Suolavero

Suolavero on historiallinen vero, jota valtio kantoi ruokasuolan kulutuksesta. Sen muotoja olivat tuottajilta kannettava tuotantovero, suolatulli ja suolamonopoli. Suolaa on verotettu jo antiikin Kreikassa ja Roomassa, ja sitä on pidetty menneinä vuosisatoina sopivana verotuksen kohteena suolan käytön yleisyyden ja välttämättömyyden vuoksi. Suolan verottaminen rasitti kuitenkin köyhiä enemmän kuin varakkaita.

Tuotantoveroa ja suolatullia on käytetty esimerkiksi Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Suomessa on ollut käytössä suolatulli. Samoin on tapahtunut Espanjassa, Norjassa, Portugalissa, Tanskassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Kaikissa näissä maissa on verotettu vain ihmisten käyttämää suolaa. Muu suola on ollut verosta vapaata ja se on tehty ihmisille kelpaamattomaksi denaturoimalla.

Suolamonopoli

Suolamonopoli on vanha ja yleisesti käytössä ollut suolaverotuksen muoto. Siinä valtiolla oli yksinoikeus suolan tuottamiseen eli sillä oli tuotantomonopoli tai sillä oli yksinoikeus suolakaupan harjoittamiseen, kauppamonopoli, tai valtiolla oli yksinoikeus kumpaiseenkin eli sillä oli täysmonopoli. Monopolin avulla valtio poisti vapaan kilpailun ja se voi näin yksin määrätä suolan hinnan. Kauppamonopolissa valtiolla oli yksinoikeus suolan maahantuontiin. Valtion myydessä suolaa tukkukauppiaille se lisäsi hintaan suolaveron osuuden. Seuraavaksi vero siirtyi jälleenmyyjän ja lopulta kuluttajan maksettavaksi.

Suolan täysmonopoli on ollut käytössä Italiassa, Itävalta-Unkarissa, Kreikassa ja Romaniassa. Kauppamonopolia on käytetty Serbiassa, Sveitsissä ja Turkissa.

Suolakonskriptio

Suolakonskription vallitessa jokaisen talouden oli ostettava henkilömäärän mukaan säädetty määrä suolaa valtion varastosta. Tällainen vero on ollut esimerkiksi Ranskassa käytössä ollut gabelle, jonka Filip VI otti käyttöön vuonna 1343. Tämä raskas ja siksi hyvin vihattu vero oli Ranskassa voimassa vuoteen 1790.

Lähteet

• Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917
• Iso tietosanakirja, Otava 1937