Teikoplaniini
| |
Teikoplaniini
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| ? | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | J01 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | ? |
| Moolimassa | ? |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 260 °C (hajoaa)[1] |
| Liukoisuus veteen | liukenee veteen[1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Proteiinisitoutuminen | 88-91 %[2] |
| Metabolia | ? |
| Puoliintumisaika | 83-168 tuntia[3] |
| Ekskreetio | renaalinen |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | intramuskulaarinen, intravenoosi |
Teikoplaniini on seos glykopeptideihin kuuluvia orgaanisia yhdisteitä. Sitä käytetään lääketieteessä antibioottina muutoin vaikeasti hoidettavien bakteeri-infektioiden hoitamiseen.
Ominaisuudet ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teikoplaniinia tuottaa Actinoplanes teichomyceticus-aktinobakteeri. Se on seos rengasrakenteisia glykopeptidejä, joista tärkeimmät ovat teikoplaniinit A2-1, A2-2, A2-3, A2-4 ja A2-5. Peptidi koostuu seitsemästä aminohaposta ja siihen on liittynyt mannoosi- ja N-asetyyliglukosamiinisokerit sekä rasvahaposta peräisin oleva hiilivetyketju, joka on erilainen eri komponenteissa. Teikoplaniini liukenee veteen ja hieman alkoholeihin. Teikoplaniinin antibioottiset ominaisuudet perustuvat bakteerien soluseinän biosynteesin estämiseen, koska se estää peptidoglykaanin rakenneosien polymeroitumisen. Lääkeaine tehoaa ainoastaan grampositiivisiin bakteereihin. Se tehoaa moniin kokkeihin ja basilleihin ja myös MRSA:han. Teikoplaniini annostellaan ruiskeena suoneen tai lihakseen. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi vaikeiden strepto-, stafylo- tai enterokokkien aiheuttamien hengityselimien tai iho- ja pehmytkudostulehdusten hoitoon.[2][3][4][5][6]
Haittavaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teikoplaniini voi aiheuttaa haittavaikutuksinaan allergisia oireita kuten ihottumaa, pistoskohdan kipua ja kuumetta. Harvinaisena voi esiintyä myös kuulovaurioita tai munuaistoksisuutta.[2][3][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1559. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
- ↑ a b c M. Lindsay Grayson (päätoim.): Kucers' The Use of Antibiotics, s. 836-859. CRC Press, 2017. ISBN 9781498747967 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.1.2021). (englanniksi)
- ↑ a b c John E. Bennett, Raphael Dolin, Martin J. Blaser: Mandell, Douglas, and Bennett's Principles and Practice of Infectious Diseases, s. 1391–1395. Elsevier, 2019. ISBN 978-0-3234-8255-4 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.1.2020). (englanniksi)
- ↑ B. Cavalleri & F. Parenti: Glycopeptides (Dalbaheptides), Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ Axel Kleemann: Antiinfectives for Systemic Use, 1. Antibacterials, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2016. (englanniksi)
- ↑ a b Roger G. Finch, David Greenwood, Richard J. Whitley, S. Ragnar Norrby: Antibiotic and Chemotherapy, s. 266-267. Elsevier, 2010. ISBN 978-0-7020-4765-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 7.1.2021). (englanniksi)