Tämä on lupaava artikkeli.

Quentin Tarantino

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tarantino)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Quentin Tarantino
Tarantino San Diegon Comic-Conissa vuonna 2015.
Tarantino San Diegon Comic-Conissa vuonna 2015.
Henkilötiedot
Koko nimi Quentin Jerome Tarantino
Syntynyt27. maaliskuuta 1963 (ikä 61)
Knoxville, Tennessee, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja, elokuvakäsikirjoittaja, elokuvatuottaja, näyttelijä, elokuvakriitikko
Puoliso Daniella Tarantino (vih. 2018)[1]
Ohjaaja
Aktiivisena 1988–
Tunnetuimmat ohjaukset
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar
1994 Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta
2012 Django Unchained
Parhaan käsikirjoituksen Golden Globe
1994 Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta
2012 Django Unchained
2019 Once Upon a Time in Hollywood

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Quentin Jerome Tarantino (s. 27. maaliskuuta 1963 Knoxville, Tennessee) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, -tuottaja, näyttelijä ja kriitikko. Hänen elokuviaan yhdistää aikatasoilla leikkiminen, viittaukset vanhoihin elokuviin, pitkät otokset, pitkät dialogit, musta huumori ja tyylitelty väkivalta.

Tarantinon läpimurtoelokuva on Pulp Fiction (1994), josta hän sai ensimmäisen kahdesta parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnostaan. Tarantino on ohjannut yhdeksän elokuvaa, joskin Kill Bill julkaistiin pituutensa vuoksi kahtena erillisenä elokuvana. Hän on myös näytellyt useassa elokuvassa ja televisiosarjassa.

Varhaiset elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quentin Jerome Tarantino syntyi 27. maaliskuuta 1963 Knoxvillessä Tennesseessä. Äiti Connie nimesi hänet Quentiniksi ihailemansa Gunsmoke-lännensarjan sankarin, Burt Reynoldsin esittämän Quint Asperin mukaan, ja kertoi myöhemmin: ”Halusin pojalleni nimen, joka täyttäisi kokonaisen valkokankaan”. Connie (o.s. McHugh) oli sukutaustaltaan amerikanirlantilainen ja cherokee. Quentinin isä, amerikanitalialainen Tony Tarantino oli opiskellut teatterikoulussa ja työskenteli muusikkona. Connie oli 15-vuotias sairaanhoidon opiskelija, kun hän alkoi odottaa Quentinia. Tony Tarantino oli 21-vuotias. He erosivat kaksi vuotta Quentinin syntymän jälkeen.[2]

Äiti ja Quentin muuttivat Los Angelesin lähiseudulle. Quentin sai käydä äidin ja isäpuolensa Curtisin mukana paljon elokuvissa, vaikka perhe oli köyhä. Siihen aikaan pikkulapsetkin pääsivät katsomaan aikuisten elokuvia, joissa oli seksiä ja väkivaltaa. Quentin ahmi elokuvia ja televisio-ohjelmia ja yritti painaa mieleensä kaiken niihin liittyvän. Koulusta hän ei pitänyt ja menestyi siellä huonosti. Äiti erosi myös toisesta miehestään, ja kymmenvuotias Quentin asui väliaikaisesti isovanhempiensa luona Tennesseessä.[3]

Murrosikäisenä Tarantino ihaili erityisesti kungfu-elokuvia sekä blaxploitaatioelokuvia, sillä perhe asui mustien asuinalueella. Hänen kirjailijasuosikkinsa oli Elmore Leonard, jolta hän on sanonut oppineensa lähes kaikki kirjalliset taitonsa.[4]

Tarantino keskeytti koulun yhdeksännellä luokalla ja jäi ilman päättötodistusta. Hän sai 16-vuotiaana töitä pornoteatterin paikannäyttäjänä, vaikkei pitänytkään pornoelokuvista. Tarantino kävi kolme vuotta näyttelijäkursseilla tavoitteenaan päästä työskentelemään suurten elokuvaohjaajien kanssa. Hän katsoi 17 ja 21 ikävuotensa välillä vähintään 200 elokuvaa vuosittain ja sen lisäksi paljon televisiota. Hän kirjoitteli huvikseen elokuvakohtauksia, ja vähitellen häntä alkoi houkuttaa ajatus ryhtyä itsekin elokuvantekijäksi. Hän ihaili erityisesti ohjaaja Howard Hawksia tämän monipuolisuuden takia.[5]

Lopetettuaan työt pornoteatterissa Tarantino teki jonkin aikaa sekalaisia hanttihommia. Lopulta hän aloitti työt Manhattan Beachissä sijaitsevassa videovuokraamossa. Liikkeessä hän sai katsella elokuvia ilmaiseksi, ja hänen laajasta elokuvatuntemuksestaan oli asiakkaille paljon hyötyä. Tarantino työskenteli siellä viiden vuoden ajan.[6] Videovuokraamossa työskentelynsä ohessa Tarantino teki vuosina 1984–1987 viikonloppuisin lainakameralla mustavalkoista lyhytelokuvaansa My Best Friend’s Birthday. Elokuvan tekoon meni häneltä kolme ja puoli vuotta sekä 5 000 dollaria. Se jäi silti keskeneräiseksi ja Tarantinon mukaan osittain tuhoutui tulipalossa. Tarantino itse piti elokuvaansa huonona, mutta siinä oli jo nähtävillä myöhemmin Tarantinon tavaramerkeiksi nousseita elementtejä, kuten elämänmakuista dialogia.[7]

Tarantino pyrki saamaan televisiorooleja väittämällä esiintyneensä pienissä rooleissa arvostetuissa elokuvissa. Hän saikin muutaman sekunnin roolin Elvis Presley -imitaattorina sarjassa Tyttökullat. Hän oli kirjoittanut kaksi elokuvakäsikirjoitusta, True Romance ja Syntyneet tappajiksi, mutta ei saanut niitä moneen vuoteen myytyä tai kerättyä niiden filmaamiselle rahoitusta.[8]

Elokuvaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino sai viimein Roger Avaryn kanssa tekemänsä True Romancen käsikirjoituksen myytyä aluksi 30 000 dollarilla, lopulta 50 000 dollarilla. Rahat hän sijoitti tulevaan elokuvaansa Reservoir Dogs. Tarantinolla oli tarkoitus kuvata elokuva 12 päivässä ja käyttää näyttelijöinä ystäviään ja työpaikkansa videovuokraamon väkeä.[9] Huippunäyttelijä Harvey Keitel tuli kuitenkin mukaan hankkeeseen luettuaan käsikirjoituksen, ja hänen vetovoimansa ansiosta elokuva sai rahoitusta ja budjetti kasvoi 1,5 miljoonaan dollariin. Keitel myös auttoi Tarantinoa valitsemaan näyttelijöitä elokuvaan ja näytteli siinä itsekin, kuten myös Tarantino.[10]

Reservoir Dogs sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 1992. Useimmat katsojat pitivät siitä, mutta jotkut arvostelijat kauhistelivat sen väkivaltaisuutta. Elokuva pääsikin teatterilevitykseen vasta kolme kuukautta myöhemmin. Se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla, ja Tarantinosta tuli sen suuren suosion myötä maailmankuulu ohjaaja. Yhdysvaltain teattereissa elokuva tuotti vaatimattomasti kolme miljoonaa dollaria.[11]

Reservoir Dogsin menestyksen myötä Tarantinolle ehdotettiin myös käsikirjoituksensa True Romance ohjaamista, mutta Tarantino halusi mieluummin keskittyä seuraavaan hankkeeseensa Pulp Fictioniin. Tarantino ei osallistunutkaan juuri mitenkään Tony Scottin ohjaaman True Romancen (1993) tekemiseen. Hän oli kuitenkin näkyvästi mukana sen mainoskampanjassa ja oli tyytyväinen Tony Scottin työhön, vaikka elokuva ei menestynytkään lippuluukuilla.[12] Ennen Pulp Fictionia julkaistiin Tarantinon käsikirjoitukseen pohjautunut elokuva Syntyneet tappajiksi (1994). Ohjaaja Oliver Stone teki Tarantinon vanhaan käsikirjoitukseen kuitenkin paljon muutoksia, mikä johti riitoihin Tarantinon ja Stonen välillä.[13]

Tarantinon toinen elokuva Pulp Fiction (1994) sai 8,5 miljoonan dollarin budjetin.[14] Elokuva koostui kolmesta tarinasta, jotka loppua kohden kietoutuivat yhteen. Kohtaukset olivat epälineaarisessa järjestyksessä. Käsikirjoituksen Tarantino oli kirjoittanut yhdessä Roger Avaryn kanssa.[15] Tarantino pyrki ennen elokuvan julkaisua saamaan käsikirjoituksen kokonaan omiin nimiinsä, minkä seurauksena Tarantinon ja Avaryn pitkä ystävyys loppui.[16] Pulp Fiction tuotti maailmanlaajuisesti 214 miljoonaa dollaria.[17] Se voitti Kultaisen palmun vuoden 1994 Cannesin elokuvajuhlilla ja toi Tarantinolle parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Elokuva nosti John Travoltan uran uuteen nousuun ja Samuel L. Jacksonin lopullisesti Hollywoodin tähtien joukkoon.lähde?

Vuonna 1995 Tarantino ohjasi yhden osion elokuvaan Neljä huonetta. Tarantinon episodi oli 21 minuutin mittainen ja perustui Roald Dahlin novelliin.[18] Tarantinon kolmas elokuvaohjaus oli Jackie Brown (1997). Elokuva perustuu Elmore Leonardin romaaniin Rommipunssi. Elokuvaan Tarantino otti paljon vaikutteita 1970-luvun blaxploitaatioelokuvista, ja pääosaa esittikin lajityypin veteraani Pam Grier.[19] Elokuva etenee perinteisen lineaarisesti, toisin kuin Tarantinon ensimmäiset kaksi elokuvaa, eikä siinä ole yhtä paljon väkivaltaakaan. Elokuva jakoi kriitikot siksi kahteen leiriin, eikä se ole menestynyt yhtä hyvin kuin Tarantinon useimmat muut elokuvat. Tarantino itse sanoi, ettei haluakaan tulla tunnetuksi vain yhdentyyppisistä elokuvista.[20] Ohjaaja Spike Lee arvosteli filmiä siitä, että siinä käytettiin liikaa sanaa nigger (’nekru’). Tarantino ja Lee ovat olleet huonoissa väleissä siitä lähtien.[21]

2000-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarantino vuoden 2007 Scream Awardseissa.

Tarantino alkoi Jackie Brownin jälkeen käsikirjoittaa Kill Billiä, jonka ajatuksen hän oli kehitellyt jo Pulp Fictionin teon aikaan yhdessä Uma Thurmanin kanssa. Elokuva kertoo kostotarinan, jossa sekoitetaan monia eri lajityyppejä: samurai-eepoksia, yakuza-elokuvia, hongkongilaisia taisteluelokuvia ja spagettiwesternejä. Tarantino kuvasi nyt ensi kertaa ulkomailla, muun muassa Japanissa, Hongkongissa ja Kiinassa, koska halusi aasialaisia vaikutteita. Hän esimerkiksi kuvasi taistelukohtaukset hongkongilaiseen tapaan aikajärjestyksessä.[22] Alun perin yli kolmetuntinen elokuva jaettiin kaksiosaiseksi: Kill Bill: Volume 1 (2003) ja Kill Bill: Volume 2 (2004).[23] Eepos ei saanut Oscar-ehdokkuuksia, mutta Tarantino valittiin vuonna 2004 Cannesissa tuomariston puheenjohtajaksi nuorimpana ohjaajana koko elokuvajuhlien historiassa.[24]

Tarantino oli ystävystynyt nuoren ohjaajan Robert Rodriguezin kanssa Toronton elokuvajuhlilla 1992. Sen jälkeen he työskentelivät useasti yhdessä.[25] Kaksikon ensimmäisiä yhteistöitä olivat Neljä huonetta (1995, molemmat kirjoittivat ja ohjasivat omat jaksonsa elokuvasta) ja Hämärästä aamunkoittoon (1996, Tarantino kirjoitti, Rodriguez ohjasi). Rodriguez sävelsi Tarantinon elokuvaan Kill Bill: Volume 2 musiikin nimellisellä dollarin palkkiolla, ja vastapalveluksena Tarantino ohjasi samalla palkalla yhden kohtauksen Rodriguezin Sin Cityyn (2005).[26] Elokuvaan Grindhouse miehet ohjasivat ja käsikirjoittavat oman osansa, Tarantino osan Grindhouse: Death Proof (2007). Yli kolmituntinen kokonaisuus ei menestynyt hyvin Yhdysvalloissa. Tarantino arveli syyksi elokuvien pituutta sekä sitä, ettei yleisö tuntenut grindhouse-kulttuuria niin hyvin kuin hän oli olettanut. Euroopassa elokuva esitettiin kahtena erillisenä puolitoistatuntisena elokuvana, mutta sen katsojaluvut jäivät sielläkin vaatimattomiksi. Tarantino on kutsunut Grindhousea vähäpätöisimmäksi elokuvakseen.[27]

Vuonna 2004 Tarantino palasi toiseen maailmansotaan sijoittuvan spagettiwesternmäisen Kunniattomat paskiaiset -aiheen pariin. Hän oli alkanut käsikirjoittaa tarinaa jo vuonna 1998, mutta se oli jäänyt sivuun Kill Billin ajaksi. Tarantino oli aluksi aikonut pysyttäytyä historiallisissa tosiasioissa, mutta tarinasta tuli toden ja fiktion sekoitus. Tarantino suunnitteli käsikirjoituksesta ensin minisarjaa televisioon, sillä hän pelkäsi ryhtyä ohjaamaan toista suurta elokuvaeeposta heti Kill Billin jälkeen. Kunniattomat paskiaiset (2009) kuvattiin Euroopassa, suuri osa näyttelijöistä oli saksalaisia, ja elokuvassa puhutaan useaa kieltä. Elokuva oli suurmenestys, ja Tarantino oli siitä ehdolla parhaan ohjauksen ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkintojen saajaksi.[28]

2010-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarantino Django Unchainedin Ranskan ensi-illassa vuonna 2013.

Django Unchained (2012) on Tarantinon kunnianosoitus spagettiwesternien ohjaaja Sergio Leonelle. Hän sijoitti elokuvansa Yhdysvaltain sisällissotaa edeltäneeseen aikaan ja otti siinä kantaa orjien riistoon.[29] Elokuva on kostotarina ja jälleen hyvin väkivaltainen. Se tuotti koko maailmassa yhteensä 425 miljoonaa dollaria, ja se on Tarantinon uran suurin myyntimenestys. Django Unchained toi Tarantinolle Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.[30] Tarantinon ohjaustyö The Hateful Eight (2015), jota hän sanoo kahdeksanneksi ohjaustyökseen, kertoo 1800-luvulle sijoittuvan tarinan kahdeksasta erilaisesta ihmisestä, jotka lumimyrsky on vanginnut postivaunuasemalle. Tarantino kuvasi elokuvan harvinaisella erikoisleveällä Ultra Panavision 70 -formaatilla.[31]

Tarantino on sanonut vuodesta 2012 lähtien aikovansa lopettaa elokuvien ohjaamisen kymmenennen elokuvansa jälkeen. Viimeisen elokuvansa jälkeen hän aikoo kirjoittaa romaaneja ja tehdä teatteria.[32]

Tarantinon yhdeksäs elokuva Once Upon a Time in Hollywood sai ensi-iltansa heinäkuussa 2019. Elokuva kertoo kahdesta televisionäyttelijästä Hollywoodissa sen kulta-ajan viimeisinä vuosina.[33] Elokuvassa käsitellään myös näyttelijä Sharon Taten murhaa. Tarantinon mukaan elokuva on tyylillisesti ja juoneltaan Tarantinon aiemmista elokuvista lähimpänä Pulp Fictionia.[34]

