Sumatran historia

Sumatran saari Indonesiassa on ollut vuosisatojen ajan keskeisellä merireitillä Euroopan ja Kiinan välissä. Ensimmäinen Sumatralle syntynyt merkittävä kuningaskunta oli Srivijaya, joka kukoisti alueella 600-luvulta 1300-luvulle. Alueelle levisi 1400-luvulta lähtien islam ja voimakkaimmaksi valtioksi nousi saaren pohjoisosassa sijainnut Acehin sulttaanikunta. Hollantilaiset valloittivat nykyisen Indonesian alueen 1600-luvulta lähtien ja Sumatra oli osa Alankomaiden Itä-Intiaa Toiseen maailmansotaan asti.

Esihistoria

Ensimmäiset neandertalinihmiset saapuivat Sumatralle luultavasti noin miljoona vuotta sitten pleistoseenikaudella. Tuohon aikaan Sumatran ja Jaavan saaret olivat yhteydessä Malakan niemimaan mantereeseen, sillä suuri osa merivedestä oli sitoutunut mannerjäätikköihin. Sumatran saaren roolista ihmisen kehityksessä ei tiedetä paljoa. Päiväntasaajalla sijaitsevalla saarella kasvoi tiheästi sademetsää ja varhaiset asukkaat todennäköisesti välttelivät kosteita sademetsiä ja hakeutuivat hedelmällisiin jokilaaksoihin pitkin saaren vuorijonoa. Saarelta ei ole löytynyt toistaiseksi näkyviä todisteita neandertalinihmisen asuttamisesta. Mutta naapurisaarelta Jaavalta löydetty jaavanihmisen fossiili tukee teoriaa Sumatran varhaisista asuttajista. Ensimmäinen varhaisten ihmisfossiilien tutkija Sumatran ja Jaavan alueella oli alankomaalainen Eugène Dubois, joka löysi jaavanihmisen fossiilin.

Tunnetuimmat jäännökset ennen maatalouden kehittymistä ovat saaren itärannikolta, Medanin ja Lhokseumawen läheltä löydetyt vanhat kivityökalut ja luut. Nämä ihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, mutta heistä tiedetään vain vähän. Kallojen muodon perusteella heidän on päätelty saapuneen Melanesiasta, Australian ja Uuden-Guinean suunnalta.

Varhaisimmat Sumatran asukkaat puhuivat austronesialaisia kieliä ja he saapuivat alueelle noin 13 000 vuotta sitten. Noin 2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua alueelle saapui väestöä nykyisen Etelä-Kiinan alueelta. Sumatralla on tehty vain vähän arkeologisia tutkimuksia, eikä esihistoriallisten ihmisten elintavoista alueella ole paljoa tietoa. On kuitenkin todettu että Gunung Kerinci -vuoren ja Tobajärven ympäristöstä on kaadettu metsää luultavasti maatalouskäyttöä varten. Tämä on todettu alueella esiintyvän ja maaperään tallentuneen siitepölyn avulla.

Varhaishistoria

Vanhimmat tunnetut maininnat Sumatrasta ovat intialaisissa Ramajana-kertomuksissa kolmannelta vuosisadalta eaa. Ramajanassa Sumatraa kutsutaan Svarnadvipaksi eli Kultaiseksi saareksi, mikä johtuu kullan kaivamisesta antiikin ajoista alkaen. Kreikkalainen Ptolemaios mainitsi ihmissyöjien asuvan Intiasta itään sijaitsevilla Barusain saarilla. Tämän on uskottu tarkoittaneen Luoteis-Sumatraa. Acehin eteläpuolella, Pohjois-Sumatran länsirannikolla sijaitsevasta Baruksesta tuli satamapaikka, ja sen rannikolla tuotettiin kamferia. Aina 600-luvulle asti kirjalliset lähteet viittasivat Sumatraan kiellettynä villinä maana, jota asuttivat ihmissyöntiä harjoittavat heimot ja missä oli villejä petoeläimiä. Samoissa lähteissä mainittiin myös sen kasvillisuuden monipuolisuus ja mineraalirikkaudet.

