Theodor Weissman

Theodor Weissman.

Theodor Mauritz Jacob Weissman (1. tammikuuta 1891 Hämeenlinna – 29. maaliskuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen laulaja ja näyttelijä. Hän käytti taiteilijanimiä Teddy Wessman, Tettu Weissman sekä Th. Weissmann. Hän teki myös laulujen sanoituksia.

Elämäkerta

Kupletin kulta-aikana 1920-luvun aikana kuplettilaulun perinnettä vaali omalla tahollaan Theodor ”Tettu” Weissman. Rafael 'Rafu' Ramstedtin tapaan hänkin oli laulutuotannossaan Tatu Pekkariseen verrattuna enemmän kaupunkilais- ja keskiluokkaiskupletööri kuin maarahvaan laulaja, samaan tapaan kuin J. Alfred Tanner oli aikanaan kaupunkilainen Pasi Jääskeläiseen ja Iivari Kainulaiseen verrattuna. Reino Hirviseppä kertoo hänestä muun muassa seuraavan:

»Theodor Weissman eli Tettu, niin kuin häntä yleisemmin kutsuttiin, kuului niihin herrasmieshumoristeihin ja seurapiirihurmureihin, joiden olemusta kuvaavat hyvin istuva frakki, silinteri ja valkoinen neilikka napin lävessä. Vanhan sotaväen upseerikodissa kasvaneena Weissman oli synnynnäinen gentlemanni ja loistava seuramies, tässä suhteessa erikoislaatuinen poikkeus aikansa kuplettilaulajien joukossa. Sangen kuvaavaa onkin hänen taiteilijatovereidensa esittämä toteamus: Herra, joka kantoi frakkinsa.»

Suomalaisista kuplettilaulajista juuri Weissman ja Rafael Ramstedt loivat oman hahmonsa Suomessa ahkerasti vuosisadan vaihteessa esiintyneen ruotsalaisen Sven Scholanderin esimerkin pohjalta. Scholanderin edustama miestyyppi oli Bellmanin tapaan aristokraattinen viisulaulaja.

Weissman voidaan luokitella 1920-luvun kolmen uuden kupletöörin joukkoon, joista kaksi muuta olivat Tatu Pekkarinen ja Rafu Ramstedt. Reino Hirvisepän mukaan Weissman ei kuitenkaan monen muun aikansa kupletöörin tapaan ollut varsinainen lauluntekijä, vaan hän lauloi ja levytti lähinnä toisten lauluja mutta teki kuitenkin käännöksiä skandinaavisista kielistä. Hänen levylaulujensa tekstintekijöitä ei levyetiketeillä juuri mainittu.

Ensimmäiset levytyksensä "Ystäväni Tanner ja ma" (Min vän Svensson och jag) sekä "Tätini kitara" (Mosters gitarr) Weissman levytti Gramophone-yhtiölle vuonna 1913. Weissman esiintyi Helsingissä aluksi Helikon-teatterissa, kunnes se lopetti toimintansa 1912, ja sittemmin ruotsinkielisessä Apollo-teatterissa, jossa mukana oli entisiä helikonilaisia, kuten Iivari Kainulainen, J. Alfred Tanner ja Rafael Ramstedt. Maailmansodan puhjettua huvipaikkoja suljettiin, ja esiintyvät taiteilijat joutuivat olosuhteiden pakosta viettämään kiertue-elämää. Weissman kiersi ahkerasti lauluilloissa, joskus myös J. Alfred Tannerin kanssa.

Teatteriuransa Theodor Weissman aloitti Suomalaisessa Operetissa ja lauloi Viipurin Näyttämöllä 1917–1918, kunnes siirtyi mainostoimittajaksi. Hänen ohjelmistonsa oli enimmäkseen ruotsalaista ja tanskalaista revyyohjelmistoa. Ramstedtin lailla hänkin lauloi paljon raumalaisen kirjailija Hj. Nortamon lauluja. Kansalaissodan jälkeen ruotsinkieliset, kuten Ramstedt ja Weissman, saivat esiintymistilaisuuksia ravintoloissa. Ravintolavarietee kuitenkin lakkasi käytännössä vuonna 1921 lähinnä verovaikeuksien vuoksi.

Vuonna 1927 Tettu Weissman levytti kymmenen levylaulua ja lisäksi kaksipuolisen äänilevyn huumorijutelman Änkytysjuttuja 1–2. Einari Kukkosen mukaan Weissmanin tuon ajan levytykset olivat lähinnä kotimaisia ja ulkomaisia kupletteja. Eräät Weissmanin laulut tavoittelivat jonkinlaista tanssin, lähinnä jenkan tahtia, mutta pianosäesteisinä niitä ei voi rinnastaa iskelmiin. Poikkeuksena Kukkonen mainitsee Irving Berlinin jenkkafoksin "Oon tehnyt voitavani ma" (Jag har gjort så mycket som jag kan), joka orkesterisäesteisenä on selväpiirteinen tanssikappale, eräänlainen iskelmäkupletti. Tunnetuimpia Weissmanin levyttämiä käännöskappaleita on Homocord-levymerkillä vuonna 1929 ilmestynyt ruotsalaisen Jules Sylvainin sävellys "Linnunrata" (Vintergatan).

Viimeiset levytyksensä Tettu Weissman teki vuosina 1929–1930. Sen jälkeen tanssi-iskelmä syrjäytti äänilevyissä perinteisen kupletin. Myös Weissman yritti aikaansa seuraten mukauttaa levylauluaan iskelmäkupletiksi. Kupletin aika oli kuitenkin 1930-luvulle tultaessa jo auttamattomasti ohi.

Valikoitu diskografia

• Th. Weissman, pianon säestyksellä: Luonto se tikanpojan puuhun vetää (säv. & san. tuntematon), Westerlund, HMV X 2578, 1927
• Th. Weissman, pianon säestyksellä: -tarten laulu (säv. & san. tuntematon), Westerlund, HMV X 2578, 1927
• Th. Weissman, pianon säestyksellä: Hän on vaan mennyt Jaanssonskan luokse (säv. & san. tuntematon), Westerlund, HMV X 2579, 1927
• Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Tytöt meijän kylästä (säv. traditional, san. Tatu Pekkarinen), PSO, Homocord O.4-23010, 1929
• Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Juhlan päättäjäislaulu (säv. traditional, san. Hjalmar Nortamo), PSO, Homocord O.4-23017, 1929
• Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Bellona ja Rodrigo (Estudiantina)(säv. Emile Waldteufel, san. Hjalmar Nortamo), PSO, Homocord O.4-23017, 1929
• Th. Weissman viulun ja harmonikan säestyksellä: Mulla on priki (säv. traditional, san. tuntematon), PSO, Homocord O.4-23025, 1929
• Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Amerikan ihmemaa (säv. traditional, san. J. Alfred Tanner), PSO, Homocord O.4-23085, 1930

Lähteet

• Hirviseppä, Reino 1969: Hupilaulun taitajia, s. 142–143. Helsinki WSOY
• Kukkonen, Pirjo 1997: Ilon ja surun sointu, s. 124, 197, 198, 225. Helsinki: Yliopistopaino
• Kukkonen, Einari 1998: Oi muistatkos Emma, s. 71–74, 151–154, 163–167. Kustannuskolmio 1998. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.
• Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa 2003: Suomen musiikin historia – Populaarimusiikki, s. 205, 216, 219, 220, 222–224, 298, 299. Helsinki WSOY

Aiheesta muualla

• Theo Weissmanin esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Tettu Wessman laulaa gramofoniin Berlinissä, Aamulehti, 16.06.1929, nro 162, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot