Tapio Korhonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tapio Korhonen (s. 1944[1]) on avaruusoptiikkaan erikoistunut tutkija, joka työskentelee optiikan alalla Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa[2] ja johtamassaan Opteon-yrityksessä Piikkiössä. Koulutukseltaan hän on filosofian lisensiaatti.

Korhonen nousi julkisuuteen toukokuussa 2009, jolloin hänen tähän asti vaativin työkohteensa nousi kiertoradalle Ariane 5 -kantoraketilla. Hänen kahdeksassa kuukaudessa vuonna 2005 valmistamansa avaruuspeili toimi kiertoradalla Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Herschel-avaruusobservatiossa, jonka toiminta-aika oli lähes 4 vuotta. 2018 laukaistiin ESAn ADM-Aeolus-kaukokartoitussatelliitti, jonka peilit on hiottu Opteonilla.

Korhonen rakensi ensimmäiset kaukoputkensa lapsena 1950-luvulla, jolloin avaruuden tutkimus eli alkuaikaansa. Pian hän oli jo hionut valmiiksi ensimmäisen oman peilikaukoputkensa. Hän aloitti avaruusalan opinnot ja meni myöhemmin tähtitieteilijäksi Tuorlan observatorioon, jossa hän keskittyi avaruusoptiikan tutkimusalaan. Korhosen ensimmäinen suuri toimeksianto oli 2,5-metrisen peilin valmistus yhteispohjoismaiseen NOT (Nordic Optical Telescope) -observatorioon, joka sijaitsee La Palmalla Kanariansaarilla. La Palmalla on lisäksi kaksi muuta hänen tekemäänsä peiliä ja maailman suurimmalla linssiobjektiivilla varustettu aurinkoteleskooppi. Yksi peili on myös Etelä-Amerikan Chilessä, ja myös kiertoradalla on yksi jo ennen Herschelin sinne saapumista.[3]

Korhosen mukaan on nimetty asteroidi eli pikkuplaneetta 2988 Korhonen.[4] Hän on naimisissa, ja liitosta on kaksi lasta. Kirjailija Riku Korhonen on Tapio Korhosen poika. Korhonen sai Lundin yliopiston kunniatohtorin arvon 1.6.1990.

  1. Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan. Aurinkokuntamme kiehtova nimistö, s. 76. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-25-9
  2. Turun yliopisto - asiantuntijahakemisto Turun yliopisto. Viitattu 15.4.2009.[vanhentunut linkki]
  3. Helsingin Sanomat, 28.12.2008, D1-D2. Likinäköinen ihmiskunta. Viitattu 15.4.2009
  4. Oja 2003, s. 65, 70, 76.