Saarta yhdisti sivistyneeseen maailmaan Kaakkois-Sumatralla oleva satama, Kantoli, jonka kautta ylläpidettiin diplomaattisuhteita Kiinaan vuosina 441–563. Kantoli oli saaren ensimmäinen tunnettu poliittinen keskus, mutta siitä ei tiedetä paljoa, muuta kuin että se oli Srivijayan kuningaskunnan edeltäjä.

Srivijaya

Srivijayan on päätelty syntyneen 500-luvulla, sillä kiinalaisten saapuessa alueelle yhteiskunta oli jo pitkälle kehittynyt. Maan keskus oli Palembangin kaupunki. Ensimmäiset maininnat Srivijayasta ovat kiinalaiselta buddhalaismunkilta Ji-jingiltä, joka vietti matkallaan Intian kuusi kuukautta Palembangissa. 600-luvun lopulla Srivijaya laajensi vaikutuspiiriään muinaisesta Palembangista koko Kaakkois-Sumatralle ja lopulta Sumatran itärannikolla oleville saarille Malakan niemimaata myöten.

Srivijayaan levisi Intialaisten mukana buddhalaisuus ja Palembangista kehittyi oli merkittävä buddhalainen kauppa- ja sivistyskeskus. Ji-jingin mukaan maassa oli tuhat buddhalaista munkkia, joilta oli mahdollista oppia sanskritia ennen matkan jatkamista Intiaan. Ji-jingi suoritti Intian matkansa srivijajalaisella laivalla. Srivijayan omat kirjalliset merkinnät uskotaan tehdyn lontar-palmun lehdille, minkä vuoksi ne ovat tuhoutuneet. Joitakin kivikirjoituksia on kuitenkin jäänyt jäljelle, erityisesti vuosilta 682–686, jolloin Srivijaya laajeni ja vakiinnutti valtaansa. Bangkalla säilyneessä kivikirjoituksessa mainitaan sotaretki Jaavalle.

Srivijayan hallinnon uskotaan kirjoitusten perusteella erikoistuneen ja jakautuneen vähintään kahteen tasoon, monarkin keskushallintoon ja kuvernöörien aluehallintoon. Pohjoisimmat maininnat Srivijajasta ovat löytyneet eteläisestä Thaimaasta. Se näyttää ulottuneen Malakansalmelle ja mahdollisesti myös Länsi-Borneolle. Kiinalaiset ja myöhemmin arabialaiset lähteet kuvasivat Srivijajan vauraaksi ja voimakkaaksi kuningaskunnaksi, joka yritti ylläpitää ylellisyystuotteiden monopolia. Sumatran sisämaan ydinalueet eivät kuitenkaan koskaan joutuneet Srivijajan suoraan hallintaan, vaan tämän valta keskittyi rannikoille.

Sumatralta välitettiin jalostettuja tuotteita kuten mausteita, norsunluuta ja suitsukkeita. Malakansalmen läpi kulkevasta merireitistä muodostui vaihtoehto Euroopan ja Kiinan väliselle Silkkitielle. Srivijaya pystyi hallitsemaan sijaintinsa ansiosta sekä Malakansalmea että Jaavan ja Sumatran välistä Sundasalmea.

Hedelmällisen Musi -joen rannalla sijainnut Palembang pystyi tarjoamaan runsaan sadon takia riittävästi ravintoa satamissa vierailleille kauppiaille. Ulkomaisten kauppiaiden ei sallittu tulla satamiin ilman erikoislupaa. Vuoteen 1000 saakka Srivijaya kykeni monopolisoimaan Kaakkois-Aasian merikauppaa ja myös kehittyi kulttuurin keskukseksi. Palembangin asutus levittäytyi Musi-joen rantaa pitkin. Vasta kiinalaisten alkaessa muuttaa alueelle 1000-luvulla kaupungit alkoivat kehittyä.

Vuonna 1025 eteläintialainen Cholan kuningaskunta hyökkäsi Srivijajaan. Intialainen laivasto valloitti salmien kautta satamat ja lopulta myös Palembangin. Varsinaista syytä hyökkäykselle ei tiedetä, mutta on esitetty että Intian suunnalta tulleet kauppiaat eivät halunneet maksaa Srivijayaan korkeita maksuja, joita heidän velvoitettiin maksavan. Chola ei kuitenkaan saanut tuhottua Srivijayaa, vaan se sai haltuunsa sen Malakan niemimaalla hallitsemia alueita. Srivijayan valtakunnan rappiota edistivät Cholan lisäksi Jaavan suunnasta tulleet toistuvat hyökkäykset ja kauppavallan siirtyminen muille alueen satamakaupungeille. Srivijayan heikkeneminen myös edesauttoi pienempien kuningaskuntien syntymistä. Srivijayasta irtautunut Jambi, oli toinen saaren merkittävistä kuningaskunnista, ja Srivijayan heikennyttyä se kasvatti vaikutusvaltaansa Sumatralla 1200-luvulla.

