Sirkka-Liisa Sass

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sirkka Liisa Sass
Henkilötiedot
Syntynyt28. joulukuuta 1938
Mynämäki
Kuollut23. kesäkuuta 2022 (83 vuotta)
Helsinki
Ammatti lauluntekijä, sanoittaja, kehotaiteilija
Aiheesta muualla
Kotisivu

Sirkka-Liisa Sass (o.s. Krapinoja, 28. joulukuuta 1938 Mynämäki – 23. kesäkuuta 2022 Helsinki)[1][2] oli suomalainen lauluntekijä, sanoittaja ja kehotaiteilija, omien sanojensa mukaan myös ”poikkitaiteilija”.[3] Vuonna 2001 hän teki skolioosin vaikeuttamasta elämästään taidenäyttelyn ja dokumenttiromaanin. Hänet tunnetaan erityisesti lukuisista lauluistaan Anneli Saaristolle, kuten "Elän hetkessä", josta tuli Saariston läpimurtoalbumin nimikappale. Sirkka-Liisa Sass käytti myös taiteilijanimeä Sirkka-Liisa Krapinoja-Sass.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sass suoritti humanistisia ja mainosalan opintoja Turun yliopistossa ja Hampurissa, jossa tapasi tulevan aviomiehensä. Hän asui pitkään Saksassa työskennellen perheenemäntänä ja miehensä yrityksessä ja sai kaksi lasta (tytär 1972–2011 ja poika s. 1974). Sassin aviomies kuoli 2001, ja Sass palasi pysyvästi Suomeen.[4]

Pisimpään Sass oli tunnettu lauluntekijänä ja sanoittajana. Hän on tehnyt lauluja muun muassa Anneli Saaristolle ja Kapsäkki-musiikkiteatterille.[5] Vuonna 1991 hän levytti itse omia laulujaan albumille Mä olen nainen, säestäjänä Trio Töykeät. Ensimmäisellä julkaistulla laulullaan ”Elän hetkessä” hän pääsi vuonna 1984 Suomen Euroviisukarsinnan semifinaaliin ja laulusta tuli Anneli Saariston läpimurtoalbumin nimikappale. Vuonna 1991 Sass jakoi ensimmäisen Pilkkalaulun SM-kilpailun voiton Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella laulullaan ”Balladi Suomineidolle”.

Sass näki itsensä etupäässä sanoittajana, vaikka useimmat laulunsa hän myös sävelsi itse. Lauluista koottiin vuosien varrella lukuisia lauluiltoja ja kabareenäytöksiä Helsingin piennäyttämöille vaihtelevan ryhmän kera, solisteina muiden muassa Nora Raikamo ja Reeta Viljamaa ja pianistina Michael Kujawa. Konsertti Yksisiipinen enkeli sai useita esityksiä keväällä 2001 Helsingin Avoimet ovet -teatterissa, solistina Anneli Saaristo ja säestäjänä Tessa Virta Trio. Esitys nähtiin myös Turun kaupunginteatterissa ja Tampere-talossa. Syksyllä 2009 uuden Kapsäkki-musiikkiteatterin Allotria-ravintola avattiin teatterinjohtaja, sopraano Reetta Ristimäen aloitteesta Sassin lauluilla, joita tulkitsi teatterin omista muusikoista koottu "Sassin Poppoo", ja esitykset jatkuivat vuoteen 2011 asti. Kapsäkin artistit Maija Ruuskanen ja Veera Railio sovittivat Sassin lauluista kuoro-ohjelmiston, jota Philomela-kuoro on vuodesta 2011 esittänyt muun muassa Espoon Sellosalissa ja Helsingin Kanneltalossa.

Vaikean skolioosin ja rintasyövän vuoksi Sass kävi läpi lukuisia leikkauksia. Sass teki selkärankansa oikaisuhistoriaan liittyvän näyttelyn Noidankehä, joka oli esillä Porin taidemuseossa 1999, sitten Kiasmassa keväällä 2001 ja edelleen Lappeenrannassa, Tukholmassa, Itävallan Grazissa ja Englannin Liverpoolissa. Näyttely koostui valokuvista, videoista ja ortopedisista laitteista.[6][3] Sass kirjoitti kokemuksistaan myös samannimisen dokumenttiromaanin.[7] Vuonna 2011 Sass teki ”puolispontaanin body art -performanssin” tilaisuudessa, jossa yhdysvaltalainen Guerrilla Girls -feministiryhmä oli esiintymässä. Sass meni yleisön eteen ja paljasti yksirintaisen, skolioosin vääntämän ylävartalonsa.[3]

Sassille myönnettiin valtion taiteilijaeläke kuva- ja säveltaiteen ansioista. Yksittäisiä Sassin tekemiä lauluja ovat levyttäneet myös muun muassa Hellin Leed, Arja Saijonmaa, Kari Piironen ja Viktor Klimenko.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Noidankehä. Otava 2001.
  • Samanniminen näyttelyluettelo Sassin omin tekstein, Porin Taidemuseo 1999.
  • Omakustanne Riisutut Roolit 22 laulun sanoituksista sekä useita käännöksiä (suomi-saksa-suomi) lied-teksteistä solisteille ja ohjelmavihkoihin.

Levytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Yksittäisiä lauluja Anneli Saariston levyillä 1984–1999.
  • Anneli Saaristo: Kaksi sielua, Sirkka-Liisa Sassin lauluja. Silence 2004.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 24.7.2022, s. B 24
  2. ↑ Kyllikki Krapinoja: Sirkka-Liisa Krapinoja-Sass 1938–2022 (muistokirjoitus) hs.fi. 24.7.2022. Sanoma. Viitattu 24.7.2022.
  3. ↑ a b c Hannele Jäämeri: ”Minä hiljensin gorillat” 30.4.2011. Suomen Kuvalehti. Viitattu 22.1.2013.
  4. ↑ Vaikea skolioosi kasvatti Sirkka-Liisasta selviytyjän 26.9.2010. MTV3 Studio 55. Viitattu 18.8.2013.
  5. ↑ Pirkko Kotirinta: On sanottavaa, ja taito sanoa, Sassin laulut uivat suoraan tunteisiin 28.4.2001. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 22.1.2013.
  6. ↑ Pessi Rautio: Sass on syntynyt kehotaiteilijaksi, Kiasman näyttely tallentaa Sassin kehon historian 28.4.2001. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 12.12.2013. Viitattu 22.1.2013.
  7. ↑ Ahola, Suvi: Selkänsä suulas vanki, Noidankehä on tarinana viisas mutta romaanina ihan holtiton 28.4.2001. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.8.2019.
  8. ↑ Riisutut roolit - Sirkka-Liisa Sass’in lauluja 2013. Global Music Centre. Arkistoitu 26.2.2014. Viitattu 22.1.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sirkka-Liisa_Sass&oldid=21807596”