Carlos Saura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carlos Saura
Henkilötiedot
Koko nimi Carlos Saura Atarés
Syntynyt4. tammikuuta 1932
Atarés, Huescan maakunta, Espanja
Kuollut10. helmikuuta 2023 (91 vuotta)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Carlos Saura Atarés (4. tammikuuta 1932 Atarés, Huescan maakunta, Espanja – 10. helmikuuta 2023)[1][2] oli espanjalainen elokuvaohjaaja.[3]

Nuoruus ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saura syntyi taiteilijaperheeseen, sillä hänen äitinsä oli pianisti ja veljensä Antonio Saura taidemaalari. Koko lapsuutensa ajan hän kehitti taiteellista herkkyyttään valokuvauksen avulla. Hän myös toimi ammattivalokuvaajana 1950–1953[1]. Carlos Saura eli varhaislapsuuttaan, kun maassa käytiin sisällissotaa. Muistumat sodasta tulevat usein esille hänen elokuvissaan.[3]

Hän valmistui vuonna 1957 Madridin Elokuvan tutkimus- ja koulutusinstituutista, jossa hän sen jälkeen opetti vuoteen 1964 asti, kunnes erosi sieltä poliittisista syistä.[1]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seura aloitti ohjausuransa toimiessaan opettajana.[4] Hänen ensimmäinen elokuvansa oli vuosina 1957–1958 tuotettu dokumenttielokuvansa Cuenca. Vuoden 1960 elokuvassa Los golfos hän tarkastelee rikollisuuden ongelmaa Madridin kurjalistokorttelien köyhien nuorten keskuudessa. Vuoden 1964 elokuvassa Llanto por un bandido hän kuvaa 1800-luvulla eläneen Tempranillo-nimisen kapinallisen rosvon (1805–1833) elämäntarinan.

Vuonna 1966 Sauran yhteiskunnan kaikkein vähäosaisimpiin keskittyvä lyyrinen ja dokumentaarinen tapa kuvata elokuviaan sai tunnustuksen kansainväliseltä yhteisöltä, kun hänelle luovutettiin Berliinin elokuvajuhlien hopeinen karhu elokuvasta Metsästysretki (La caza). Hän sai Berliinissä hopeisen karhun myös vuonna 1968 elokuvasta Uhattu romanssi (Peppermint Frappé).

Sauran elokuva Nautintojen puutarha (El jardin de las delicias, 1970) viivästyi, ja lopulta espanjalaiset sensorit leikkasivat sen pilalle. Sensorit viivästyttivät myös elokuvan Ana y los lobos (1972) julkaisua. Siinä Saura kuvasi omien sanojensa mukaan Espanjan kolmea hirviötä, ”uskonnollisuuden turmeltuneisuutta”, ”tukahdetutettua seksuaalisuutta” ja ”autoritaarista henkeä”. Angelica-serkku (La prima Angélica) (1973) oli ensimmäinen espanjalaiselokuva, joka kuvasi Espanjan sisällissotaa sen hävinneiden tasavaltalaisten näkökulmasta. Elokuvaa ei sensuroitu, mutta useampi teatteri joutui sen takia pommi-iskun kohteeksi.[4] Elokuvista Angelica-serkku ja Cria cuervos – korppi sylissä (Cría cuervos, 1975) Saura sai Cannesin elokuvajuhlien tuomariston erikoispalkinnot.

Saura vältteli Francon kuoleman 1975 jälkeen poliittisia aiheita.[4] Hänen elokuvansa Mummo täyttää sata vuotta (Mama cumple 100 años, 1979) nimettiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi.

Saura teki 1980-luvulla flamencotanssiin liittyvän trilogian, jotka hän toteutti yhteistyössä tanssija-koreografi Antonio Gadesin kanssa. Bodes de sangre valmistui 1981, Carmen 1983 ja El amor brujo 1986. Kaikki niistä perustui klassisiin teksteihin, ja esimerkiksi Carmenin pohjalla oli Prosper Mériméen samanniminen pienoisromaani ja siinä käytettiin Georges Bizet’n säveltämiä osioita.[4]

Saura sai 1991 vihdoin tunnustusta myös kotimaassaan Espanjassa, kun hänelle myönnettiin Goya-palkinto parhaasta ohjaustyöstä sekä parhaasta käsikirjoituksesta elokuvaan Oi, Carmela! (¡Ay, Carmela!). Hänet valittiin ohjaajaksi elokuvaan Maratón, joka oli Barcelonassa järjestettyjen vuoden 1992 kesäolympialaisten virallinen filmi.