Srivijayan heikennyttyä jaavalaiset alistivat Sumatran valtaansa. Singhasarin kuningaskunta kasvatti Sumatralla valtaansa 1270-luvulla ja 1300-luvun lopulla sen seuraajavaltio Majapahit valloitti saaren hallintaansa. 1370-luvulla viimeisetkin rippeet Srivijayasta valloitettiin, kun Majapahit valloitti Palembangin. Palembangin prinssi Paramesvara pakeni Malakan niemimaalle, mihin hän perusti Malakan sulttaanikunnan.

Islamin leviäminen

1400-luvulla islam alkoi levitä Malaijien saaristoon ja Malakan niemimaalle. Alueelle alkoi muodostua islamilaisia kuningaskuntia ja syntyi kulttuuri jonka kieli oli malaiji arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna, ja islamista tuli yleinen uskonto.

Samudera Pasain sulttaanikunta Pohjois-Sumatralla oli ensimmäinen, jonka hallitsija kääntyi islaminuskoon. Intialaiset ja Keski-Aasiasta tulevat laivat alkoivat käyttää sen islamilaisia satamia kauppapaikkoinaan. Tähän asti Sumatraa oli kutsuttu Jaavaksi tai Vähäksi-Jaavaksi, mutta nyt koko saarta alettiin kutsua Sumatraksi Samudran mukaan. Samudra tarkoittaa sanskritissa valtamerta. Samudrassa viisi kuukautta monsuunisateen päättymistä Eurooppaan palatakseen odottanut Marco Polo kertoi vuonna 1292, että samudralaiset syövät ihmisiä ja että heidän on rakennettava suojakseen linnoitus. Marco Polo kuitenkin kertoi myös, että viereinen, nykyisen Langsan lähellä sijainnut Peurlakin kuningaskunta oli islamilainen ja piti yllä suhteita saraseenikauppiaisiin. Vuonna 1323 arabialainen Ibn Battula totesi Samudran tulleen islamilaiseksi ja kehittyneeksi sulttaanikunnaksi, joka kävi kauppaa Etelä-Intian ja Kiinan kanssa. Monet muslimikauppiaat pitivät Samudraa kotisatamanaan, he taas kutsuivat kaupunkia nimellä Pasai.

Samudera Pasain merkitys alueen kaupankäynnissä väheni 1400-luvulla, kun Malakan sulttaanikunnan valta kasvoi. 1500-luvulla monet Sumatran suuret asutuskeskukset olivat jo kääntyneet islamiin. 1500-luvun alussa portugalilaiset saapuivat Malaijien saaristoon. He valloittivat Malakan vuonna 1511 ja kymmenen vuotta myöhemmin Samudera Pasain. Samudera Pasain alueen jäänteet joutuivat Acehin sulttaanikunnan valtaan vuonna 1524.

Acehin nousu ja tuho

Acehin sulttaanikunta Sumatran pohjoisosassa nousi saaren voimakkaimmaksi kuningaskunnaksi 1500-luvulla. Aceh teki monta epäonnistunutta hyökkäystä Portugalin hallitsemaan Malakkaan 1500-luvulla. Mutta acehlaiset eivät kyenneet horjuttamaan eurooppalaisten valtaa Malakan niemimaalla. 1600-luvulle tultaessa Aceh kontrolloi koko saaren pohjoisinta osaa. Maan kuuluisin sulttaani oli Iskandar Muda, jonka valtakaudella 1607-1636 alussa Aceh teki useita sotaretkiä Malakan niemimaan sulttaanikuntiin, joilla Aceh vahvisti valta-asemaansa alueen vauraimpana ja voimakkaimpana valtiona. Maa hyötyi myös sijainnistaan Euroopan ja Kiinan välisellä keskeisellä merireitillä. Aceh vei maasta runsaasti mausteneilikkaa, pippuri ja muskottipähkinää, ja maa loi hyvät suhteet Osmanivaltakuntaan, jonka ansiosta sen ei tarvinnut käyttää Afrikan ympäri kiertävää merireittiä, jota portugalilaiset kontrolloivat.

