The Race Question

The Race Question (suom. Rotukysymys) on 18. heinäkuuta 1950 julkaistu Unescon kannanotto, jossa tuomittiin yleismaailmallisesti rasismi, eugeniikka ja käsite ihmisrodusta. Alkuperäisen lausunnon kirjoittivat Ernest Beaglehole, Juan Comas, L. A. Costa Pinto, Franklin Frazier, Morris Ginsberg, Humayun Kabir, Claude Lévi-Strauss ja Ashley Montagu. Uudistetun tekstin kirjoittamiseen ovat osallistuneet myös Hadley Cantril, E. G. Conklin, Gunnar Dahlberg, Theodosius Dobzhansky, L. C. Dunn, Donald Hager, Julian Huxley, Otto Klineberg, Wilbert Moore, H. J. Muller, Gunnar Myrdal, Joseph Needham ja Curt Stern.

Jotkut tieteilijät, kuten eugeenikko Ronald Fisher, kieltäytyivät allekirjoittamasta asiakirjaa. Monet heistä olivat aiemmin puhuneet rotuhygienian ja ihmislajin jalostamisen puolesta.

Historia

The Race Question kirjoitettiin vastalauseeksi edeltävällä vuosisadalla vaikuttaneelle tieteelliselle rasismille. 1800-luvun loppupuolella syntyneissä näennäistieteellisissä käsityksissä uskottiin, että ihmiskunta voitiin jakaa vahvoihin "puhtaisiin" ja heikkoihin "epäpuhtaisiin" rotuihin. Käsityksiin vahvoista ja heikoista ihmisroduista kuului ajatus, jonka mukaan luonnonvalinta hävittää heikot rodut ja jättää vahvat rodut jatkamaan sukua. Rotuoppien syntyyn vaikuttivat osaltaan Lajien synnyn kirjoittajan Charles Darwinin serkkupuolen Francis Galtonin tutkimukset. 1900-luvun alkupuoliskolla Yhdysvalloissa syntyi ihmiskunnan valikoivaan rotujalostukseen pyrkinyt eugeniikkaliike, jonka menetelmiin kuuluivat "heikkojen" yksilöiden kuten mielenvikaisten ja kehitysvammaisten lisääntymisen rajoittaminen pakkosterilisaatiolla, avioliittojen estämisellä ja eristämisellä hoitolaitoksiin. Eugeniikkaan kuului ajatus siitä, että vahvojen ja heikkojen yksilöiden lisääntyminen keskenään johtaa henkisesti ja fyysisesti sairaiden ihmisten syntymään. Ajatus siirrettiin kokonaisiin ihmisrotuihin, minkä nojalla vahvojen rotujen velvollisuus oli estää heikkojen rotujen lisääntyminen ihmiskunnan hyvinvoinnin parantamiseksi.

Tieteellisen rasismin äärimmäinen ilmenemismuoto syntyi 1930-luvulla Adolf Hitlerin natsi-Saksassa. Toisen maailmansodan jälkimainingeissa Euroopassa paljastui holokaustiksi kutsuttu etnisten, uskollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurha, jossa natsit tappoivat uhrien lukumäärän arviosta riippuen 11–17 miljoonaa ihmistä. Natsi-Saksan suorittamat joukkomurhat sovelsivat arjalaista rotuoppia. Sen mukaan saksalaiset olivat "arjalainen herrakansa", jolla oli oikeus alistaa orjuuteen tai hävittää kokonaan sukupuuttoon arjalaisia alempiarvoisiksi luokitellut ihmisryhmät, kuten juutalaiset, slaavit ja romanit. Natsit myös sovelsivat eugeniikkaa valtion rotuhygeniaohjelmassa, johon kuuluneessa Aktion T4 -ohjelmassa eutanisoitiin kymmeniä tuhansia kehitysvammaisia ihmisiä. Natsit liittivät rotuoppeihinsa saksalaisten rodullista ylempiarvoisuutta ja muiden ihmisryhmien aggressiivista syrjintää korostavia ajatuksia kuten pangermanismin, antisemitismin ja antislavismin. Nationalismin värittämät rasistiset ajatukset ihmiskunnan sisäisestä arvoasteikosta vaikuttivat maailmanlaajuisesti, erityisesti eurooppalaisten tiedemiesten keskuudessa, kunnes natsi-Saksa romahti ja eugeniikan voittokulku pysähtyi toisen maailmansodan päätyttyä. Kun tieteen läpimurrot evoluutiopsykologiassa, kulttuuriantropologiassa, sosiobiologiassa ja perinöllisyystieteessä mullistivat ihmiskunnan käsitykset ihmisen evoluutiosta, vanhat ajatukset luonnonvalinnan ja rotujalostuksen merkityksestä ihmisrotuihin tajuttiin näennäistieteellisiksi harhauskomuksiksi.

Vuonna 1948 Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymässä Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa korosti ajatuksia ihmisoikeuksista, demokratiasta, egalitarismista ja humanismista, mikä heijasti natsi-Saksan järjestelmällistä rotusyrjintään perustuvaa kansanmurhaa tuominnutta maailmanpoliittista ilmapiiriä. YK kuitenkin tarvitsi myös virallisen lausunnon, jonka asiasisällössä pystyttiin kumota perättömiksi 1900-luvun rasistiset rotuoppikäsitykset ja tuomita ne ihmiskunnan hyvinvointia vahingottaviksi ennakkoluuloiksi. Vuonna 1950 Unesco antoi antropologian, biologian, etnologian ja psykologian asiantuntijoille tehtäväksi tutkia ihmisrodun käsitettä tieteellisin menetelmin. Tiedemiehet kuitenkin eivät pystyneet antamaan yksittäistä ja helppotajuista selitystä ihmisrodun määritelmälle, joten Unesco antoi The Race Questionin myötä suosituksen luopua kokonaan ihmispopulaatioista puhuttaessa termistä "rotu" ja ottaa käyttöön "etnisen ryhmän" käsite.

Sisältö

The Race Questionin julistus alkaa tieteellisellä todistuksella, jonka mukaan kaikki ihmiset kuuluvat samaan lajiin nimeltä homo sapiens. Biologisesta näkökulmasta ihmiset koostuvat populaatioista, jotka määrittelevät perinnölliset geenitekijät. Ihmisryhmät erkanevat toisistaan pikemmin maantieteellisillä ja kulttuurisilla kuin biologisilla tekijöillä. Lausunto kritisoi ihmisrodun käsitteen tarkoituksellista ja tarkoituksetonta väärinkäyttöä, koska kansalliset, uskonnolliset, maantieteelliset, kielelliset ja kulttuuriset ryhmät eivät sovellu rodun määritelmään. Rotusekoituksen oletetuista vaaroista lausunto mainitsee, että rotujen välisistä avioliitoista ei synny tieteellisesti todistettavia haittavaikutuksia, joten rotusekoitusten estäminen biologisin perusteluin on tarpeetonta. Lausunto kritisoi moraalifilosofista ajatusta psykologisesta egoismista ja mainitsee ihmisten pystyvän pyyteettömästi pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Rotujen älykkyydestä lausunto mainitsee, että kaikkilla maailman roduilla on tieteellisten tutkimusten perusteella tismalleen sama älykkyysosamäärä, ajattelukapasiteetti ja henkiset ominaisuudet. The Race Questionissa ihmisrotu määritellään epätarkaksi ja näennäistieteelliseksi termiksi, minkä takia se pitää korvata termillä etnisestä ryhmästä.

Aiheesta muualla

• The Race Question (englanniksi)