Sininen-Niili

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sininen Niili)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sininen-Niili
Valkoinen- ja Sininen-Niili
Valkoinen- ja Sininen-Niili
Alkulähde Tanajärvi
Laskupaikka yhtyy Valkoisen-Niilin kanssa Niiliksi Khartumissa, Sudanissa
Maat Etiopia, Sudan
Pituus 1 450 km
Tis Issatin vesiputous Sinisessä-Niilissä.

Sininen-Niili[1] on Etiopian Tanajärvestä alkava joki, joka Sudanissa yhtyy Valkoisen-Niilin kanssa Niiliksi. Etiopiassa sen yläjuoksua pidetään yleisesti pyhänä, ja sen on uskottu olevan Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa mainittu Eedenin paratiisin Gihon-joki.[2]

Yleiskatsaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen pituuden Tanajärvestä Khartumiin on vaihtelevasti ilmoitettu olevan 1 450 ja 1 600 kilometrin välillä. Epävarmuus johtuu osittain siitä, että Etiopian ylängöillä se virtaa pitkän matkan lähes kulkukelvottomassa rotkossa. Etiopian virallisen tilaston mukaan Sinisen-Niilin pituus on 1 450 kilometriä, josta 800 kilometriä on Etiopian alueella.[3] Sininen-Niili virtaa aluksi Tanajärvestä kaakkoon, sen jälkeen länteen ja lopulta luoteeseen Sudaniin. Noin 30 kilometrin päässä Tanajärvestä joki saapuu noin 400 kilometrin pituiseen kanjoniin. Tämä muodostaa vaikean liikenne-esteen Etiopian etelä- ja pohjoisosien välillä. Joen voima ilmenee selvimmin 45 metrin korkuisissa Tis Issatin putouksissa, jotka ovat noin 30 kilometrin päässä Tanajärvestä.

Sininen-Niili yhdistyy Valkoisen-Niilin kanssa Sudanin pääkaupungissa Khartumissa, ja tästä yhtymäkohdasta Välimereen saakka joen nimenä on lyhyesti Niili. Sinisen-Niilin nimi johtuu siitä, että tulva-aikoina joen vesi muuttuu lähes mustaksi ja paikallisissa sudanilaisissa kielissä sama sana tarkoittaa sekä sinistä että mustaa.

Sinisen-Niilin virtaama on suurimmillaan sadekautena, kesäkuusta syyskuuhun, jolloin se muodostaa noin kaksi kolmasosaa Niilin virtaamasta. Sininen-Niili sekä vähän yhtymäkohdan pohjoispuolella Niiliin laskeva Atbara aiheuttivatkin Niilin jokavuotiset tulvat, joiden ansiosta jokivarsi Egyptissä on muinaisajoista saakka ollut hedelmällistä maata. Vuonna 1970 valmistunut Assuanin pato teki kuitenkin lopun Niilin tulvista.

Joen taloudellinen merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egypti ja Sudan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptille Sininen-Niili on elintärkeä. Vaikka se on lyhempi kuin Valkoinen-Niili, 59 prosenttia Egyptiin saapuvista vesistä on peräisin Sinisestä-Niilistä. Lisäksi Atbara mukaan luettuna jopa 90 prosenttia Niilin vedestä ja 96 prosenttia sen kuljettamista maa-aineksista on peräisin Etiopian ylängöltä. Joki on tärkeä myös Sudanille, jossa Roeseiresin ja Sennarin padot voimalaitoksineen tuottavat 80 prosenttia maan sähköenergiasta. Näitä patoja käytetään hyväksi myös Geziran tasangon kastelemiseksi, ja alueella viljellään vehnän ohella myös korkealaatuista puuvillaa.

Etiopia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisen-Niilin valuma-alue käsittää 200 000 neliökilometriä, lähes viidenneksen maan pinta-alasta. Vesistöalue on monessa suhteessa maan tärkein alue: 45 prosenttia Etiopian vesistä sataa alueella, 40 prosenttia maataloustuotteista tuotetaan Sinisen-Niilin alueella ja 25 prosenttia etiopialaisista asuu alueella. Lisäksi suurin osa vesivoima- ja kastelupeltopotentiaalista sijaitsee joen alueella.[4]

Vesivoima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisessä-Niilissä ja sen sivujoissa sijaitsee noin 30 prosenttia maan vesivoimakapasiteetista, jota on yhteensä 1 848 megawattia.[5] Sinisen-Niilin alueen käytössä olevat voimalaitokset ovat:

Joki Voimalaitos Nimellisteho, MW Vuosienergia
GWh, v. 2010–2011		 Käyttöönottovuosi
Sininen-Niili Tis Abay I (Tis Issat I) 11 0,1
Sininen-Niili Tis Abay II (Tis Issat II) 73 58
Beles Beles (Beles-Tana) 460 981 2010
Sinisen-Niilin vesistö 3 kpl 544 1 039

Etiopia on aloittanut 2000-luvulla laajan vesienergiahankkeen. Sen kunnianhimoisin projekti on Siniseen-Niiliin rakennettava Afrikan suurin vesivoimala Suuri etiopialaisen renessanssin pato. Tämän 16-turbiinisen voimalaitoksen tehon on määrä olla 6 000 megawattia. Hankkeen valmistuttua Etiopia on Afrikan suurin sähköntuottaja. Noin 4 000 neliökilometrin patoaltaasta tulee kaksi kertaa Tanajärven kokoinen. Pato aiheuttaa väestön pakkosiirtoja ja Niilin virtaus Egyptissä voi vähentyä jopa kolmanneksella.[6] Vuodesta 2010 alkaen iso osa Sinisen-Niilin vedestä on ohjattu Belesin voimalaitoksen kautta Tanajärven lounaiskulmalta Belesjokeen, joka yhtyy Siniseen-Niiliin lähellä Sudanin rajaa. Säännöstelyn takia Tis Issatin putousten vesimäärä on varsin pieni muulloin kuin sadeaikana.