Aceh ei onnistunut kuitenkaan valloittamaan Malakkaa portugalilaisilta Iskandar Mudan aikana. Hänen seuraajansa Iskandar Thani liittoutui hollantilaisten kanssa portugalilaisten pois ajamiseksi. Hollantilaiset valloittivat Malakan, mutta pian sen jälkeen Aceh joutui luovuttamaan kauppaoikeuksia hollantilaisille.

Hollantilaiset nousivat 1600-luvulla alueen taloudelliseksi ja sotilaalliseksi mahdiksi. Hollantilaiset pyrkivät alistamaan valtansa alle myös Acehin, ja maiden välillä käytiin täysimittainen sota. Hollantilaiset eivät kuitenkaan koskaan saaneet alistettua Acehia täysin siirtomaahallintonsa alaisuuteen. Vuonna 1824 hollantilaiset joutuivat tunnustamaan Acehin itsehallinnon, kun Hollanti ja Britannia jakoivat alueen omiin etupiireihinsä.

Hollantilaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet Acehin uhmakasta asennetta siirtomaahallintoa kohtaan, ja hollantilaiset katsoivat että Sumatran pohjoisosa saattaisi joutua jonkun muun siirtomaavallan alaisuuteen. Vuonna 1873 maiden välillä alkoi Acehin sota, jonka jälkeen hollantilaiset lakkauttivat sulttaanikunnan ja alue liitettiin Alankomaiden Itä-Intiaan. Sota muuttui kuitenkin sissisodaksi, joka sitoi hollantilaisten armeijaa Sumatralle ja kalliiksi käyneen sodan vuoksi siirtomaahallinto joutui lähes vararikkoon. Hollantilaiset saivat vastarinnan nujerrettua vasta vuonna 1913, mutta Aceh ei kuitenkaan koskaan sulautunut täysin Hollannin Itä-Intiaan.

Siirtomaakausi

Acehlaisten lisäksi Sumatralla muutkaan eivät hyväksyneet hollantilaisvaltaa saarellaan. 1820-1830-luvuilla minangkabaut kapinoivat hollantilaisvaltaa vastaan. Kapina kärjistyi padrisodaksi kutsuttuun sotaan vuosina 1821-1838. Minangkabaut kukistettiin ja alue liitettiin Alankomaiden Itä-Intiaan, kuten kävi vääjäämättömästi koko Malaijien saaristolle.

Hollantilaiset saivat aika-ajoin rauhoitella Sumatran alkuperäiskansojen keskuudessa kytevää vihaa siirtomaahallintoa kohtaan. Sumatra pysyi osana Alankomaiden Itä-Intiaa toiseen maailmansotaan saakka, jolloin Japani valloitti saaren. Japanin miehitys aiheutti Sumatralla enemmän levottomuutta kuin Jaavalla. Aceh auttoi japanilaisia hollantilaisten kukistamisessa järjestämällä aseellisen kapinan hollantilaisia vastaan.

Sumatran ja Jaavan välissä sijaitseva Krakataun tulivuori purkautui vuonna 1883 aiheuttaen laajaa tuhoa.

Sumatra Indonesian osana

Toisen maailmansodan jälkeen ja Japanin antauduttua Indonesia julistautui itsenäiseksi. Valtioon tuli kuulumaan myös Sumatra. Alankomaat vaati saaria takaisin, mutta kansainvälisen painostuksen vuoksi se joutui tunnustamaan Indonesian itsenäisyyden vuonna 1949.

Sumatralla elettiin kuitenkin poliittisesti ja taloudellisesti erillään maan keskuksesta Jaavasta. Ensimmäinen kriisi nähtiin itsenäistymisen jälkeen, kun Acehin muslimit kieltäytyivät yhteistyöstä Pohjois-Sumatran batakien kanssa. Acehissa on kapinoitu Jakartan hallintoa vastaan maan itsenäistymisestä lähtien. Rauhansopimukseen Acehin ja Indonesian keskushallinnon välillä päästiin vasta vuonna 2005 Martti Ahtisaaren välityksellä.