käännynnäiset palaavat takaisin pakanuuden pariin, tätä moraalista häpeää ei voida poistaa katumuksella eikä heille myöskään pidä suoda erityistä puolustusta tai suojelua. Sillä ne, jotka ovat saastuttaneet uskon, jossa Jumalan ovat tunnustaneet, ja ylimielisen rienaavasti ovat muuttaneet jumalalliset mysteerit maallisiksi asioiksi, eivät voi säilyttää miellyttäviä asioita. Käännynnäiset kulkurit, varmasti kadotetut, maallikot pyhässä kasteessa, heille ei ole tarjolla minkäänlaista parannuskeinoa, johon turvautua, jotka muissa synneissä yleensä olisivat mahdollisia.

Concordiassa 5. toukokuuta Tatianuksen ja Symmachuksen konsulaatin alaisuudessa»
()

Asetus 16. kesäkuuta 391

Aquileiassa 16. kesäkuuta 391 annetulla asetuksella jatketaan 24. helmikuuta 391 annettua asetusta, joka kieltää pakanakulttien palvonnan temppeleissä.

»Augustus keisari Theodosius I prefekti Evagriukselle ja Rooman Egyptin kuvernöörille.

Kenellekään ei myönnetä oikeutta suorittaa uhrirituaaleja, kukaan ei saa kiertää temppelien ympäri eikä suunnata katsettaan pyhäkköihin. Erityisesti on huomioitava niiden maalliset sisäänkäynnit, jotka on pidettävä suljettuina, sillä ne ovat este lainnoudattamiselle. Jos joku kannustaa muita rikkomaan näitä (antiikin) jumalia ja pyhiä asioita vastaan asetettuja kieltoja, tiedoksi rikkojalle, että häneltä riistetään mahdollisuus (indulgentia/ane) anteeksiantoon. Myös tuomarin, joka virassaan sortuu pyhänhäväistykseen ja rikkomukseen noissa turmeltuneissa paikoissa luottaen asemansa suomiin etuoikeuksiin, on maksettava kassaamme summa, joka vastaa 15 libraa kultaa, ellei hän ole jo korjannut virhettään maksamalla kyseisen summan varuskunnalle.

Aquileassa, 16. heinäkuuta Tatianuksen ja Symmachuksen konsulaatin alaisuudessa.»
()

Pakanatemppelien sulkeminen

Theofilos voittajana Serapeionin raunioilla vuonna 391 kädessään evankeliumi.

Pakanat, jotka edelleenkin edustivat valtaosaa valtakunnan asukkaista, eivät helposti hyväksyneet temppeleihin määrättyä palvontakieltoa. Niinpä kristillinen, keisarillinen armeija miehitti temppelialueen ja kristityistä luostareista saapuneet fanaatikko munkit tuhosivat antiikin patsaita ja temppeleitä piispan johdolla.

Erityisen merkittävä oli Serapeionin temppelialueen tapaus Aleksandriassa, Egyptissä. Aleksandrian piispa Theofilos pyysi Theodosiukselta lupaa muuttaa Dionysoksen temppeli kirkoksi. Tämä keisarillinen päätös aiheutti pakanoiden kapinan ja taisteluja kristittyjä vastaan käytiin kaduilla sen jälkeen, kun kristityt olivat tappaneet Dionysoksen temppelin papit. Pakanat linnoittautuivat Serapeioniin eli Serapiksen temppeliin, jota piiritti keisarillinen joukko-osasto, roomalaisen komentajan johdolla sekä Theofiluksen johtamat fanaatikot. Kapinaa johti Olympios, joka kannusti pakanoita kuolemaan ennemmin kuin luopumaan esi-isiensä uskosta. Kun kristityt olivat tappaneet kaikki Serapeionin ei-kristityt, valitsivat he muutamia ruumiita (ilmeisesti myös vankiloista tuotuja), joiden sanoivat olevan kristittyjä marttyyrejä, joita pakanat olivat ottaneet panttivangeiksi ja lopulta surmanneet. Eunapios kirjoituksissaan kyseenalaisti väitteen, että pakanat olisivat ottaneet kristittyjä vangeiksi.

Efesoksen Artemiin temppeli oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Se sai myös osansa tuhoamisesta. Arkkipiispa Johannes Khrysostomos järjesti fanaattisten askeettien avulla hävitysretken Antiokiaan. Retken tarkoitus oli temppelien purkaminen ja epäjumalankuvien palvojien tappaminen. Sen sijaan Gazan piispa Porfyrios hävitti kuuluisan Marnas-jumalan temppelin maantasalle.

