The Black Crowes
The Black Crowes | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1989–2002, 2005–2013 |
Tyylilaji | Hard rock, blues rock, southern rock |
Kotipaikka | Atlanta, Georgia, Yhdysvallat |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Chris Robinson, laulu, huuliharppu, kitara |
Entiset jäsenet |
Jeff Cease, kitara (1989–1991) |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
The Black Crowes oli yhdysvaltalainen bluesvaikutteinen hard rock -yhtye, joka on myynyt maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa albumia. BC on ollut kiertueella mm. Aerosmithin, ZZ Topin, Oasiksen ja AC/DC:n kanssa. Heidät on listattu amerikkalaisen televisiokanavan VH'1:n listalla "100 Greatest Artists of Hard Rock" sijalle 92.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Black Crowes aloitti Mr. Crowes Garden -nimisenä Atlantassa v. 1985. Vaikkakin Crowes on käynyt läpi monia miehistövaihdoksia uransa aikana, johtavana voimana ovat aina olleet perustajaveljekset Chris ja Rich Robinson. He ottivat voimakkaasti vaikutteita yhtyeiltä kuten The Rolling Stones sekä CCR, ja julkaisivat v. 1989 demon jolla he saivat levytyssopimuksen American Recordingsin kanssa.
Yhtye julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Shake Your Money Maker v. 1990. Singlejen "Hard to Handle", "She Talks to Angels", "Jealous Again", "Twice as Hard" ja "Seeing Things" vetämänä ensilevy myi yli 5 miljoonaa kappaletta ja palkittiin viisinkertaisella platinalla v. 1995. Singlet "Hard to Handle" ja "She Talks to Angels" nousivat listalla top 30:n ja genrerajoja rikkoneet kappaleet nostivat Crowesin tähteyteen.
Marc Fordin korvattua alkuperäisen kitaristin Jeff Ceasen yhtye julkaisi toisen albuminsa The Southern Harmony and Musical Companion (1992). Tällä albumilla soitti ensimmäistä kertaa kosketinsoittaja Eddie Harsch. Hän liittyi yhtyeen vakijäseneksi "High As the Moon" -kiertueen jälkeen. Singlejen "Remedy", "Thorn in My Pride", "Sting Me", "Sometimes Salvation" ja "Hotel Illness" ansiosta albumi palkittiin tuplaplatinalla v. 1995 albumin myytyä yli 2 miljoonaa kappaletta. Suomen Kuvalehden Kari Salminen luonnehti albumia hämmentävän tasokkaaksi pastissiksi 1970-lukulaisuudesta, ”sieltä jostakin Rolling Stonesin, Facesin ja Humble Pien linjoilta”. Yhtye oli hänen mielestään ”postmoderni desing-tuote [sic], jonka virheettömyyttä voi vain ihailla”[1].
Vuonna 1994 nyt kuusihenkinen yhtye julkaisi Amorican tuhottuaan julkaisemattoman albumin Tall edellisenä vuonna. Vaikka Amoricalla ei ollut yhtään hittiä, se saavutti silti kultaa myydessään 500 000 kappaletta. Huomiota herätti myös albumin kansi, jonka kuvassa näkyi alapään karvoitusta.
Three Snakes & One Charm julkaistiin v. 1996, ja vaikka uusi albumi oli äänitetty vuoden 1997 alussa, kiertueen jälkeen Marc Ford erotettiin ja Johnny Colt lähti, joten uusi albumi hyllytettiin. Myöhemmin BC on soittanut useita albumilta otettuja julkaisemattomia kappaleita livenä. Basisti Sven Pipien liittyi v. 1998 ja kuluvana vuonna julkaistiin albumi By Your Side. Albumilla yritettiin "paluuta juurille" alkuaikojen soundeihin. Kitaristi Audley Freed liittyi yhtyeeseen vähän tämän jälkeen.
Vuonna 2000 The Black Crowes teki kiertueen Led Zeppelinin kitaristin Jimmy Pagen kanssa ja he äänittivät yhdessä livealbumin. Samana vuonna laulaja Chris Robinson meni naimisiin näyttelijätär Kate Hudsonin kanssa.
2001 yhtye julkaisi kuudennen studioalbuminsa Lionsin, joka sisälsi singlet "Lickin'" ja "Soul Singing". Myös livealbumi äänitettiin kahdesta loppuunmyydystä esiintymisestä Bostonissa v. 2002 samoihin aikoihin kun Crowes ilmoitti pitävänsä epämääräisen mittaisen tauon. Jotkut yhtyeen jäsenet tekivät reunion-esiintymisen soittaakseen kappaleen Sometimes Salvation vuoden 2004 Jammy Awardseissa. Tämän aikakauden aikana Chris Robinson julkaisi kaksi albumia nimellä Chris Robinson & the New Earth Mud: samannimisen albumin 2002 ja This Magnificent Distancen v. 2004. Tällä aikaa veljensä Rich Robinson perusti lyhytaikaisen yhtyeen Hookah Brownin ennen soololevynsä Paper, 2004, äänittämistä.
