Genius
_01.jpg)
Genius (lat., monikko genii) tarkoittaa henkeä ja henkiolentoa. Antiikin Rooman uskonnossa genius oli miehen, etenkin perheenisän, suojelushenki, joka symboloi hänen parempaa minäänsä ja hänen luovia voimiaan.[1]
Genius syntyi ja kuoli samanaikaisesti suojattinsa kanssa. Geniusta vastannut naisten suojelushenki oli Juno. Genius-kultin laajetessa myös perheillä, yhdistyksillä, karjalla, kaupungeilla ja valtiolla oli oma geniuksensa. Lopulta genius tarkoitti yleistä suojelushenkeä, jolle uhrattiin ja jota juhlittiin syntymäpäivänä ja muina tärkeinä juhlapäivinä. Yksi muunnos oli Rooman keisarin suojelushenki genius Augusti.[1]
Genius kuvattiin tavallisesti peitettypäisenä toogaan pukeutuneena miehenä, jolla oli runsaudensarvi vasemmassa ja uhrimalja oikeassa kädessään. Myöhemmässä kuvataiteessa genius kuvataan siivekkäänä nuorukaisena.
Noitavainojen kaudella ajateltiin, että itsensä paholaiselle myyneillä oli sisällään geniuksen sijasta spiritus familiaris -henki, jonka ajateltiin näyttäytyvän jonkin eläimen hahmossa. Magiikan avulla nämä henget oli mahdollista manata irti sidonnaisuudestaan paholaiseen.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965
- Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 58. (Suom. Pertti Lempiäinen) WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Genius Wikimedia Commonsissa