Eurooppalaisten tutkimusmatkat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden ajan alussa tutkimusmatkailijat halusivat selvittää, mistä Niili alkaa. Ensimmäisenä eurooppalaisena Sinisen-Niilin alkulähteet Etiopiassa näki Pedro Paez, espanjalainen jesuiitta, joka saapui joen lähteelle 21. huhtikuuta 1613.[7] Tis Issatin putoukset oli kuitenkin kuvannut jo aikaisemmin espanjalainen Juan Bermúdez vuonna 1565 ilmestyneissä muistelmissaan, ja muutamat Etiopiassa 1400-luvulla asuneet eurooppalaiset kuten portugalilainen Pêro da Covilhã ovat todennäköisesti nähneet joen, mutta eivät sen alkulähteitä. Vuonna 1629 lähetyssaarnaaja Jerónimo Lobo tuli Sinisen-Niilin lähteille, samoin kuin James Bruce vuonna 1770.

Tutkimusmatkailijoiden suunnitelmana oli tavallisesti kulkeminen vastavirtaan koko Sinisen-Niilin pituudelta. Vaikeutena oli yläjuoksun syvä rotko, jonka havaitsi ensimmäisenä Frédéric Cailliaud vuonna 1821. Amerikkalais-norjalainen ryhmä yritti vuonna 1902 tutkia rotkoa, mutta yritys epäonnistui.[8] Konsuli Robert Cheesman kartoitti Sinisen-Niilin yläjuoksun vuosina 1925–1933. Hän ei laskeutunut läpipääsemättömään rotkoon, vaan seurasi sen kulkua ylängöiltä muulin avulla kulkien noin 8 000 kilometriä. Motiivinaan hän piti alueen kartoittamista. Hän ei voinut hyväksyä, että ”yksi maailman kuuluisimmista joista, jonka nimi on ollut hyvin tunnettu jo antiikin aikana”, oli vielä hänen aikanaan yläjuoksultaan ”merkitty karttaan katkoviivoilla”.[9]

Brittiläisten ja etiopialaisten tutkijoiden 60-henkinen ryhmä teki vuonna 1968 keisari Haile Selassien toimeksiannosta ja kapteeni John Blashford-Snellin johdolla ensimmäisen purjehduksen Sinisellä-Niilillä Tanajärveltä Sudanin rajalle saakka. Ryhmä käytti varta vasten rakennettuja erikoisveneitä, jotta koskenlaskut onnistuisivat. Ryhmä teki useita merkittäviä tieteellisiä löytöjä, mutta joutui pari kertaa myös keskeyttämään matkansa rosvojen vuoksi.

Geologi Pasquale Scaturrosta ja hänen matkatoveristaan, kajakkimeloja ja dokumenttielokuvaaja Gordon Brownista tuli 28. huhtikuuta 2004 ensimmäiset ihmiset, jotka olivat vesitse kulkeneet Sinisen-Niilin päästä päähän. Osan matkasta mukana oli muitakin ihmisiä, mutta vain nämä suorittivat koko matkan. Heidän matkaansa kuvaa IMAX-elokuva Mystery of the Nile ja samanniminen kirja.[10] Osan matkastaan he joutuivat kulkemaan perämoottorin avulla. He jatkoivat matkaansa edelleen Niiliä pitkin Välimerelle saakka, jonne he saapuivat 29. tammikuuta 2005, ja vasta silloin koko joki oli ensimmäisen kerran purjehdittu lähteiltään mereen saakka.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cheesman, R. E.: Geographical Journal, 71. 1928. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hakulinen, Kerkko & Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 171. (Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus (Kotus), 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
  2. ↑ Ullendorff, Edward: Ethiopia and the Bible, s. 2. Oxford: University Press for the British Academy, 1968. (englanniksi)
  3. ↑ Central Statistical Agency – Ethiopia: National Statistics-Abstract (2003–2012) Climate, Table A.2. 2013. Viitattu 5.2.2015. (amharaksi), (englanniksi)
  4. ↑ Ministry of Water and Energy: Nature and Features of the Ethiopian River Basins River Basin Master Plans. 2014. Arkistoitu 6.2.2015. Viitattu 6.2.2015. (englanniksi)
  5. ↑ Central Statistical Agency – Ethiopia: National Statistics-Abstract (2003–2012) Manufacturing, Table F.12.C. 2013. Viitattu 6.2.2015. (amharaksi), (englanniksi)
  6. ↑ Luotola, Tapani: Etiopian vedet energiaksi Keskisuomalainen. 15.11.2013. Arkistoitu 4.2.2015. Viitattu 16.11.2013.
  7. ↑ Cheesman 1928, s. 361.
  8. ↑ Moorehead, Alan: The Blue Nile, revised edition, s. 319f. New York: Harper and Row, 1972. (englanniksi)
  9. ↑ Cheesman 1928, s. 358–374.
  10. ↑ Bangs, Richard & Scaturro, Pasquale: Mystery of the Nile. New York: New American Library, 2005. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sininen-Niili&oldid=21362750”