Stiv Bators

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Stiv Bator)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Stiv Bators (vuoteen 1986 asti Stiv Bator, oik. Steven John Bator; 22. lokakuuta 1949 Youngstown, Ohio, Yhdysvallat – 3. kesäkuuta 1990 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalainen rock- ja punk-laulaja sekä kitaristi. Hänen merkittävimpiä yhtyeitään olivat The Dead Boys (vuosina 1976–1978) sekä The Lords of the New Church (vuosina 1981–1988).

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
The Dead Boys. (Stiv Bators kuvassa keskellä)

Uransa aikana Bator oli mukana useissa eri yhtyeissä, kuten The Dead Boys, The Lords of the New Church ja The Wanderers. Sooloartistina hän levytti Bomp! Recordsille.

The Dead Boys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dead Boysin laulajana ja johtohenkilönä Bators oli yksi punk rockin tärkeimpiä edelläkävijöitä, niin tyylillisesti kuin musiikillisesti. Bators ja Dead Boys esiintyivät vuonna 1977 Ross McLarenin ohjaamassa punk rock -elokuvassa Crash 'n' Burn. Samoihin aikoihin yhtyeestä tuli newyorkilaisen rock-klubin CBGB's suosikkiesiintyjä.[1]

Vuonna 1977 The Dead Boys julkaisi debyyttialbuminsa Young, Loud and Snotty. Levyltä julkaistiin singlenä kappale ”Sonic Reducer” . Vuonna 1978 Dead Boys julkaisi toisen albuminsa We Have Come for Your Children. Levyllä on kappale ”Ain't It Fun”, joka on Dead Boysin tunnetuimpia.[1]

The Dead Boysin hajottua Stiv siirtyi soolouralle. Häneltä julkaistiin sooloalbumi Disconnected (1980), ja hän näytteli vuonna 1981 John Watersin elokuvassa Polyester. Seitsemän vuotta myöhemmin hän näytteli myös Tapeheads-elokuvassa The Blender Childrenin laulajaa Dick Slammeria.

The Wanderers ja The Lords of the New Church

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun alussa Batorsilla oli suhde näyttelijä Liv Tylerin äidin, laulajan ja mallin Bebe Buellin kanssa ja pari asettui asumaan Bangoriin Maineen. Yllättäen Bators muutti pian Englantiin perustamaan The Wanderers -yhtyettä entisten Sham 69 -yhtyeen jäsenten kanssa. The Wanderers julkaisi yhden albumin Only Lovers Left Alive (1981) ja hajosi Batorsin riitaannuttua bändin managerin kanssa.

Stiv perusti Lontoossa goottipunk-yhtye The Lords of the New Churchin vuonna 1982. Sitä pidettiin punkin superkokoonpanona, koska mukana oli useita tunnettuja punk-muusikoita: kitaristi Brian James (The Damned), basisti Dave Tregunna (Sham 69) ja rumpali Nicky Turner (The Barracudas). Yhtye julkaisi kolme studioalbumia, The Lords of the New Church (1982) Is Nothing Sacred? (1983) ja The Method to Our Madness (1984)

Yhteistyö Michael Monroen kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bator ei ehtinyt saada koskaan lapsia. Hän nai Anastasia Maisoneuven mutta he erosivat pian. Vuonna 1983 Bator ystävystyi Lontoossa suomalaisen Hanoi Rocksin kanssa. Hanoi Rocksin laulaja Michael Monroe soitti toisinaan saksofonia Lords Of The New Churchin keikoilla ja Michael alkoi pian seurustella myös Batorsin entisen vaimon Anastasia Maisoneuven kanssa. Maisoneuvesta tuli myöhemmin Hanoi Rocksin kitaristin Andy McCoyn ensimmäinen vaimo.[2]

Hanoi Rocksin hajottua kesällä 1985 Michael Monroe sävelsi kappaleita Lontoon kämppäkaverinsa Stiv Batorin kanssa vuosina 1985–1986. Monroe ja Bator lauloivat yhdessä taustoja Little Stevenin Sun City - Artists United Against Apartheid -levyllä. He lähtivät joulukuussa 1985 Yhdysvaltoihin työstämään Sun City -kappaleen videota New Yorkiin. Monroe ihastui kuvausten aikana kaupunkiin niin, että päätti jäädä sinne asumaan.[3]

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lontoosta Stiv Bators muutti Pariisiin The Lords of The New Churchin hajottua vuonna 1988. Pariisissa hän alkoi työstää sooloalbumia, jonka tallenteista koottiin hänen kuolemansa jälkeen Last Race -albumi. Levyltä löytyy Batorsin versio Dee Dee Ramonen tekemästä kappaleesta ”Poison Heart”, jota Ramoneskin esitti. Vuonna 1990 päihtynyt Bators jäi auton yliajamaksi Pariisissa. Hän löi onnettomuudessa päänsä voimakkaasti katuun. Hänet vietiin sairaalaan, mutta sieltä hänet lähetettiin kotiinsa. Seuraavan yön aikana hän kuoli nukkuessaan aivoverenvuodon seuraamuksiin.[1]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 julkaistiin amerikkalainen komediaelokuva nimeltä CBGB. Elokuvassa Stiv Batorsia esittää näyttelijä Justin Bartha.

Soolotuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Disconnected - 1980
  • The Lord and the New Creatures - 1983 (Disconnected -albumin uudelleenjulkaisu)
  • Live at the Limelight - 1988
  • The Last Race - 1996

Kokoelmalevyt:

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • I Wanna Be a Dead Boy... - 1992
  • L.A. L.A. - 1994
  • Sonic Reducer - Les Genies Du Rock - 1994
  • L.A. Confidential - 2004

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Chrome, Cheetah: A Dead Boy's Tale, from the Front Lines of Punk Rock. Voyageur Press, 2010.
  2. ↑ Väntänen, Ari & McCoy, Andy & Monroe, Michael: Hanoi Rocks, All Those Wasted Years. Like Kustannus, 2009.. ISBN 978-952-01-0246-3
  3. ↑ Väntänen, Ari: Michael Monroe. Like, 2011.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Stiv_Bators&oldid=22639276”