Vuoden 2005 alussa Robinsonin veljekset ja Eddie Harsch aloittivat uudelleen tuoden Marc Fordin ja Sven Pipienin takaisin yhtyeeseen ja uuden jäsenen Bill Dobrow'n rumpuihin. Yhtye esiintyi neljä kertaa salanimellä Mr. Crowes Garden (yhtyeen alkuaikojen nimi). Huhut reunionista saivat vahvistuksen, kun yhtye nousi Staircasen lavalle. Pian tämän jälkeen tauko loppui virallisesti, kun yhtye esitti seitsemän show’ta New Yorkissa. Näiden myytyä pikaisesti loppuun, yhtye varasi esiintymisiä ympäri Yhdysvaltoja, mukaan lukien monia peräkkäisiä iltoja samassa paikassa, jotka myös myytiin loppuun. Vain muutaman esiintymisen jälkeen Dobrow erotettiin yhtyeestä, koska hän ei vastannut yhtyeen odotuksia ammattitaidosta. The Black Crowesiin liittyikin nopeasti tämän jälkeen alkuperäinen rumpali Steve Gorman. Kesällä 2005 Crowes teki kiertueen Tom Petty and the Heartbreakersin kanssa.
Syksyllä 2006 kiertueen lopulla kitaristi Marc Ford jätti yhtyeen, vain noin viikko sen jälkeen, kun Crowesin ja pitkäaikaisen kosketinsoittajan Eddie Harschin välit katkesivat. Tammikuussa 2015 Rich Robinson ilmoitti yhtyeen hajonneen Robinsonin veljesten huonojen välien vuoksi.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Shake Your Money Maker (1990)
- The Southern Harmony and Musical Companion (1992)
- Amorica (1994)
- Three Snakes and One Charm (1996)
- By Your Side (1999)
- Lions (2001)
- Warpaint (2008)
- Before the Frost...Until the Freeze (2009)
- Happiness Bastards (2024)
Livealbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Live at the Greek (2000)
- Live (2002)
- Freak 'n' Roll...Into the Fog (2006)
- Warpaint Live (2009)
- Wiser for the Time (2013)
Kokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sho' Nuff (1998)
- Greatest Hits 1990-1999: A Tribute to a Work in Progress… (2000)
- The Lost Crowes (2006)
- Croweology (2010)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jealous (1990)
- Twice as Hard (1990)
- Hard to Handle (1990)
- She Talks to Angles (1991)
- Seeing Things (1991)
- Remedy (1992)
- Sting Me (1992)
- Thorn in My Pride (1992)
- Hotel Illness (1992)
- Sometimes Salvation (1993)
- Bad Luck Blue Eyes Goodbye (1993)
- A Conspiracy (1994)
- High Head Blues (1995)
- Wiser Time (1995)
- One Mirror Too Many (1996)
- Good Friday (1996)
- Blackberry (1996)
- Better When You're Not Alone (1996)
- Kickin' My Heart Around (1998)
- By Your Side (1998)
- Only a Fool (1999)
- Go Faster (1999)
- Soul Singing (2001)
- Lickin (2001)
- Goodbye Daughters of the Revolution (2008)
- Wounded Bird (2008)
- I Aint Hiding (2009)
- Good Morning Captain (2009)
Jäsenet vuodesta 1986
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chris Robinson - laulu, huuliharppu, kitara (1989-)
- Rich Robinson - kitara, taustalaulu (1989-)
- Steve Gorman - rummut (1989-2002; 2005-)
- Sven Pipien - basso (1998-2000; 2005-)
- Adam MacDougall - koskettimet (2007-)
- Luther Dickinson - kitara (2007-)
Entiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jeff Cease - kitara (1989-1991)
- Johnny Colt - basso (1989-1997)
- Marc Ford - kitara (1992-1997; 2005-2006)
- Eddie Harsch - koskettimet (1992-2006)
- Audley Freed - kitara (1998-2002)
- Greg Rzab - basso (2000)
- Andy Hess - basso (2000-2002)
- Bill Dobrow - rummut (2005)
- Rob Clores - koskettimet (2006-2007)
- Paul Stacey - kitara (2006-2007)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Salminen, Kari: Pop eilen, tänään, huomenna. Suomen Kuvalehti, 1992, nro 42, s. 50. Näköislehti (maksullinen). (PDF) Viitattu 11.1.2021.