Siperian interventio
| Siperian interventio | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Ulkovaltojen interventio Venäjän sisällissodassa | |||||||
 japanilainen kuva Blagoveštšenskin valtauksesta
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Ympärysvallat: |
|||||||
| Komentajat | |||||||
|
|
| ||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
|
| ||||||
Siperian interventio oli vuosina 1918–1922 tapahtunut ympärysvaltojen sotaretki Venäjän kaukoidässä sijaitsevaan Primorjen aluepiiriin. Interventio oli osa Venäjän sisällissotaa, jossa länsivallat ja Japani pyrkivät tukemaan Venäjän valkoista armeijaa taistelussa bolševikkien puna-armeijaa vastaan. Keisarillisen Japanin armeija jatkoi Siperian miehitystä ympärysvaltojen vetäydyttyä vuonna 1920.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lokakuun vallankumouksen jälkeen uusi bolševikkihallitus allekirjoitti erillissopimuksen Saksan kanssa. Venäjän rintaman romahtaminen aiheutti ympärysvalloille merkittävän ongelman. Se mahdollisti Saksan joukkojen siirtämisen länsirintamalle. Lisäksi Saksa sai haltuunsa Murmanskiin, Arkangeliin ja Vladivostokiin varastoidut tarvikkeet. Lisäksi 50 000 miehen vahvuinen ympärysvaltojen puolella taistellut Tšekkoslovakian legioona joutui saarroksiin vihollislinjojen taakse.
Iso-Britannia ja Ranska päättivät puuttua Venäjän sisällissotaan sotilaallisesti. Maiden tavoitteena oli:
- estää ympärysvaltojen Venäjälle varastoidun sotamateriaalin joutuminen saksalaisten tai bolševikkien käsiin.
- Pelastaa Tšekkoslovakian legioona vihollislinjojen takaa.
- Vahvistaa itärintamaa palauttamalla valtaan Venäjän valkoinen armeija
Mailla ei ollut riittävästi joukkoja, joten ne pyysivät Yhdysvaltoja lähettämään joukkoja Pohjois-Venäjän interventioon ja Siperian interventioon. Heinäkuussa 1918 vastoin Yhdysvaltain sotaministeriön neuvoa presidentti Wilson päätti lähettää 5 000 sotilasta osaksi Pohjois-Venäjän interventiota ja 10 000 sotilasta osaksi Siperian interventiota. Samaan aikaan Kiinan tasavallan Beiyangin hallitus hyväksyi Valkoisen armeijan pyynnön lähettää 2 000 sotilasta elokuuhun mennessä. Kiinalaiset miehittivät Ulko-Mongolian ja Tuvan ja lähettivät pataljoonan osaksi Pohjois-Venäjän interventiota.
Osallistujat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistynyt kuningaskunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iso-Britannia lähetti 1 500 sotilasta Royal Hampshire Regimentistä ja Middlesex Regimentistä.
Kanada
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kanadan osastoa johti kenraalimajuri James H Elmsley. Joukko koostui 4 192 sotilaasta ja se lähetettiin Vladivostokiin elokuussa 1918. Se palasi Kanadaan heinäkuussa 1919. Kanadalaiset joutuivat vain muutamiin taisteluihin ja suurin osa joukosta pysyi Vladivostokissa.
Italia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italia kokosi 2 500 entisestä sotavangista koostuneen joukon. Italialaisilla oli pieni, mutta merkittävä rooli ja he taistelivat erityisesti Siperian radalla käyttäen vahvasti panssaroituja junia.
Italialaiset joukot toimivat pääasiassa Irkutskissa, Harbinissa ja Vladivostokissa.
Japani
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranska pyysi Japania osallistumaan operaatioon jo vuonna 1917, mutta Japani hylkäsi pyynnön. Armeijan johto kuitenkin näki Venäjän tsaarinvallan hajoamisen mahdollisuutena vapauttaa Japani mahdollisesta Venäjän uhasta tulevaisuudessa. He näkivät mahdollisuuden muodostaa Siperiasta riippumaton puskurivaltio Venäjän ja Japanin väliin.
Heinäkuussa 1918 presidentti Wilson pyysi Japania lähettämään 7 000 sotilaan joukon osaksi kansainvälisen liittouman 25 000 sotilaan joukkoa. Keskustelun jälkeen Japanin pääministeri Terauchi Masatake hyväksyi 12 000 sotilaan lähettämisen sillä ehdolla, että he toimivat itsenäisesti eivätkä kansainvälisen joukon komennossa.
Yhdysvallat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltain joukon komentajana toimi kenraalimajuri William S. Graves. Joukko koostui 7 950 upseerista ja värvätystä. Kenraali Graves saapui Siperiaan vasta 4. syyskuuta 1918, mutta ensimmäinen osa Yhdysvaltain joukosta saapui Vladivostokiin 15. elokuuta 1918 alkaen. Joukot ryhtyivät vartioimaan Vladivostokin ja Ussurijskin välistä rautatietä.