Sauran elokuva Tango (1998) oli ehdolla parhaan vieraskielisen Oscarin saajaksi. Sen jälkeen ohjasi muun muassa elokuvan Salomé (2002) ja useampia dokumenttielokuvia. Sauran dokumentteja ovat Fados (2007), Flamenco, Flamenco (2010), espanjalaista kansantanssi ja -musiikkityyliä käsittelevä Jota de Saura (2016) ja Renzo Piano: The Architect of Light (2018), jossa Saura ja italialainen arkkitehti Renzo Piano tutkivat arkkitehtuurin ja elokuvan yhteyttä.[4]

Tyyli ja merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saura oli elokuvantekijänä maanmiehensä Luis Buñuelin oppilas. Buñuelin tapaan myös Saura kritisoi maan perinteistä, miesvaltaista ja katolisen kirkon määrittelemää moraalikoodia. Myöhemmässä tuotannossaan Saura lähenee Ingmar Bergmanin visuaalista tyyliä: todellisuus ei ole pelkästään silminnäkyvää, vaan siihen kuuluvat tasa-arvoisena myös mielenliikkeet, unet ja kuvitelmat. Tämä muutos johtuu myös siitä, että Saura on vapautunut osallistuvasta yhteiskunnallisuudesta Espanjan diktatuurin kaaduttua.[3]

Saura on eurooppalaisen nykyelokuvan klassikko. Hän on osannut vangita filmille yhteiskunnan kehityksen juuri silloin, kun espanjalainen yhteiskunta oli siirtymävaiheessa demokratiaan ja samoin sen vastakohta, joka oli francolainen diktatuuri.

Ohjaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • El pequeño río Manzanares (1956)
  • La tarde del domingo (1957)
  • Cuenca (1958)
  • Los golfos (1962)
  • Llanto por un bandido (1964, Sauran ensimmäinen värifilmi)
  • Metsästysretki (La caza, 1966)
  • Uhattu romanssi (Peppermint Frappé, 1967)
  • Pitkä kuuma päivä (Stress-es tres-tres, 1968)
  • Muurahaispesä (La madriguera, 1969)
  • Nautintojen puutarha (El jardín de las delicias, 1970)
  • Ana y los lobos (1973)
  • Angelika-serkku (La prima Angélica, 1973)
  • Cria cuervos – korppi sylissä (Cría cuervos, 1976)
  • Elisa – elämäni (Elisa, vida mía, 1977)
  • Sidotuin silmin (Los ojos vendados, 1978)
  • Mummo täyttää sata vuotta (Mamá cumple cien años, 1979)
  • Vauhtia, vauhtia! (Deprisa, deprisa, 1981)
  • Veren häät (Bodas de sangre, 1981)
  • Suloiset hetket (Dulces horas, 1982)
  • Antonietta (Antonieta, 1982)
  • Carmen (1983)
  • Los zancos (1984)
  • Noiduttu rakkaus (El amor brujo, 1986)
  • Valloittajat (El dorado, 1988)
  • La noche oscura (1989)
  • Oi, Carmela! (¡Ay, Carmela !, 1990)
  • El sur (1992)
  • Marathon (1992)
  • Sevillanas (1992)
  • ¡Dispara! (1993)
  • Flamenco (1995)
  • Taxi (1996)
  • Pajarico (1997)
  • Esa luz! (1998)
  • Tango (Tango, no me dejes nunca, 1998)
  • Goya (1999)
  • Buñuel y la mesa del rey Salomón (2001)
  • Salomé (2002)
  • El séptimo día (2004)
  • Iberia (2005)
  • Fados (2007)
  • Io, Don Giovanni (2009)
  • Flamenco, Flamenco (2010)

Kirjalliset teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pajarico solitario (1997)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 864. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Vilma Aholuoto: Espanjalais­ohjaaja Carlos Saura on kuollut 91-vuotiaana HS.fi. 10.2.2023. Sanoma Media Finland. Viitattu 10.2.2023.
  3. ↑ a b c Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9813, art. Saura, Carlos. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5
  4. ↑ a b c d e Carlos Saura Encyclopedia Britannica. 1.1.2023. Viitattu 10.2.2023. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kylmälä, Otto: ”Carlos Saura – flamencon suuri runoilija”. Filmihullu 4/2017.
  • Malmi, Timo: ”Kaikilla meillä on päässämme elokuvia”, Carlos Sauran haastattelu. Filmihullu 4/2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Carlos_Saura&oldid=22156538”