Sodankylän elokuvajuhlat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sodankylä-palkinto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jono Dardennen veljesten elokuvan Rosetta näytökseen Sodankylässä 17. kesäkuuta 2005.

Sodankylän elokuvajuhlat (engl. Midnight Sun Film Festival) perustettiin vuonna 1986 Sodankylän kunnan ja kolmen suomalaisen elokuvantekijän, Anssi Mänttärin sekä Aki ja Mika Kaurismäen yhteistyönä. Festivaalijohtajana toimi alusta alkaen kuolemaansa saakka Peter von Bagh. Hänen seuraajansa on Timo Malmi[1].

Juhlilla esitetään elokuvia kaikkina vuorokauden aikoina. Festivaali pidetään yleensä kesäkuun puolessa välissä, jolloin Sodankylän korkeudella eletään yöttömän yön aikaa. Sodankylän elokuvajuhlat on tullut kansainvälisesti tunnetuksi erikoisten puitteittensa ja ohjelmistonsa ansiosta, kuten orkesterin säestämistä mykkäelokuvanäytöksistä). Festivaalilla on vuosien varrella vieraillut useita kansainvälisesti merkittäviä ja tunnettuja elokuvantekijöitä – esimerkiksi Carlos Saura vuonna 2017[2], Milos Forman vuonna 2008[3] ja Francis Ford Coppola 2002[4].

Sodankylän elokuvajuhlilla ei ole kilpailuja eikä muita palkintoja kuin yleisöäänestys toiveuusinnasta. Von Bagh oli ylpeä siitä, että verrattuna yleensä elokuvajuhliin näiden juhlien keskipisteenä on elokuva, eikä huomiota anneta ”cockteilkutsuille tai ajatukselle, että tulisipa ministeri käymään”.[5]

Tapahtuman yleisöennätys, 35 000 kävijää, tehtiin vuonna 2023.[6] Vuonna 2019 tapahtumassa oli 31 000 kävijää[7] ja vuonna 2015 kävijöitä oli noin 30 000[8]. Kesän 2024 elokuvajuhlat keräsi 33 000 katsojaa[9][10].

Vuonna 2014 elokuvajuhlille myönnettiin elokuvataiteen valtionpalkinto. Perusteluissa todettiin elokuvajuhlien tehneen ”tärkeää ja johdonmukaista työtä” tuomalla yleisön ulottuville sekä klassista että uutta elokuvaa.[11]

Vuoden 2015 juhla omistettiin Peter von Baghin muistolle.[1]

Elokuvajuhla sai vuonna 2015 Eurooppalaisten kulttuurifestivaalien kattojärjestö EFFEn palkinnon yhtenä kahdestatoista tämän vuoden trendikkäimmistä festivaaleista Euroopassa.[12][13] Matkailutoimittajien Kilta ry palkitsi tammikuussa 2018 Sodankylän elokuvajuhlat vuoden matkailutapahtumana[14].

Kesällä 2020 ei elokuvajuhlia järjestetty perinteisenä festivaalina koronaviruspandemian rajoituksista johtuen. Elokuvajuhlat päätettiin pitää eräänlaisena virtuaalifestivaalina, virtuaalisen Sodankylä ikuisesti -festivaalin elokuvat ja keskustelutilaisuudet välitettiin yleisön ulottuville internetin välityksellä. Myös kesän 2021 festivaalit järjestettiin virtuaalifestareina.[15][16][17][18]

Sodankylä-palkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvajuhlien aikana myönnetään Sodankylä-palkinto henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt kotimaista elokuvakulttuuria. Palkinto on jaettu vuodesta 1988 alkaen ja se jaettiin viimeisen kerran 2019.[19]

1980- ja 1990-luvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[19]