8. marraskuuta 392 annettu asetus: Gentilicia constiterit superstitione

Neljäs asetus julkaistiin 8. marraskuuta 392 Konstantinopolissa. Siinä kiellettiin erityisesti yksityiset pakanalliset kultit (kuten Laarit, Genius ja Penaatit). Asetuksessa Lex lulia maiestatis, säädettiin, että uhrirituaali rikoksista seuraa kansalaisoikeuksien menettäminen, myös kuolemantuomio oli mahdollinen. Ne asuintalot, joissa kyseisiä rituaaleja harjoitettiin, takavarikoitiin ja virkamiehet (decuriones), jotka eivät panneet täytäntöön asetuksessa säädettyä kieltoa, määrättiin suuriin sakkorangaistuksiin, joka oli 25–30 libraa kultaa.

»Augustus keisarit Theodosius I, Arcadius ja Honorius pretoriaaniprefekti Rufinukselle.

Kenenkään, olkoon mistä sosiaaliluokasta, asemasta tai kunniavirasta tahansa. Syntyperältään aatelinen tai tavallinen kansalainen asuinpaikastaan riippumatta joko kaupungista tai maalta, ei tule tehdä elottomia (simulacrum) kuvapatsaita tai kuvia eikä tarjota minkäänlaisia uhreja jumalille eikä polttaa salaa uhrilahjoja Laareille, Geniuksille tai Penaateille ei sytyttää uhri-suitsukkeita eikä kruunata epäjumalia. Sillä jos tulee tietoon, että joku on antanut minkä tahansa uhrilahjan tai lukenut suolistoa, syytetään häntä majesteettirikoksesta ja tuomitaan tehdyn rikoksensa mukaan. Sillä hän ei ole pyrkinyt pelastukseen, vaan toiminut Jumalan pelastussanomaa vastaan. Rikossyytteeksi riittää, että on vastustanut kyseistä lakia ja harjoittanut laitonta toimintaa, joka todistaa pimeistä teoista ja yrityksestä harjoittaa kiellettyjä tekoja etsimällä pelastusta kristillisen uskon vastaisista asioista.

Se, joka on kunnioittanut ja palvonut kuolevaisten ​​tekemiä maallisia kuvapatsaita polttamalla suitsukkeita, ja tällä naurettavalla tavalla osoittanut pelkäävänsä sitä, jota on itse kuvannut tai se, joka on kruunannut puita ripustamalla niihin nauhoja tai pystyttänyt onttoja alttareita turhille idoleille, määrätään vähintäänkin sakkorangaistukseen. Palvomalla pakanallista taikauskoa on hän loukannut kristillistä uskoa, mistä määrätään sakkoa hänen hallussaan olevan omaisuuden mukaan. Niissä palvontapaikoissa, joissa on poltettu suitsuke uhrilahjoja, jos nämä teot voidaan todistaa, kuuluvat ne veroviranomaisten alaisuuteen. Jos temppeleissä ja julkisissa palvontapaikoissa tai maaseudun rakennuksissa joku harjoittaa uhrausrituaaleja Geniuksille, mutta kyseisen paikan omistaja ei ole ollut tietoinen siitä, niin 25 libraa kultaa ehdotetaan uhrauksen suorittajan maksettavaksi. Tärkeää on olla myötätuntoinen omistajaa kohtaan, mutta pitää rangaistus voimassa.

Haluamme turvata eri kaupunkien tuomareiden, puolustajien ja virkamiesten koskemattomuuden, kuitenkin ne, jotka ilmiannon perusteella paljastuvat leväperäisiksi, heitä rangaistakoon välittömästi. Niiden joiden uskotaan salaavan jotain joko vastapalvelusten vuoksi tai huolimattomuuttaan, ovat tuomion alaisia. Ne, jotka vapauttavat epäjumalanpalvonnasta syytetyt hämäyksen turvin, määrätään maksamaan sakkoa, joka on 30 libraa kultaa sekä noudattamaan heidän haitallisesta käyttäytymisestään määrättyjä velvoitteita.

Konstantinopolissa 6. marraskuuta Arcadiuksen ja Rufinuksen konsulaatin alaisuudessa.»
(Codex Theodosianus/Liber XVI.X.12)

Katso myös

• Valtionuskonto
• Hypatia
• Uskonnonvapaus

Aiheesta muualla

• Bonner, Gerald: The christianization of the roman empire crvp.org. Arkistoitu 28.6.2010. Viitattu 23 helmikuuta 2021.