2020-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon kymmenennen elokuvan The Movie Critic oli alkujaan tarkoitus kertoa kuvitteelliseen The Popstar Pages -pornolehteen kirjoittavasta elokuvakriitikosta. Tarina olisi pohjautunut 1970-luvulla kirjoittaneeseen oikeaan elokuvakriitikkoon.[35] Tarantinon uutisoitiin kuitenkin hylänneen projektin ja alkaneen suunnitella kokonaan toista elokuvaa.[36]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino olisi halunnut ohjata Ian Flemingin romaanin Casino Royale. Hän yritti saada oikeudet teokseen ensimmäisen kerran jo 90-luvulla. Studio ei kuitenkaan innostunut silloin eikä myöhemminkään hänen ideastaan. Tarantinon Casino Royale olisi ollut mustavalkoinen, ja James Bondia olisi esittänyt hänen suosikkinsa Pierce Brosnan, joka puolestaan oli kiinnostunut Tarantinon versiosta.[37]

Jälkeenpäin, kun Casino Royale lopulta tehtiin elokuvaksi vuonna 2006, Tarantino on ilmaissut, että hän on syy sen olemassaololle. Casino Royale oltiin aikaisemmin todettu mahdottomaksi filmata, ja Tarantino kokee, että hänen julkisesti esiin tuomansa kiinnostus sai lopulta studion muuttamaan mieltään.[37]

Ominaispiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheet ja rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon elokuvissa on joskus epälineaarinen rakenne, eli kohtauksia ei näytetä aikajärjestyksessä vaan sekajärjestyksessä ja takaumin. Hahmot käyvät usein pitkiä ja nokkelia vuoropuheluja aiheista, jotka eivät näytä liittyvän elokuvan juoneen mutta saattavat paljastaa asioita hahmojen luonteesta. Tarantinon elokuvissa on paljon veristä väkivaltaa, joka on usein tyyliteltyä ja epärealistista.[38]

Tarantinon elokuvien kerronnalliset ratkaisut, visuaalinen maailma ja ääniraita vilisevät viittauksia populaarikulttuuriin ja elokuvahistoriaan. Tarantino myös lainailee unohduksiin jääneistä elokuvan tyyleistä.[39] Etenkin ensimmäisten elokuviensa päärooleissa hän käytti 1970-luvulla suosionsa huipulla olleita näyttelijöitä, kuten John Travoltaa, Kurt Russellia, Pam Grieriä ja Robert Forsteria.[40]

Kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino kuvaa elokuvansa filmille ja vihaa digitaalista elokuvausta.[41] Hän ei koskaan käytä tietokoneella luotuja visuaalisia erikoistehosteita.[42]

Tuotesijoittelun välttämiseksi Tarantino on keksinyt useita kuvitteellisia tuotemerkkejä elokuviinsa: Red Apple Cigarettes, Big Kahuna Burger, Acuña Boys Tex-Mex Food, Tenku Brand Beer, K-Billy, G.O. Juice, Teriyaki Donut ja Jack Rabbit Slim’s.[43][44]

Tunnusmerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon elokuvissa on visuaalisia tunnusmerkkejä, joita hän käyttää usein. Hänen hahmonsa käyttävät usein Tarantinon 1960- ja 1970-lukujen elokuvissa näkemiä vaatteita. Hänen jokaisessa elokuvassaan on ollut kohtaus, jossa matalalla oleva kamera on kuvannut ylöspäin. Kuvakulmalla Tarantino korostaa kuvattujen hahmojen tärkeyttä ja valtaa. Tämän kuvakulman muunnelma on Tarantinon usein kuvaama ”takakonttikohtaus”, jossa kamera kuvaa auton sisäpuolelta hahmoja, jotka avaavat auton takakontin.[40]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon elokuvien ääniraidat ovat maineikkaita. Toisin kuin yleensä, ohjaaja ei käytä elokuvaa varten tehtyjä alkuperäissävellyksiä (poikkeuksena The Hateful Eight, johon Ennio Morricone sävelsi musiikin) tai valjasta teoksiaan tuoreiden hittien markkinointiin. Sen sijaan hän ammentaa runsaasti 1900-luvun jälkipuoliskon populaarimusiikista. Erityisasemassa on yhdysvaltalainen populaarimusiikki, tyylillisinä esimerkkeinä motown, soul, funk ja surf. Toisaalta Tarantino on hyödyntänyt elokuvissaan myös muun muassa japanilaista iskelmää ja spagettiwesterneistä tuttuja sävellyksiä. Tarantino-elokuvien soundtrackit sisältävät usein eilispäivän hittejä, jo unohdettujen artistien sävellyksiä ja uudempaakin marginaalimusiikkia. Tarantinon elokuvaan pääsy on mahdollistanut myös joidenkin artistien hetkellisen uran elpymisen, kuten vaikkapa Pulp Fictionista tutun ”Misirlou”-kappaleen esittäneen Dick Dalen tapauksessa kävi. Tarantinon taipumusta lainata menneestä ja viljellä viittauksia populaarimusiikin historiaan voi verrata Tarantinon tapaan lainata unohduksiin jääneistä elokuvan tyyleistä.[39]

