Sylvester Ahola

Sylvester ”Hooley” Ahola (24. toukokuuta 1902 Gloucester, Massachusetts – 13. helmikuuta 1995 Gloucester) oli amerikansuomalainen trumpetisti, joka oli 1920- ja 1930-luvulla suosittu sekä Britanniassa että synnyinmaassaan Yhdysvalloissa. Hänen uransa kesti 1920-luvun alusta toisen maailmansodan vuosiin asti, viitisentoista vuotta, minkä jälkeen vaurastunut Ahola vetäytyi 40-vuotiaana takaisin synnyinseudulleen Bostonin lähelle ja soitti vain paikallisissa kokoonpanoissa. Ahola teki levytyksiä ja soitti radio-orkesterien suorissa lähetyksissä muun muassa Jimmy Dorseyn ja Artie Shaw’n kanssa, mutta hän ei lähtenyt orkesterien mukana kiertueille.

Ahola aloitti uransa kahdeksanvuotiaana soittamalla kotikaupunkinsa Lanesvillen amerikansuomalaisen työväenyhdistyksen soittokunnassa nimeltä The Waino Band. Hän opiskeli Bostonissa klassista trumpetinsoittoa tavoitteenaan sinfoniaorkesterimuusikon ura. Pian hänet kuitenkin otettiin mukaan newyorkilaiseen Paul Spechtin big bandiin, jonka mukana hän lähti konserttikiertueelle Englantiin vuonna 1926 vaimonsa Saiman kanssa ja jäi asumaan ja työskentelemään Lontooseen noin neljäksi vuodeksi. Siellä hän soitti ensin The Savoy Orpheans -orkesterissa ja sitten Bert Ambrosen big bandissä. Yhdysvaltoihin palattuaan hän olisi päässyt muun muassa Tommy Dorseyn yhtyeeseen, mutta päätti jättäytyä pois musiikkikuvioista. Kotiseudulleen vetäytyneen Aholan maine alkoi pian unohtua, kunnes brittiläiset jazztutkijat nostivat hänet uudelleen esiin ja rinnastivat hänet taidoissa jopa Louis Armstrongiin ja Bix Beiderbeckeen.

Sylvester Aholan vanhemmat olivat syntyneet Keski-Pohjanmaalla; hänen isänsä oli kotoisin Toholammilta ja äitinsä Vetelin Räyringistä. Harmonikansoittaja Veikko Ahvenainen tapasi silloin jo yli 80-vuotiaan Aholan Bostonissa Yhdysvaltain-kiertueensa aikana keväällä 1985. Kun Ahvenaisen Aholasta tekemä haastattelu esitettiin Yleisradiossa, kiinnostus Aholaa kohtaan heräsi myös hänen vanhempiensa kotimaassa Suomessa, jossa hän oli siihen saakka ollut täysin tuntematon ja jossa hän ei itse koskaan käynyt.

Ahola ei pitänyt itseään jazzmuusikkona. Matti Laipio, joka haastatteli Aholaa vuonna 1979, kirjoittaa Aholan sanoneen: "Minä olin nimenomaan business-trumpetisti, en jazzmuusikko." Laipio tulkitsee sen niin että hän tarkoitti sillä studiomuusikkoa. Aholan ”Hooley”-nimestä kerrotaan kahdenlaista tarinaa. Seppo Lemponen kirjoittaa Jazzrytmit-verkkojulkaisussa, että se viittaa vaskisoittajalle tärkeisiin huuliin. Esko Aho kirjoittaa julkaisemassaan kirjassa Unohdettu legenda: Sylvester ”Hooley” Ahola, ettei nimi viittaa huuliin, vaikka niin voisi ajatella, vaan nimityksen taustalla olivat Aholan isän irlantilaiset työtoverit, jotka eivät osanneet sanoa "Ahola". Nimestä muotoutui heidän suussaan Hooley, jota sitten käytettiin niin isästä kuin perheen molemmista pojistakin.

Lähteet

• Unohdettu legenda: Sylvester ”Hooley” Ahola. Verbatum, 2023. ISBN 978-952-68811-4-0

Kirjallisuutta

• Hill, Dick: Sylvester Ahola: The Gloucester Gabriel. Studies in Jazz, No. 14. The Scarecrow Press, Inc., 1993. ISBN 978-0-8108-2625-0. Teos sisältyy suomennettuna teokseen: Unohdettu legenda: Sylvester ”Hooley” Ahola. Verbatum, 2023. ISBN 978-952-68811-4-0

Aiheesta muualla

• Rantanen, Saijaleena: Ahola, Sylvester (1902–1995). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 29.3.2022. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Sylvester Ahola. Allmusic
• Sylvester Ahola. Discogs
• Lisätietoa, mm. Jazz Journal -lehden henkilöjuttu vuodelta 1981 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)