Bürgerliches Gesetzbuch

Bürgerliches Gesetzbuch (tai BGB) on Saksan siviilioikeuslakikirja. Sitä valmisteltiin vuodesta 1881 lähtien ja se tuli voimaan 1. tammikuuta 1900 korvaten sitä ennen käytössä olleen roomalaisen oikeuskäytännön. Sitä pidettiin massiivisena uraauurtavana projektina. Saksan siviili­oikeus­laki­kirja on ollut mallina vastaaville laeille monissa muissa maissa kuten Portugalissa, Virossa, Latviassa, Kiinan tasa­vallassa, Japanissa, Thaimaassa, Etelä-Koreassa, Kiinan kansan­tasa­vallassa, Kreikassa ja Ukrainassa.

Historia

Saksan keisarikunta

Reichsgesetzblatt-julkaisu 24. elokuuta 1896

Kun Ranskassa oli vuonna 1804 saatettu voimaan yhtenäinen siviili­laki, Code Napoléon, alettiin Saksassa yleisesti toivoa vastaavan­laista siviili­lain­säädännön kodifiointia, joka järjestel­mällis­täisi ja yhtenäis­täisi monet toisistaan poikkeavat lait, jotka olivat voimassa Saksan eri ruhtinas­kunnissa. Saksan liiton aikana yritykset tällaisen lain laatimiseksi epä­onnistuivat siitä syystä, että ei ollut sellaista lainsäädäntöelintä, jonka valta olisi ulottunut koko Saksaan. Lisäksi hanketta vastusti Friedrich Carl von Savignyn historiallinen koulukunta.

Vuonna 1871 useimmat Saksan valtiot yhdistyivät Saksan keisari­kunnaksi. Aluksi lain­säädäntä­valta siviili­oikeuden alalla kuitenkin pysyi osa­valtioilla, kunnes vuonna 1873 keisari­kunnan perustus­­lakiin lisättiin säännös, "Lex Miquel-Lasker" (nimetty Johannes von Miquelin ja Eduard Laskerin mukaan), joka siirsi siviili­oikeuden keisari­kunnan päätös­valtaan. Tämän jälkeen asetettiin useita komiteoita, joiden oli määrä laatia koko maalle yhteinen siviili­laki korvaamaan eri osa­valtioiden siviili­lait.

Ensimmäinen laki­ehdotus vuodelta 1888 ei saanut laajaa kannatusta. Asetettiin toinen komitea, johon kuului 22 jäsentä, juristien lisäksi myös finanssi­alan edustajia sekä eri ideo­logisten suuntausten kannattajia, ja joka laati toisen ehdotuksen. Sen jälkeen kun ehdotukseen oli tehty merkittäviä muutoksia, Saksan valtiopäivät hyväksyivät sen vuonna 1896. Se tuli voimaan vuoden 1900 alussa ja on ollut siitä lähtien Saksan siviili­oikeuden perustana.

Natsi-Saksa

Natsi-Saksan aikana suunniteltiin BGB:n korvaamista uudella siviili­oikeuden kodifikaatiolla, joka olisi saanut nimekseen "Volksgesetzbuch" ("kansan laki­kirja") ja jonka olisi ollut määrä paremmin kuvastaa natsismin ideo­logiaa, kun taas BGB perustui pikemminkin vapaa­mielisiin aatteisiin. Tätä hanketta ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Joitakin BGB:n peri­aatteita kuten Bona fide -periaatetta (242 §, "Grundsatz von Treu und Glauben") kuitenkin alettiin tulkita natsien käsityksen mukaisesti.

Saksa vuodesta 1945

Kun Saksa vuonna 1949 jakautui Saksan liittotasavaltaan (Länsi-Saksa) ja Saksan demo­kraattisen tasa­valtaan (Itä-Saksa), Bürgerliches Gesetz­buch jäi aluksi voimaan siviili­oikeuden perustana molemmissa valtioissa. Sosialistisessa Itä-Saksassa BGB:n säännökset kuitenkin vähitellen korvattiin uusilla laeilla, joista ensimmäisenä säädettiin uusi perhelaki vuonna 1966, kunnes vuonna 1976 astui voimaan kokonaan uusi siviili­laki (Zivilgesetzbuch) ja vuonna 1982 uusi sopimus­laki. Vuonna 1990 tapahtuneesta Saksojen yhdisty­misestä lähtien BGB on jälleen ollut voimassa koko Saksassa.

