Telemobiloskooppi
| Telemobiloskooppi | |
|---|---|
| Valmistustiedot | |
| Valmistaja | Christian Hülsmayer |
| Konserni | Telemobiloskop – Gesellschaft Hülsmeyer und Mannheim |
| Valmistusmaa | Saksan valtakuntakunta |
| Valmistusaika | 1904 |
| Tuotantomäärä | vain muutama mallikappale |
| Rakenne | |
| Käyttötarkoitus | törmäysten esto |
| Tutkatyyppi | 1D impulssitutka |
| Asennustapa | kiinteä |
| Laitekoko | alle 100 kg |
| Kantama | 10–20 km |
| Tekniset tiedot | |
| Lähetysteho | alle watin |
| Lähetystaajuus | 650 MHz |
| Lähettimen toimintatapa | pulssitutka |
| Tehopääteaste | kipinäväli ja resonaattori |
| Vastaanotintyyppi | kohereeri |
| Antennityyppi | dipolisyötetty parabeliheijastin |
| Esitystapa | soittokello, pelkkä maalin suuntatieto |
Telemobiliskooppia pidetään ensimmäisenä varsinaisena tutkana, jonka kehitteli saksalainen keksijä Christian Hülsmeyer.[1]
Telemobiloskooppia oli tarkoitus käyttää laivojen, jäävuorien ja ehkä myös junien havaitsemiseen ja etenkin yhteentörmäysten estämiseen.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Telemobiloskoopille myönnettiin patentti 22.9.1904 (nimellä Hertzian-wave projecting and Receiving Apparatus Adapted to Indicate or Give Warning of the Presence of a Metallic Body, Such as a Ship or a Train, in the Line of Projection of Such Waves).
Telemobiloskoopin kantama oli aluksi vain muutaman kilometrin, ja vaikka sitä saatiin vähän kasvatettua myöhemmin, jäi telemobiliskoopin käyttö toisen uuden keksinnön, kipinänlennättimen varjoon, eikä katkeroitunut Hülsmeyer enää jatkanut laitteen kehittämistä.[2]
Tekniikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kipinälennätin, radion esiaste, oli jo aikaisemmin kaehitetty ja sen rakenneosiin perustui myös telemobiloskooppi. Kipinävälillä tehtyä kohinaimpulssia suodatettiin resonanssipiirillä ja näin saatu n. 650 MHz:n lähtyspulssi johdettiin antenniin, joita oli useita vaihtoehtoja, parhaaksi osoittautui parabolinen peiliantenni. Vastaanottimena toimiva kohereeri reagoi antennin suunnassa olevista suurehkoista esineistä, kuten laivoista heijastuneeseen kaikupulssiin, jolloin se alkoi johtaa sähköä ja kytki hälytyskellon, joka alkoi soida ja laivan kurssia voitiin muuttaa törmäyksen välttämiseksi. Laite ilmaisi siis vain kohteen olemassaolon ja suunnan antennin suunnan avulla, mutta ei etäisyyttä. Koko laite oli tarkoitus asentaa kiinteästi alustalle, esim. laivan mastoon tai yläkannelle osoittamaan kulkusuuntaan.
Lähetysteho lienee ollut alle watin luokkaa ja vastaanottimen herkyys koheererilla oli heikko, mutta lähetystaajuus UHF alueella oli varsin korkea ottaen huomioon sen ajan 1904 radiotekniikan kehityksen. Korkea lähetystaajuus mahdollisti hyvin toimivan tutkalaitteen pienikokoisella antennirakenteella ja hyvän kaikusignaalin pienestäkin kohteesta. Hülsmeiyer, kokeissaan sillalta Kölnissä, ilmaisikin laivoja jopa 20 km:n etäisyydeltä.
Osia telemobiloskoopista on edelleen nähtävissä museoituna Deutsches Museumissa Münchenissä.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jim Byrnes: Advances in sensing with security applications, s. 217. Springer, 2006. ISBN 9781402042843 Google book (limited preview). (englanniksi)
- ↑ Hollmann, Martin: "Radar Family Tree". Radar World sivu, Hülsmeyer