Näyttelijät Tarantinon elokuvissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näyttelijä Reservoir Dogs (1992) Pulp Fiction (1994) Jackie Brown (1997) Kill Bill: Volume 1 (2003) Kill Bill: Volume 2 (2004) Death Proof (2007) Kunniattomat paskiaiset (2009) Django Unchained (2012) The Hateful Eight (2015) Once Upon a Time in Hollywood (2019)
Samuel L. Jackson
Michael Madsen
Tim Roth
Harvey Keitel
David Steen
Uma Thurman
Zoë Bell
†
†
†
James Parks
Michael Parks
Jonathan Loughran
Michael Bowen
Sid Haig
Michael Bacall
Eli Roth
Julie Dreyfus
Omar Doom
Kurt Russell
Monica Staggs
Brad Pitt
Leonardo DiCaprio
Bruce Dern
Christoph Waltz
Craig Stark
Walton Goggins
Steve Buscemi
James Remar
Perla Haney-Jardine
Bo Svenson
Jacky Ido

†: sijaisnäyttelijänä

Näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino on usein kirjoittanut itselleen pienehkön roolin omiin elokuviinsa. Niiden lisäksi hän on näytellyt muiden ohjaamissa elokuvissa ja joissain televisiosarjojen jaksoissa.[45] Tarantino on kertonut haluavansa olla vakavasti otettava näyttelijä eikä vain ohjaaja, joka näyttelee huvikseen omissa elokuvissaan. Vuonna 1998 Tarantino vieraili Broadwaylla, jossa hän näytteli pääosaa näytelmässä Wait Until Dark. Teatterikriitikot lyttäsivät Tarantinon suorituksen.[46]

Elokuvakriitikkona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino on julkaissut kirjoittamaansa elokuvakritiikkiä omistamansa New Beverly Cineman nettisivuilla. Sittemmin hänet on myös hyväksytty Rotten Tomatoesin ”tomatometer-kriitikoksi”, eli hänen kritiikkiään löytyy kyseiseltä sivulta.[47][48][49]

Tarantinoon eniten vaikuttanut kriitikko on yhdysvaltalainen Pauline Kael. Etenkin Kaelin arvostelu Jean-Luc Godardin elokuvasta Laittomat oli Tarantinolle merkittävä. Tarantino kokee seuraavan lainauksen vahvasti vaikuttaneen hänen omaan estetiikkaansa nuorena elokuvantekijänä: ”Aivan kuin ranskalainen runoilija olisi ottanut tavallisen banaalin amerikkalaisen rikosromaanin ja kertoisi meille sen romantiikan ja kauneuden, jonka hän luki rivien välistä”.[50]

Kirjailijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino teki vuonna 2020 kahden kirjan sopimuksen kustantaja HarperCollinsin kanssa. Tarantinon ensimmäinen kirja Once Upon a Time… in Hollywood on romaaniversio samannimisestä elokuvasta. Tarantinon toinen kirja on 1970-luvun elokuvia käsittelevä tietokirja Cinema Speculation.[51]

Suosikkielokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon omat 11 suosikkielokuvaa ovat:

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon naisystäviä ovat olleet esimerkiksi näyttelijä Mira Sorvino ja ohjaaja Sofia Coppola.[53] Tarantino kihlautui israelilaisen laulajan Daniella Pickin kanssa vuonna 2017.[54] Pari avioitui vuonna 2018[55], ja helmikuussa vuonna 2020 heille syntyi poika.[56]

