Mew (yhtye)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Silas Graae)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mew
2018
2018
Tiedot
Toiminnassa 1995–
Tyylilaji indie rock
pop
progressiivinen rock
alternative rock
Kotipaikka Tanska
Laulukieli englanti
Jäsenet

Jonas Bjerrelaulu, kitara
Bo Madsen, kitara
(1995–2015) Silas Graaerummut
Johan Wohlertbasso (1995-2006, 2014-)

Levy-yhtiö

Sony BMG2003

Aiheesta muualla
Kotisivut

Mew on vuonna 1995 perustettu tanskalainen popmusiikkia ja progressiivista rockia yhdistelevä yhtye. Yhtyeen muodostivat Jonas Bjerre, Bo Madsen, Johan Wohlert sekä Silas Graae, mutta Johan Wohlertista tuli isä, mikä johti katkeraan valintaan perheen hyväksi vuonna 2006. Vuonna 2014, kahdeksan vuoden tauon jälkeen, julkistettiin kuitenkin tieto Wohlertin paluusta yhtyeeseen.

Jonas Bjerre, Bo Madsen ja Johan Wohlert tapasivat koulussaan Hellerupissa. Heidän piti tehdä elokuva ihmisen maapalloa kohtaan aiheuttamasta tuhosta. He tekivät filmipätkän äänet sekä visuaalisen puolen. Hyvinä ystävinä Jonas, Bo ja Johan päättivät perustaa myös bändin, vaikkei kukaan ollut erikoistunut minkään soittimen soitossa. Noin vuoden soitettuaan bändi tutustui kolme vuotta nuorempaan Silakseen, jonka he olivat kuulleet soittavan rumpuja. Rumpalia bändissä ei vielä ollut, joten Silas otettiin pian mukaan.

Bändin visuaalisen taiteen opiskelutaustan voi havaita Mewin keikoilla. Bändi haluaa tehdä keikoistaan mahdollisimman ainutlaatuisia ja myös visuaalisesti näyttäviä ja keikoilla on usein takaseinälle heijastettu bändin jäsenten itsensä tekemiä visualisointeja.

Bändin vaikutteina on vahvasti ollut esimerkiksi Dinosaur Jr, Genesis ja Pixies. Bändin musiikki ei kuitenkaan muistuta paljoakaan vaikuttajiensa tyyliä vaan on luonut aivan oman tyylinsä, joka omanlaisen soundinsa lisäksi etsii uusia tapoja tehdä musiikkia, albumeja tai keikkoja. Mewin tunnistaa viimeistään Jonas Bjerren korkeasta surumielisestä äänestä. Joidenkin mielestä Mew on parhaimmillaan äänityksissään sillä oikeita sävyjä on vaikea tavoittaa keikalla ja bändin kappaleissa on usein useampia soittimia kuin jäseniä. Keikoilla Mewiä avustaakin usein ylimääräinen kosketinsoittaja.

Mewin debyyttialbumi A Triumph For Man julkaistiin vuonna 1997 ja toinen albumi Half the World is Watching Me 2000. Vuonna 2003 Mew solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa ja keväällä julkaistiin albumi Frengers. Se sisälsi sekä uutta tuotantoa että vanhoja kappaleita kahdelta aikaisemmalta levyltä. Siitä on peräisin nimen lisänimi ”Not quite friends, not quite strangers” eli osa tavallaan tuttuja kappaleita (tosin uudistettuna) ja osa aivan uusia. Frengers oli tavallaan myös yhtyeen toinen debyyttialbumi. Se oli nimittäin bändin ensimmäinen kansainvälinen julkaisu. Syyskuussa 2005 Mew julkaisi neljännen albuminsa And the Glass Handed Kites, joka sisälsi jo melko progressiivisiakin piirteitä. Albumin kappaleet on yhdistetty toisiinsa taukoamattomaksi kokonaisuudeksi. Syyskuussa 2006 ilmestyi uusintapainos A Triumph For Manista.

(Bändin jäsenet soittavat myös vaihtelevasti kosketinsoitinosuuksia.)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]