Toisin kuin muut ympärysvaltojen komentajat kenraali Graves uskoi, että heidän tehtävänään oli suojata materiaalia ja vapauttaa Tšekkoslovakian legioona, eikä osallistua taisteluun bolševikkeja vastaan. Hän kiisteli asiasta toistuvasti muiden komentajien kanssa, jotka halusivat Yhdysvalloilta aktiivisempaa osallistumista sotilaallisen toimintaan.
Ympärysvaltojen interventio (1918–1919)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ympärysvaltojen interventio alkoi elokuussa 1918. Japanilaiset siirtyivät alueelle Vladivostokin ja osin Mantsurian rajan kautta. Operaatioon osallistui yli 70 000 japaniliasta sotilasta. Japanilaisten joukkojen suuri määrä sai liittoutuneet huolestumaan heidän tarkoitusperistään. 5. syyskuuta japanilaiset saivat yhteyden Tšekkoslovakian legioonaan. Muutaman päivän kuluttua Britannian, Ranskan ja Italian joukot saavuttivat myös legioonan pyrkimyksenään muodostaa uusi itärintama Uralin taakse. Eurooppalaiset jatkoivat etenemistä länteen, mutta japanilaiset kieltäytyivät etenemästä Baikal-järven länsipuolelle. Yhdysvaltalaiset olivat epäluuloisia japanilaisten suunnitelmista ja he myös jäivät jälkeen eurooppalaisista pitääkseen japanilaisia silmällä. Marraskuuhun mennessä japanilaiset olivat miehittäneet kaikki Primorjen aluepiiriin ja Chitan kaupungista itään sijainneet satamat ja suuret kaupungit.
Kesästä 1918 alkaen japanilaiset tarjosivat osia joukostaan Venäjän Valkoisen armeijan käyttöön. Joukot ottivat haltuun Taka-Baikalia ja muodostivat lyhytikäisen Taka-Bakalian Valkoisen hallituksen.
Ympärysvaltojen vetäytyminen (1919–1920)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Euroopan sodan päättymisen jälkeen ympärysvallat päättivät tukea Venäjän valkoista armeijaa ja pyrkivät aktiivisesti osallistumaan Venäjän sisällissotaan. Liittoutuneiden joukkojen tuki annettiin Valkoisen hallituksen amiraali Koltšakille Omskissa. Japanilaiset jatkoivat Koltšakin kilpailijan Grigori Semjonovin ja Ivan Kalmykovin tukemista. Kesällä 1919 puna-armeija sieppasi ja teloitti amiraali Koltšakin ja Siperian valkoinen hallitus romahti.
Kesäkuussa 1920 yhdysvaltalaiset, britit ja jäljellä olleet ympärysvaltojen joukot vetäytyivät Vladivostokista. Tšekkiläisen legioonan evakuointi toteutettiin samana vuonna. Japanilaiset kuitenkin päättivät jatkaa miehitystä, johtuen osaksi kommunismin leviämisen pelosta liian lähelle Japania, Koreaa ja Mantsuriaa. Japanilaiset pakotettiin vetäytymään Gongotan sopimuksessa vuonna 1920 ja tämä johti Semjonovin hallinnon päättymistä lokakuussa 1920.
Japanilaiset varustivat sotilaallisesti Japanin tukemaa Priamurin hallitusta. Priamurin hallitus vastusti Moskovan tukemaa Kaukoidän tasavaltaa. Japanilaisten läsnäolo huolestutti Yhdysvaltoja ja lopulta Yhdysvaltain ja Britannian diplomaattisen painostuksen alla, Japani joutui vetäytymään lokakuussa 1922.
Vaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikutukset Japanin politiikkaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin motiivit liittyen Siperian interventioon olivat huonosti ilmaistuja. Näennäisesti Japani (ja muut ympärysvaltojen joukot) olivat suojaamassa varastoja ja ”pelastamassa” tšekkiläistä legioonaa. Taustalla olleita syitä olivat Japanin hallituksen vihamielinen suhtautuminen kommunismiin, halu ”kostaa” Venäjälle aiempia tappioita ja mahdollisuus ratkaista ”pohjoinen kysymys” muodostamalla puskurivaltio. Japanissa kuitenkin vieraili useita Valkoisen Venäjän edustajia, mikä aiheutti Japanin joutumisen diplomaattisesti vaikeaan tilanteeseen. Lopulta interventio aiheutti merkittävän hajaannuksen Japanin sotilaallisessa yhtenäisyydessä. Armeija ja hallitus joutuivat katkeraan kiistaan.
Japanilaisia joukkoja kuoli interventiossa noin 5 000 ja operaation kulut olivat yli 900 miljoonaa jeniä.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kanadalaisten joukkojen Siperian interventio Wikimedia Commonsissa