2000- ja 2010-luvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 2000 – Yrjö Pulkkinen, elokuvakerhoaktiivi
  • 2001 – Tapio Nevalainen, elokuvan monitoimimies
  • 2002 – Matti Salo, elokuvakriitikko ja -historioitsija
  • 2003 – Matti Kassila, ohjaaja
  • 2004 – Jörn Donner, ohjaaja
  • 2005 – Lauri Ylitepsa, elokuvakasvatuksen esitaistelija
  • 2006 – Aito Mäkinen, elokuvaohjaaja ja Suomen elokuva-arkiston perustaja
  • 2007 – Jerker A. Eriksson, elokuvakriitikko ja esseisti
  • 2008 – Raimo Silius, elokuvafestivaali- ja kerhoaktiivi
  • 2009 – Matti Kuortti, elokuvaohjaaja ja äänittäjä
  • 2010 – Anssi Mänttäri, elokuvaohjaaja
  • 2011 – Sauli Pesonen, kulttuurivaikuttaja ja Oulun elokuvakeskuksen toiminnanjohtaja
  • 2012 – Erik Peltola, koneenhoitaja, elokuvan hyväntekijä
  • 2013 – Jussi Kohonen, maahantuoja
  • 2014 – Anssi Luoma, elokuvateatteriyrittäjä
  • 2015 – Timo Salminen, elokuvaaja[20]
  • 2016 – Markku Koski, elokuvakriitikko ja toimittaja
  • 2017 – Eeva Kurki, elokuvataiteen tohtori[21][22]
  • 2018 – Ville Walo, jonglööri, elokuvateatteriyrittäjä[23]
  • 2019 – Hannu Björkbacka, elokuvakriitikko[24]

[19]

Elokuvajuhlien innoittamana ja 1986 juhlilla vierailleen ohjaaja Samuel Fullerin mukaan eräs Sodankylän keskustan katu on nimetty Samuel Fullerin kaduksi elokuvajuhlien ajaksi. Kadun nimeä ei ole virallisesti uudelleennimetty, vaikka virallistamista on ajettu eteenpäin.

Kesällä 2013 päätettiin Vasantie-niminen katuosuus nimetä Peter von Baghin mukaan, Peter von Baghin kaduksi.[25][26] Peter von Baghin kuoleman jälkeen Sodankylässä päätettiin nimetä Jäämerentien ja Vasantien välinen kävelykatu pysyvästi Peter von Baghin kaduksi. Alun perin Vasantie olisi pitänyt nimetä kyseiseksi kaduksi, mutta osoite- ym. teknisten syiden vuoksi päädyttiin nimeämään pelkkä kävelykatu.[27]

Kirjoja ja dokumentteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvajuhlien taiteellisena johtaja Peter von Bagh kirjoitti vetämiensä aamukeskustelujen pohjalta Sodankylä ikuisesti -teoksen. Teos julkaistiin kesäkuussa 2010 elokuvajuhlien 25. juhlavuoden kunniaksi. Elokuvajuhlien aamukeskustelujen pohjalta koostettiin myös dokumentti Sodankylä ikuisesti: elokuvan vuosisata, jonka ensimmäinen osa näytettiin Yle Teemalla juhlavuoden kunniaksi samalla viikolla kuin elokuvajuhlat.[28][29][30][31]

Sanna Maari Tyystin dokumenttielokuva Paluu Sodankylään (2010) seuraa ohjaaja Anssi Mänttärin paluuta filmijuhlille neljännesvuosisadan tauon jälkeen.