Tarantino ei nähnyt isäänsä vuosien 1965–1995 aikana ja on sen jälkeen torjunut tämän yhteydenotot.[2]

Tarantino asuu Los Angelesin Hollywood Hillsissä talossa, jonka hän osti vuonna 1996.[57] Lapsensa syntymän jälkeen hän on viettänyt osan ajastaan Israelissa.[56]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Quentin Tarantinon filmografia

Tarantino ohjasi yhden jakson television draamasarjaan Teho-osasto vuonna 1995. Hän ohjasi C.S.I.-sarjan viidennen tuotantokauden päätösjakson ”Grave Danger”, josta hän sai Emmy-palkintoehdokkuuden.[58]

Tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinolle on myönnetty kaksi Oscar-palkintoa parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta (Pulp Fiction ja Django Unchained). Samoista elokuvista hänelle myönnettiin myös parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto.[58]

Merkittävimmät palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinto:[59]

Parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto:[60]

Merkittävimmät ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaan ohjauksen Oscar-palkinto:[59]

Parhaan ohjauksen Golden Globe -palkinto:[60]

Parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto:[60]

Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinto:[59]

Tarantino sai joulukuussa 2015 tähden Hollywood Walk of Famelle.[58]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Scholten, Michael: Quentin Tarantino. Elämä ja elokuvat. ((Quentin Tarantino Unchained. Die blutige Wahrheit, 2015.) Suomentanut Maikki Soro) Helsinki: Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-340-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Calvario, Liz: Quentin Tarantino and Wife Daniella Welcome Their First Child Together Entertainment Tonight. 22.2.2020. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b Scholten 2016, s. 8–11.
  3. ↑ Scholten 2016, s. 11–14.
  4. ↑ Scholten 2016, s. 14–19.
  5. ↑ Scholten 2016, s. 21–24.
  6. ↑ Scholten 2016, s. 24–27.
  7. ↑ Scholten 2016, s. 28–30.
  8. ↑ Scholten 2016, s. 35–38.
  9. ↑ Scholten 2016, s. 32–40.
  10. ↑ Scholten 2016, s. 46–49.
  11. ↑ Scholten 2016, s. 55–60.
  12. ↑ Scholten 2016, s. 60–63.
  13. ↑ Scholten 2016, s. 94–96.
  14. ↑ Scholten 2016, s. 78.
  15. ↑ Scholten 2016, s. 67–68.
  16. ↑ Scholten 2016, s. 83.
  17. ↑ Scholten 2016, s. 88.
  18. ↑ Scholten 2016, s. 99.
  19. ↑ Scholten 2016, s. 110–113.
  20. ↑ Scholten 2016, s. 122–125.
  21. ↑ Scholten 2016, s. 126.
  22. ↑ Scholten 2016, s. 132–139.
  23. ↑ Scholten 2016, s. 143–144.
  24. ↑ Scholten 2016, s. 153.
  25. ↑ Scholten 2016, s. 100–102.
  26. ↑ Scholten 2016, s. 157–158.
  27. ↑ Scholten 2016, s. 168–169.
  28. ↑ Scholten 2016, s. 172–207.
  29. ↑ Scholten 2016, s. 211–213.
  30. ↑ Scholten 2016, s. 223–226.
  31. ↑ Scholten 2016, s. 230–236.
  32. ↑ Evans, Alan: Quentin Tarantino confirms he will retire after two more films The Guardian. 4.11.2016. Viitattu 14.1.2017. (englanniksi)
  33. ↑ Laitinen, Markus: HBO:n hittisarjan tähti Quentin Tarantinon uuteen elokuvaan Episodi. 23.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
  34. ↑ McNary, Dave: Quentin Tarantino’s Manson Murders Movie Moves Up Two Weeks Variety. 18.7.2018. Viitattu 27.8.2018. (englanniksi)
  35. ↑ Vanhoilla pornolehdillä on tärkeä rooli Quentin Tarantinon uudessa The Movie Critic -elokuvassa 26.5.2023. Muropaketti. Viitattu 25.7.2023.
  36. ↑ Steven McIntosh ja Alex Taylo: Everything we know about Quentin Tarantino's 10th and final film BBC News. 19.4.2024. BBC. Viitattu 20.4.2024. (englanniksi)
