Skotlannin vapaakirkko (1843-1900)
| Skotlannin vapaakirkko | |
|---|---|
 |
|
| Suuntautuminen | Kalvinismi |
| Hallinto | Presbyteerinen |
| Toiminta-alue | Skotlanti |
| Perustaja | Thomas Chalmers |
| Perustettu | 18. toukokuuta 1843 |
| Irtautunut | Skotlannin kirkosta |
| Kirkosta irtautuneet | Skotlannin vapaa presbyteerikirkko |
Skotlannin vapaakirkko oli skotlantilainen kirkkokunta, joka perustettiin vuonna 1843 Skotlannin kirkossa tapahtuneen suuren hajaannuksen seurauksena. Vuonna 1900 sen suuri enemmistö yhdistyi Skotlannin yhdistyneen presbyteerikirkon kanssa muodostaen Skotlannin yhdistyneen vapaakirkon, jonka enemmistö puolestaan yhdistyi vuonna 1929 Skotlannin kirkon kanssa. Kuitenkin vähemmistö Skotlannin vapaakirkosta jatkoi olemassaoloaan itsenäisenä, käyttäen nimeä Skotlannin vapaakirkko.
Vuoden 1843 hajaannus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1690 oli presbyteerisestä Skotlannin kirkosta tullut Skotlannin valtiokirkko. Jo 1700-luvulla siitä irtosi joitain pieniä ryhmittymiä, mutta vuoden 1843 irtautuminen oli näitä selkeästi merkittävämpi.Sen syyt juonsivat juurensa vuonna 1834 alkaneeseen riitaan oikeudesta nimittää papit seurakuntiin seurakuntien ja patronaattioikeuden haltijoiden välillä. Riita muodostui periaatteelliseksi kiistaksi valtiovallan ja kirkollisen vallan välillä. Valtio kumosi kaikki ne kirkolliset lait, jotka eivät olleet saaneet valtiollista vahvistusta ja antoivat rangaistuksia papeille, jotka kirkollisen hallinnon päätösten mukaisesti olivat vastustaneet valtion toimenpiteitä papinvirkojen täytössä. Toisaalta kirkon yleiskokous (General assembly) erotti viroistaan ne papit, jotka noudattivat valtion määräyksiä. Yritykset sovitella tilannetta osoittautuivat turhiksi, ja 18. toukokuuta 1843 Skotlannin kirkosta erosi 474 pastoria seurakuntiensa innokkaalla tuella. Eronneiden joukkoa johti Thomas Chalmers. Eronneet pastorit luonnollisesti menettivät virkansa ja tulonsa Skotlannin kirkossa.[1]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirkko joutui lähtemään liikkeelle vapaaehtoisen kannatuksen voimin. Sen kannattajat osoittautuivat kuitenkin hyvin uhraavaisiksi, sillä vuoden aikana rakennettiin yli 500 kirkkoa pappiloineen ja kouluineen sekä perustettiin oma seura pakanalähetystä varten. Sen tulot olivat jo seuraavana vuonna suuremmat kuin mitä olivat olleet jakamattomalla Skotlannin kirkolla. Toiminta jatkui myöhemminkin voimakkaana. Patronaattijärjestelmän epäkohtien poistaminen Skotlannin kirkosta eivät johtaneet välittömästi paluuseen sen yhteyteen, sillä uusi asema koettiin hyväksi.[1]
Yhdistyminen ja kiista kirkon omaisuudesta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1900 Skotlannin vapaakirkko yhdistyi kahden pienemmän vapaakirkon kanssa muodostaen Skotlannin yhdistyneen vapaakirkon (United free church of Scotland). Tämä uusi kirkko oli 1 620 seurakunnallaan miltei Skotlannin kirkon veroinen kooltaan. Kuitenkaan 27 pientä seurakuntaa pääosin Skotlannin Ylämailta ei hyväksynyt yhdistymistä, vaan julistautuivat Skotlannin vapaakirkon laillisiksi jatkajiksi ja vaativat itselleen koko sen omaisuutta. Englannin parlamentin ylähuone myönsikin heille oikeuden siihen. Uusi kirkko olisi näin joutunut jälleen aloittamaan tyhjän päältä, mutta päätöstä pidettiin siinä määrin kohtuuttomana, että vapaakirkon täytyi suostua jakoon, jossa se sai kuitenkin lähes puolet kyseisestä omaisuudesta.[1] Kyseinen Skotlannin vapaakirkko toimii edelleen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Skotlannin vapaakirkko 1922. Tietosanakirja. Viitattu 19.10.2018.