  1. a b Ruokangas, Perttu: Godardin uusin elokuva ensi-iltaan Sodankylän elokuvajuhlilla Yle Uutiset. 17.2.2015. Viitattu 17.2.2015.
  2. Anton Vanha-Majamaa HS: Sodankylän elokuvajuhlilla vieraillut Carlos Saura, 85, kieltäytyy eläköitymästä – ”En halua palata menneisyyteen, kun nykyhetki on niin täynnä” Helsingin Sanomat. 18.6.2017. Viitattu 1.7.2023.
  3. Juho Typpö HS: Yksi lensi yli käenpesän- ja Amadeus-elokuvien ohjaaja Milos Forman on kuollut Helsingin Sanomat. 14.4.2018. Viitattu 1.7.2023.
  4. Elokuvat | Maailmankuulu elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola tuli Suomeen ja kertoo HS:lle, mikä Yhdysvalloissa mättää: ”Aivan kuin 1930-luvun Saksassa” Helsingin Sanomat. 8.12.2020. Viitattu 1.7.2023.
  5. Sodankylän elokuvafestivaalien suosio kasvanut vuosi vuodelta Yle Uutiset. 18.6.2010.
  6. Sodankylän elokuvajuhlat kaikkien aikojen kävijäennätykseen, Yle / Timo Metsäjoki, 19.6.2023, viitattu 25.6.2023
  7. Tynkkynen, Jyri: Sodankylän elokuvajuhlat teki uuden katsojaennätyksen Yle Uutiset. 17.6.2019. Viitattu 18.6.2019.
  8. Puoskari, Bikka: Yöttömän yön auringon alla Sodankylässä rikottiin elokuvajuhlien katsojaennätys Yle Uutiset. 15.6.2015.
  9. Sodankylän elokuvajuhlat täyttivät salit ja teltat elokuvaintoilijoilla, Midnight Sun Film Festival -kotisivut, 17.6.2024
  10. Sodankylän elokuvajuhlilla kaikkien aikojen toiseksi suurin yleisömäärä, Yle / Jarno Tiihonen, 17.6.2024
  11. Valtionpalkinnot Sodankylän elokuvajuhlille, Annu Vertaselle, Maija Blåfieldille ja Tero Puhalle 28.11.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 28.11.2014.
  12. Talvitie, Marjukka: Sodankylän elokuvajuhlille eurooppalainen palkinto Yle Uutiset. 28.9.2015. Viitattu 28.9.2015.
  13. Awards for Top 12 Festivals in Europe Announced Effe. Arkistoitu 28.9.2015. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
  14. Virranniemi, Greta: Sodankylän elokuvajuhlat palkittiin vuoden matkailutapahtumana: "Tapahtumaa leimaa ennen kaikkea rakkaus elokuvaan, jäykät muodollisuudet puuttuvat" Lapin Kansa. 18.1.2018.
  15. Sodankylän elokuvajuhlat muuttaa muotoaan, msfilmfestival.fi, 15.4.2020
  16. Sodankylä ikuisesti -virtuaalifestivaali tuo elokuvaelämykset suomalaiskoteihin, msfilmfestival.fi, 28.5.2020
  17. Sodankylä elokuvajuhlat 2021 verkossa ja erikoisnäytöksissä[vanhentunut linkki], msfilmfestival.fi, 29.4.2021, viitattu 12.11.2021
  18. Virtuaalifestivaali tuo kotikatsomoihin klassikkoja ja uutuuselokuvia, msfilmfestival.fi, 1.6.2021, viitattu 12.11.2021
  19. a b c Historia — Midnight Sun Film Festival Midnight Sun Film Festival. Viitattu 20.6.2017.
  20. Marjukka Talvitie: Sodankylä-palkinto kuvaaja Timo Salmiselle 11.6.2015. Ylen uutiset. Viitattu 11.6.2015.
  21. Vuoden 2017 Sodankylä-palkinto Eeva Kurjelle[vanhentunut linkki], msfilmfestival.fi, viitattu 15.6.2017
  22. Eeva Kurki palkittiin vuoden 2017 Sodankylä-palkinnolla – kiitospuheessaan Kurki korosti, että elokuva opettaa ymmärtämään maailmaa ympärillämme, Helsingin Sanomat 15.6.2017
  23. Maija-Liisa Juntti: Sodankylä-palkinto jaettiin elokuvateatteri-isäntä Ville Walolle Yle.fi, uutiset. 15.6.2018. Viitattu 15.6.2018.
  24. Vuoden 2019 Sodankylä-palkinto elokuvakriitikko Hannu Björkbackalle, msfilmfestival.fi, viitattu 18.6.2019
  25. Peter von Bagh sai nimikkokadun Sodankylässä (Arkistoitu – Internet Archive), msfilmfestival.fi, viitattu 13.6.2013
  26. Peter Von Bagh saa oman kadun, YLE, 13.6.2013
  27. Peter von Bagh sai kadun Sodankylään, Yle, 17.2.2015
  28. 25-vuotias Sodankylän filmifestivaali juhlii Peter von Baghin uutuuskirjassa (Arkistoitu – Internet Archive), WSOY Uutiset, 14.6.2010
  29. Peter von Bagh - Sodankylä ikuisesti (Arkistoitu – Internet Archive), Keskisuomalainen, 16.6.2010
  30. WSOY, kirjaesittely (Arkistoitu – Internet Archive)
  31. Sodankylä ikuisesti: elokuvan vuosisata (Arkistoitu – Internet Archive), YLE Teema, 26.5.2010

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]