  37. ↑ a b Vuotila, Lauri: Quentin Tarantino halusi ohjata tämän Bond-elokuvan - Studio kieltäytyi 30.8.2015. Episodi. Viitattu 6.10.2021.
  38. ↑ Hatch, Aaron: The Work of Quentin Tarantino: Quality Over Quantity The Artifice. 29.8.2015. Viitattu 15.1.2017. (englanniksi)
  39. ↑ a b Eksotiikkaa ääniraidalla. Nyt-liite/Helsingin Sanomat, 2007, nro 17, s. 46.
  40. ↑ a b Conterio, Martyn: An Analysis of Quentin Tarantino’s Visual Trademarks and Film Inspirations Scene360. 15.3.2016. Viitattu 15.1.2017. (englanniksi)
  41. ↑ Diedrick, Alex: Why Quentin Tarantino Loves Shooting On Film (And Dislikes Digital) UPROXX. 1.8.2016. Viitattu 14.1.2017. (englanniksi)
  42. ↑ Brown, Simon Leo: Quentin Tarantino on Inglourious Basterds ABC Radio Melbourne. 3.8.2009. Viitattu 15.1.2017. (englanniksi)
  43. ↑ http://wiki.tarantino.info/index.php/Quentin_Tarantino's_Trademarks
  44. ↑ http://wiki.tarantino.info/index.php/Category:Tarantino_brands
  45. ↑ Scholten 2016, s. 252–253.
  46. ↑ Scholten 2016, s. 127–129.
  47. ↑ About | New Beverly Cinema thenewbev.com. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  48. ↑ Tomatometer Approved | New Beverly Cinema thenewbev.com. Viitattu 6.10.2021.
  49. ↑ Quentin Tarantino Movie Reviews & Previews – Rotten Tomatoes rottentomatoes.com. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  50. ↑ Hyden, Steven: All Hail Quentin Tarantino, The Most Influential Film Critic Of Our Time 7.2.2020. Uproxx. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  51. ↑ Shaffer, Claire: Quentin Tarantino Lands Book Deal, Including ’Once Upon a Time… in Hollywood’ Novelization Rolling Stone. 17.11.2020. Viitattu 8.9.2022. (englanniksi)
  52. ↑ Thomas-Mason, Lee: From Martin Scorsese to Steven Spielberg: Quentin Tarantino’s 11 favourite films of all time 2021. Far Out. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  53. ↑ Quentin Tarantino, 52, is suited and booted as girlfriend Courtney Hoffman, 30, turns heads in racy tie-up heels and a minidress at Italian film event Daily Mail. 12.6.2015. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
  54. ↑ Quentin Tarantino is smitten with wife Daniella Pick at OUATIH event Mail Online. 3.8.2019. Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
  55. ↑ Quentin Tarantino marries Israeli singer Daniella Pick Ynetnews. 29.11.2018. Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
  56. ↑ a b Donnelly, Erin: Quentin Tarantino gets emotional about son Leo: ’He’s just the most charming human being I’ve ever met in my life’ 2021. Yahoo. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
  57. ↑ Baron, Zach: Quentin Tarantino Explains the Link Between His Hateful Eight and #BlackLivesMatter GQ. 8.12.2015. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
  58. ↑ a b c Quentin Tarantino Hollywood Walk of Fame. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
  59. ↑ a b c Quentin Tarantino Oscars.org. Viitattu 19.1.2020. (englanniksi)
  60. ↑ a b c Golden Globe Awards for ’Quentin Tarantino’ Golden Globe Awards. Viitattu 19.1.2020. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bernard, Jami: Tarantino on Tarantino. ((Quentin Tarantino, 1995.) Suomentanut Matti Apunen) Helsinki: Like, 1996. ISBN 951-578-418-2
  • Lehtinen, Lauri: Tarantino-kuume ja toipuminen. Filmihullu 5/2014.
  • Shone, Tom: Tarantino. A Retrospective. Insight Editions, 2017. ISBN 978-1-68383-098-6. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Quentin Tarantino.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Quentin_Tarantino&oldid=22709543”