Myös Länsi-Saksassa ja myöhemmin jälleen yhdisty­neessä Saksassa BGB:hen on tehty useita muutoksia. Huomattavimmat muutokset tehtiin vuonna 2002, jolloin varsinkin sen velvoite­oikeutta koskevaan osastoon tehtiin suuria muutoksia. Vaikka BGB on siviili­oikeuden perustana, myös oikeudellisilla ennakko­tapauksilla on rajoitettua merkitystä: tapa, jolla tuomio­istuimet tulkitsevat säännöksiä, on muuttunut monella tavoin ja kehittyy edelleen, mikä johtuu erityisesti säännösten suuresti abstraktista luonteesta. Viime vuosina lain­laatijat ovat myös yrittäneet yhdistää joitakin myöhemmin säädettyjä erillisiä lakeja BGB:hen. Esimerkiksi asunnon vuokraa koskevat säännökset, joista välillä laadittiin erillisiä lakeja kuten Miet­höhenge­setz ("vuokra­maksu­laki"), on nyttemmin jälleen sisällytetty BGB:hen.

BGB on jatkuvasti Saksan lain­säädännön kulma­kivi. Muu lain­säädäntö perustuu BGB:n periaatteisiin. Esimerkiksi Saksan kauppa­laki sisältää vain säännökset, jotka koskevat erityisesti kauppa- ja osakeyhtiöitä, mutta niitäkin koskevat myös BGB:n yleiset säännökset.

BGB on tyypillistä 1800-luvun lain­säädäntöä, ja sitä on alusta lähtien arvosteltu siitä, ettei se ota huomioon sosiaalisen vastuun näkö­kohtia. Lain­säätäjät ja oikeus­käytäntö ovat aikojen kuluessa enemmän tai vähemmän onnistuneesti yrittäneet sovittaa tällaiset näkö­kohdat BGB:hen. Viime vuosina eurooppa­oikeuden vaikutus on ollut suuri, ja myös sen vuoksi BGB:hen on tehty useita muutoksia.

Rakenne

BGB perustuu suurelta osin roomalaiseen oikeuteen. Muiden siitä vaikutteita saaneiden siviili­lakien tavoin siinä säädetään henkilöistä, omaisuudesta, perheestä ja perinnöstä, mutta toisin kuin esimerkiksi Ranskan Code Civilissä ja Itävallan siviili­laissa, sen alussa on yleisiä säännöksiä koskeva osasto. Sen vuoksi BGB sisältää viisi pää­osastoa ("kirjaa"):

• Yleinen osasto ("Allgemeiner Teil", 1–240 §:t, sisältää säännöksiä, jotka koskevat kaikkia oikeus­aloja, kuten säännökset henkilöistä, oikeus­toimi­kelpoisuudesta, tahdonilmaisuista, oikeustointen kumoamisesta virheen vuoksi, sopimusten muodosta sekä toimi­vallan ja toiminnan rajoituksista
• Velvoiteoikeus ("Recht der Schuldverhältnisse"), 241–853 §:t, säännökset eri sopimus­tyypeistä ja muista velvoitteista henkilöiden välillä, mukaan luettuna siviili­oikeudellisia rikkomuksia koskevat säännökset
• Esineoikeus ("Sachenrecht"), 854–1296 §:t, säännökset omistus­oikeudesta, omaisuudesta, muista oikeuksista, joita henkilöillä on kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen, ja miten nämä oikeudet voidaan siirtää
• Perheoikeus ("Familienrecht"), 1297–1921, avioliittoa, ja perheen­jäsenten välisiä suhteita koskevat säännökset
• Perintöoikeus ("Erbrecht"), säännökset perinnöstä ja testamentista

Abstraktioperiaate

BGB:hen kuuluu oleellisesti "abstraktio­periaate" (saks. Abstraktions­prinzip) ja siihen liittyvä "separaatio­periaate" (saks. Trennungs­prinzip). Friedrich Carl von Savignyn pandektistisen koulu­kunnan oppien mukaisesti laki tekee suuren eron toisessa osastossa käsiteltyjen velvoite­oikeudellisten sopimusten ja kolmannessa osastossa käsiteltyjen, omaisuuden siirtoa koskevien sopimusten välillä. Lyhyesti nämä peri­aatteet merkitsevät sitä, että sopimus, joka velvoittaa jonkun luovuttamaan jotakin toiselle osa­puolelle, ei vielä tee saajasta tämän esineen omistajaa vaan ainoastaan antaa hänelle oikeuden vaatia omistus­oikeuden siirtoa.

