Sylvanus Olympio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sylvanus Olympio
Sylvanus Olympio vuonna 1961.
Sylvanus Olympio vuonna 1961.
Togon presidentti
9. huhtikuuta 1961 – 13. tammikuuta 1963
Edeltäjä –
Seuraaja Nicolas Grunitzky
Henkilötiedot
Syntynyt6. syyskuuta 1902
Lomé / Kpando, Togomaa
Kuollut13. tammikuuta 1963 (60 vuotta)
Lomé, Togo
Tiedot
Puolue Togon yhtenäisyyden puolue

Sylvanus Épiphanio Olympio (6. syyskuuta 1902 Lomé tai toisten tietojen mukaan Kpando – 13. tammikuuta 1963 Lomé[1]) oli togolainen poliitikko. Hän toimi Togon pääministerinä vuodesta 1958 ja ensimmäisenä presidenttinä vuodesta 1961. Olympio murhattiin vuonna 1963.

Nuoruus ja poliittisen uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sylvanus Olympio syntyi katolisen suurkauppiaan perheeseen Saksan siirtomaassa Togomaassa[1]. Hänen isoisänsä oli muuttanut Länsi-Afrikkaan Brasiliasta[2]. Sylvanus oli vanhin isänsä kuuden vaimon kolmestakymmenestä lapsesta. Hän kävi Loméssa saksalaisen katolisen alakoulun ja brittiläisen keskikoulun. Vuonna 1920 Olympio matkusti Eurooppaan. Hän opiskeli taloustiedettä Lontoossa ja kansainvälistä oikeutta Dijonissa ja Wienissä.[1]

Palattuaan Euroopasta Olympio työskenteli Unileverin edustajana Lagosissa sekä Britannian ja Ranskan kesken jaetussa Togomaassa. 1930-luvun lopussa hän kiinnostui politiikasta ja siirtomaarajan jakaman ewekansan yhdistämisestä. Olympio liittyi Togon yhtenäisyyden komiteaan ja muokkasi siitä toisen maailmansodan jälkeen itsenäisyyttä tavoittelevan nationalistisen puolueen.[1]

Nousu Togon johtajaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togon yhtenäisyyden komitea voitti Ranskan Togon aluekokouksen vaalit vuonna 1946. Olympio toimi aluekokouksen puheenjohtajana, kunnes siirtomaahallinto onnistui hajottamaan hänen puolueensa. Vuoden 1952 vaaleissa voiton saivat ranskalaismieliset Pohjoisen päälliköiden ja kansojen liitto ja Nicolas Grunitzkyin johtama Togon edistyspuolue. Voidakseen keskittyä politiikkaan Olympio luopui tehtävästään Unileverissä, mutta ranskalaiset tuomitsivat hänet veropetoksesta ja määräsivät hänelle viiden vuoden poliittisen toimintakiellon. Sen seurauksena yhtenäisyyskomitea boikotoi vuoden 1955 vaaleja.[1]

Ranskan Togo sai vuonna 1956 autonomisen aseman osana Ranskan unionia. Sen ensimmäisen hallituksen muodosti Grunitzky. Olympio vei kiistan huoltohallintoneuvostoon, joka määräsi uudet YK:n valvomat vaalit. Vuonna 1958 järjestetyissä vaaleissa yhtenäisyyskomitea ja sen liittolaiset saivat lähes 70 prosenttia äänistä ja Olympiosta tuli maan pääministeri.[1]

Vuoteen 1956 saakka Olympio oli ajanut ewejen asuttamien Brittiläisen ja Ranskalaisen Togon yhdistämistä. Edellisen asukkaat päättivät kuitenkin liittyä Kultarannikkoon (nykyinen Ghana), minkä seurauksena Olympio otti tavoitteekseen Ranskan Togon poliittisen riippumattomuuden. Togon parlamentti päätti vuonna 1958 itsenäisyydestä mutta asetti sen valmistelua varten kahden vuoden siirtymäkauden.[1]

Togon presidentti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministerinä toimineesta Olympiosta tuli huhtikuussa 1960 itsenäistyneen Togon valtionpäämies, ja 9. huhtikuuta 1961 hänet valittiin myös virallisesti maan presidentiksi. Samana päivänä hyväksyttiin presidenttivaltainen perustuslaki, jonka mukaan valtionpäämiehen virkakausi kesti seitsemän vuotta.[1]

Uusi presidentti piti tärkeimpänä tehtävänään maan taloudellisen riippumattomuuden aikaansaamista. Hän onnistui tasapainottamaan valtiontalouden ja aloitti joukon kehitys- ja infrastruktuurihankkeita. Päästäkseen eroon Ranskan määräysvallasta Olympio etsi tukea Yhdysvalloista, Länsi-Saksasta ja Britanniasta sekä kannatti Afrikan maiden yhteistyötä. Hän kuitenkin torjui Ghanan presidentin Kwame Nkrumahin ehdotuksen valtioliitosta, jolloin Nkrumah sulki maiden välisen rajan.[1]

Olympion sisäpolitiikkaa leimasi voimakas autoritarismi. Hän esti oppositiopuolueiden osallistumisen vuoden 1961 parlamenttivaaleihin, joissa kaikki paikat sai Togon yhtenäisyyden puolue (entinen yhtenäisyyskomitea). Opposition toiminta kiellettiin seuraavan vuoden alussa, ja monet sen johtajista joutuivat vankilaan tai muuttivat ulkomaille. Olympion ympärille syntyi henkilökultti, ja hänen valtakautensa lopussa maassa oli 2 500 poliittista vankia.[1]

Olympion säästäväisyyspolitiikka ja siihen liittynyt virkamieskunnan palkkojen pieneneminen herättivät laajaa tyytymättömyyttä. Hän vastusti jyrkästi myös maan armeijan menojen lisäämistä. Vuonna 1962 Togoon oli palannut yli 600 entistä Ranskan armeijan sotilasta, joita ei hyväksytty Afrikan pienimpään 250 sotilaan armeijaan. Kersantti Emmanuel Bodjollén johtamat veteraanit solmivat salaliiton, jonka takana oli eräiden tutkijoiden mukaan Ranska. Tammikuun 13. päivän vastaisena yönä 1963 he hyökkäsivät presidentin asuntoon, jossa kersantti Gnassingbé Eyadema ampui Olympion.[1]

Vallankaappauksen seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympion murha oli itsenäistyneen Afrikan ensimmäinen vallankaappaus[1]. Sotilaat luovuttivat kuitenkin vallan takaisin siviileille, ja Nicolas Grunitzkysta tuli Togon seuraava presidentti. Neljä vuotta myöhemmin armeija syrjäytti Grunitszkyn, ja maassa alkoi vuoteen 1991 kestänyt Gnassingbé Eyademan valtakausi.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Seely, Jennifer C. & Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Togo, 4th edition. Lanham: Rowman & Littlefield, 2021. ISBN 978-1-5381-2277-8 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Istorija Afriki v biografijah, s. 629–632. Moskva: Rossijski gosudarstvennyi gumanitarnyi universitet, 2012. ISBN 978-5-7281-1358-4 Teoksen verkkoversio. (venäjäksi)
  2. ↑ Seely & Decalo, s. 134.
  3. ↑ Seely & Decalo, s. 7.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sylvanus_Olympio&oldid=22800601”