Sveitsin siviililaki

Sveitsin siviililaki (saks. Zivilgesetzbuch, ransk. Code civil, ital. Codice civile, retoromaaniksi Cudesch civil) on Sveitsin pääasiallinen yksityisoikeudellisen sääntelyn kokoava laki.

Siviililaki hyväksyttiin 10. joulukuuta 1907, ja se astui voimaan 1. tammikuuta 1912. Se on pitkän aikaisempien eri kantoneissa voimassaolleiden siviililakien koontamisen tulos. Aikaisemmista laeista siihen vaikutti voimakkaimmin Johan Caspar Bluntschlin Zürichin kantonille laatima Privatrechtliche Gesetzbuch für den Kanton Zürich, mutta siinä on myös piirteitä Länsi-Sveitsissä ja Ticinossa voimassa olleesta Code Napoléonista, ja siinä otettiin huomioon myös Bernissä, Luzernissa, Solothurnissa ja Aargaussa voimassa ollut Itävallan siviililaki. Lain laati Eugen Huber ensin saksaksi, ja sen käänsi ranskaksi Virgile Rossel ja italiaksi Brenno Bertoni (retoromaani ei ollut tuolloin Sveitsin virallinen kieli).

Siviililaki sai vaikutteita Saksan Bürgerliches Gesetzbuchista ja osittain Ranskan Code Civilestä, mutta enemmistö vertailevan oikeustieteen asiantuntijoista katsoo sen lähtökohdaksi jonkin muun.

Siviililaki jaetaan johdatuksen lisäksi (kymmenen ensimmäistä pykälää) viiteen pääosastoon ("kirjaan"):

1. henkilöoikeus (pykälät 11-89)
2. perheoikeus (pykälät 90-456)
3. perintöoikeus (pykälät 457-640)
4. esineoikeus (pykälät 641-977)
5. velvoiteoikeus (säädettiin vuonna 1911 täydentämään kodifikaatiota, ja se tuli voimaan samaan aikaan muun kodifikaation kanssa).

Turkin siviililaki on osittain muokattu versio Sveitsin siviililaista. Se omaksuttiin vuonna 1926 Mustafa Kemal Atatürkin presidenttikautena osana hänen suunnitelmiaan Turkin modernisoimiseksi ja sekularisoinniksi.