Separaatio­peri­aate merkitsee, että sopimus omaisuuden siirrosta ja omaisuuden todellinen siirto ovat kaksi eri asiaa ja niistä on eri säännökset. Samoin abstraktio­peri­aate merkitsee, että omistus­oikeuden siirto on laillisesti pätevä riippumatta alku­peräisen velvoite­sopimuksen pätevyydestä. Tästä erosta seuraa, että sopimukset, jotka vain velvoittavat johonkin, eivät vielä siirrä omistus­oikeutta niin kauan kuin ei ole erikseen tehty sopimusta omistus­oikeuden siirrosta; toisaalta omaisuuden siirto pätemättömän velvoite­sopimuksen perusteella voi aiheuttaa saajalle velvollisuuden palauttaa omaisuus, mutta saaja katsotaan silti sen omistajaksi siihen saakka, kunnes se todella on palautettu erillisellä sopimuksella.

Esimerkiksi sopimus jonkin esineen kaupasta ei BGB:n mukaan vielä sellaisenaan siirrä omistus­oikeutta esineeseen ostajalle vaan ainoastaan tuottaa myyjälle velvoitteen luovuttaa omistus­oikeus. Myyjä on tällöin velvollinen erillisellä sopimuksella luovuttamaan myymänsä omaisuuden. Sen vuoksi näistä kahdesta vaiheesta on eri säännökset: osa­puolten velvollisuuksista säädetään 433 §:ssä, omistus­oikeuden siirtoa koskevista sopimuksista 929 §:stä. Samaan tapaan säädetään kauppa­hinnan maksusta eli rahan omistus­oikeuden siirrosta.

Joka­päiväisessä kaupan­käynnissä tätä erotusta ei yleensä tarvitse ottaa huomioon, koska molemmat sopimukset tehdään saman­aikaisesti, kun tavara luovutetaan ja samalla maksetaan. Vaikka abstraktio­peri­aate saattaa vaikuttaa hyvin tekniseltä eikä ehkä vastaa tavan­omaista käsitystä kaupan­teosta, Saksan oikeus­yhteisössä sitä pidetään kiistattomana. Abstraktio­peri­aatteen suurin etu on siinä, että se muodostaa lailliset puitteet mille tahansa liike-elämässä kysymykseen tulevalle sopimukselle, olipa se luonteeltaan kuinka moni­mutkainen tahansa.

Hyvä esimerkki tästä liittyy osamaksukauppaan. Jos joku ostaa jotakin ja maksaa kauppa­hinnan osa­maksulla, molemmilla osa­puolilla on omat, osittain risti­riitaiset intressinsä: ostaja haluaa hankkimansa esineen välittömästi haltuunsa, kun taas myyjä haluaa varmistua siitä, että koko kauppa­hinta tulee maksetuksi. Abstraktio­peri­aatteen mukaisesti BGB:llä on tähän yksinkertainen ratkaisu: sopimus velvoittaa ostajaa maksamaan koko hinnan ja velvoittaa myyjää luovuttamaan omistus­oikeuden esineeseen sitten, kun viimeinenkin osa­maksu­erä on maksettu. Siihen saakka myyjällä säilyy omistus­oikeus esineeseen, ja ostajalla on siihen vain käyttö- ja hallinta­oikeus. Jos ostaja ei kykene maksamaan hintaa kokonaisuu­dessaan, myyjä voi vaatia esineen takaisin milloin tahansa samoin kuin muunkin oman omaisuutensa.

Toinen etu on, että virheellisen kaupan tapauksessa omistus­oikeus pysyy ennallaan eikä jälleen­myynti ole sallittu. Laitonta hyötymistä koskevien säännösten mukaisesti ostaja on velvollinen palauttamaan omistus­oikeuden, mikäli mahdollista, tai muussa tapauksessa maksamaan korvausta.

BGB muiden maiden lakien mallina

Vuonna 1896 Japanissa säädettiin BGB:hen perustuva siviili­laki, joka on edelleen voimassa, joskin toisen maailmansodan jälkeen siihen tehtiin erinäisiä muutoksia.

Aiheesta muualla

• Englanninkielinen käännös BGB:stä
• Saksankielinen BGB Saksan oikeusministeriön sivuilta