Teuvo Suominen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teuvo Yrjö Ilmari Suominen (s. 1937) on suomalainen toimittaja, tietokirjailija ja elokuvantekijä.[1] Suominen on ohjannut, tuottanut ja kuvannut runsaasti luontoaiheisia elokuvia.[2] Hän on ollut Suomen Luonto -lehden pitkäaikainen päätoimittaja.[3] Hän on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhdessä Suomen Luonto -lehden muun toimituksen kanssa 1976[4]. ”Teuvo Suominen on tietokirjailijana, valokuvaajana, elonkuvantekijänä ja toimittajana vuosikymmenien ajan muokannut suomalaisten asenteita myönteiseksi ja vahvistanut jalansijaa luonnonsuojelulle niin tavallisen kansan kuin eri alojen asiantuntijoiden ja ammattilaisten joukossa”, tiivistää Euroopan parlamentin varapuhemies Heidi Hautala Suomisen vaikuttavan toiminnan Suomen Luonto -lehden päätoimittajana sekä Suomen luonnonsuojeluliiton muun kustannustoiminnan ja varainhankinnan käynnistäjänä.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonkuvaus sai ammattimaisen suunnan, kun innokas valokuvaus- ja luontoharrastaja sai Pekka Nuortevalta kuvitustehtävän Suomen Eläinkuvasto -kirjaan. ”Kiitän ylioppilas Teuvo Suomista 307 viheliäisen pienen tai muuten mahdottoman elukan taidokkaasta kuvaamisesta” -todistuksen kera oli hyvä saapastella myös muihin toimituksiin. Viikkosanomat, Et-, Valokuva ja monet muut aikakauslehdet vastasivat värikkäästi Suomessa 1970-luvulla heränneeseen luontoinnostukseen. Se taas herätti kysynnän luontokuville ja kuvaajille, joiden koulutukseen Suominen osallistui sekä kurssien että kirjoitusten muodossa. ”Omalla esimerkillään hän vaikutti uskomattoman monen, myös minun valokuvausharrastuksen suuntautumiseen ja ammatinvalintaan”, vahvistaa valokuvataiteilija Pentti Sammallahti. Myös luontokuvaajalegenda Hannu Hautala pitää Suomisen kanssa tekemiään kuvausretkiä korkeakoulunaan, joka opetti tarkastelemaan luontoa eri näkökulmista.

Vankan pohjan toimille antoi biokemian opinnot Helsingin yliopistossa, kodin perintönä tullut luonnonsuojeluvakautus sekä innostus kuvausvälineiden rakenteluun ja värikuvamateriaalien kehittämiseen. Niin kotimaassa kuin opintomatkoilla Yhdysvalloissa, Galapagoksella, Uudessa-Guineassa, Indonesiassa ja Kiinassa valottui tuhansia kinodioja, jotka hän yleensä myös kehitti paikan päällä. Matkavarustukseen kuului usein myös kevyt 16mm elokuvakamera, jolla syntyi useita tv-ohjelmia: Kalifornia ilman ihmistä 1968, Myrkyt leviävät 1970, Kotkan pesäpuu 1972, Sopulin tie 1973, Nakertajat 1974, Australian luonto 1991, Ikimetsä I ja II 1992.

Suomisen koko toimintaa yhdistää tieteen popularisointi. Hän on onnistunut tuomaan esiin tärkeitä kysymyksiä yhdistämällä korkeatasoisen ilmaisun ja merkityksellisen sanoman. Lisäksi hän on rakentanut menestyksekkäästi yhteistyötä erilaisten luovan työn tekijöiden välillä. ”Hänellä on ollut oivallinen taito sitoa yhteen valokuvaajien suoritus, graafikoiden työ ja tietoteksti. Suomisen ideoimana ja suurelta osin toteuttamana on syntynyt mm. Suomen Luonnonsuojelun tuki Oy ja maineikas Suomalaista luontoa parhaimmillaan -kirjasarja. Suomisen ajatuksesta lähti myös Luonnonkuva-arkisto, joka valjasti sadat kuvaajat yhteistyöhön tietokirjoittajien kanssa”, toteaa dosentti, Luonnontieteellisen museon entinen johtaja Juhani Lokki.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 15. osa, palsta 735
  2. ↑ Teuvo Suominen Elonetissä.
  3. ↑ Profeetta omalla saarellaan; Kaltio, kesäkuu 2006
  4. ↑ Haku nimellä, (Arkistoitu – Internet Archive) Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto, Tjnk.fi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Teuvo_Suominen&oldid=22428969”