Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymä

Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymästä kärsivä lapsi

Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymä on oireyhtymä, jonka taustalla on kromosomin 11 DHCR7-geenin mutaation aiheuttama kolesteroliaineenvaihdunnan häiriö. Täsmällinen oirekuva on yksilöllisesti vaihteleva, mutta oireyhtymälle ominaisia ovat monien elinten rakenteen ja toiminnan poikkeavuudet.

Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymälle tyypillisiä aivojen poikkeavuuksia ovat aivokurkiaisen puuttuminen tai hypoplasia, hermosolujen myelinisaation häiriöt, mikrokefalia (80 %:lla potilaista) ja Dandy–Walkerin epämuodostuma. Viidellä prosentilla todetaan holoprosenkefalia. Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymään liittyy myös pituuskasvun hidastumista, keskivaikeaa tai vaikeaa kehitysvammaisuutta, käytöshäiriöitä ja unihäiriöitä. Käytöspiirteisiin voivat kuulua autismin kirjon häiriölle ominaiset piirteet, ylivilkkaus ja itsensä vahingoittaminen. Monilla potilaista unentarve on huomattavasti tavallista vähäisempi. Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymään liittyy kasvonpiirteiden poikkeavuuksia, kuten pienileukaisuutta ja nenän rakennepoikkeamia. 95 %:lla sairastuneista on ylimääräisiä tai yhteen kasvaneita sormia tai varpaita. Lisäksi kolmasosalla potilaista ilmenee huuli-suulakihalkio. Silmissä voi olla poikkeavuuksia, kuten ptoosi ja eksoftalmus. Muita mahdollisia silmäongelmia ovat glaukooma, karsastus, silmävärve, kolobooma ja näköhermon surkastuma. Hypotonia on yleistä. Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymästä kärsivillä on esiintynyt erityistä valoherkkyyttä, jonka takia monet ovat tarvinneet auringonvalossa suojavaatetusta UVA- ja UVB-säteilyltä. Toisinaan oireyhtymän yhteydessä on esiintynyt sensorineuraalista kuulonalenemaa tai kuuroutta sekä toistuvia välikorvatulehduksia.

Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymästä kärsivistä miehistä 70 %:lla on sukupuolielinten rakennepoikkeamia, jollaiset kuitenkin naispuolisilla potilailla ovat harvinaisempia. Sydän ja verenkiertoelimet saattavat olla poikkeavasti muodostuneet. Myös ruoansulatuselimistössä saattaa esiintyä poikkeavuuksia. Ne voivat hypotonian ohella olla syömisvaikeuksien taustalla. Ruoansulatuselimistössä saatetaan todeta refluksitauti, Hirschsprungin tauti tai pylorinen stenoosi. Autonomisten hermosolmujen puuttuminen suolistosta voi johtaa vatsakipuun, ummetukseen, turvotukseen, oksenteluun ja joskus ripuliin.

Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymän periytymistapa on autosomaalinen ja peittyvä. Joissain tapauksissa oireiston piirteet ovat olleet niin lievät, että sen diagnosointi on viivästynyt jopa aikuisuuteen asti. Erotusdiagnostisesti huomionarvoisia tiloja ovat lathosteroloosi, desmosteroloosi, Dubowitzin oireyhtymä, Cornelia de Langen oireyhtymä, Noonanin oireyhtymä, Pallister–Hallin oireyhtymä, Pataun oireyhtymä, Edwardsin oireyhtymä ja Young–Maddersin oireyhtymä (pseudotrisomia 13). Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymä on suhteellisen yleinen Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Näillä alueilla esiintyvyydeksi on arvioitu elävinä syntyneillä lapsilla 1/20 000–40 000. Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymän hoito on oireenmukainen. Yleensä ravintoon annetaan kolesterolilisä. Tarpeen voivat olla myös kirurgiset toimenpiteet sekä puhe-, toiminta- ja fysioterapia. Ennuste riippuu oireyhtymän piirteiden yksilöllisestä laadusta ja vaikeusasteesta. Vaikeimmissa tapauksissa elimistö tuottaa kolesterolia niin vähän tai olemattomasti, että oireyhtymän kanssa syntyvä lapsi kuolee muutamassa kuukaudessa. Myös sydämen ja aivojen poikkeavuudet voivat aiheuttaa varhaisen kuoleman. Osa potilaista kuitenkin elää aikuisiksi, ja lieväoireiset potilaat saattavat hyvin hoidettuina saavuttaa normaalin eliniän. Smith–Lemli–Opitzin oireyhtymän kuvasivat 1960-luvulla David Weyhe Smith, Luc Lemli ja John M. Opitz.