Sinfonia nro 2 (Tšaikovski)

Pjotr Tšaikovskin toinen sinfonia (c-molli, op. 17) on vuonna 1872 sävelletty ja vuosina 1879–1880 revisoitu sinfonia. Erityistä teoksessa on se, että teemoina on käytetty kansansävelmiä, ja myös Tšaikovskin itse kehittämissä teemoissa on kansanlaulun piirteitä. Tämä oli tyypillisempää Viiden ryhmälle ja tekikin vaikutuksen varsinkin Nikolai Rimski-Korsakoviin. Sinfoniassa käytetyt kansansävelmät ovat ukrainalaisia. Musiikkikriitikko Nikolai Kaškin antoi sinfonialle lisänimen ”Vähävenäläinen”. Vähä-Venäjä on Ukrainasta Venäjällä käytetty nimitys, joka kuitenkaan ei ollut Ukrainassa arvossa pidetty edes 1800-luvulla.

Tšaikovskin toisen sinfonian ensimmäisen osan avaa pitkää käyrätorvelle laadittu soolo, joka perustuu kansanlauluun ja johon palataan toistuvasti. Toinen osa on häämarssi Tšaikovskin itse hylkäämästä oopperasta Undina. Kolmas osa on ABA-muotoinen scherzo. Sinfonian päättävä finaali oli osista säveltäjän henkilökohtainen suosikki. Siinä kansansävelmien käyttö on yhdistetty innovatiiviseen rakenteeseen ja epätavalliseen harmoniseen etenemiseen. Sinfonian revisoinnin yhteydessä Tšaikovski teki laajoja muutoksia teoksensa ensimmäiseen osaan ja finaaliin.

Tšaikovskin toisen sinfonian tyypillinen esitys kestää hieman yli puoli tuntia.

Osat

1. Andante sostenuto – Allegro vivo
2. Andantino marziale, quasi moderato
3. Scherzo. Allegro molto vivace
4. Finale. Moderato assai – Allegro vivo

Orkestraatio

• piccolo, 2 huilua, 2 oboeta, 2 klarinettia, 2 fagottia
• 4 käyrätorvea, 2 trumpettia, 3 pasuunaa, tuuba
• patarumpu, lyömäsoittimet
• jouset

Aiheesta muualla

• IMSLP: nuotteja

Pjotr Tšaikovskin sinfoniat

• Sinfonia nro 1 g-molli (Talviunelmia; op. 13)
• Sinfonia nro 2 c-molli (Vähävenäläinen; op. 17)
• Sinfonia nro 3 D-duuri (Puolalainen, op. 29)
• Sinfonia nro 4 f-molli (op. 36)
• Manfred-sinfonia h-molli (op. 58)
• Sinfonia nro 5 e-molli (op. 64)
• Sinfonia nro 6 h-molli (Pateettinen; op. 74)
• Sinfonia nro 7 Es-duuri (keskeneräinen)