Signalointi (taloustiede)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taloustieteen sopimusteoriassa signalointi tarkoittaa, että joku (agentti) välittää uskottavasti toiselle (päämies) tietoa itsestään.

Koulutus ja signalointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Signalointiteoriaa on sovellettu varsinkin koulutukseen. Taloustieteen nobelisti Michael Spence esitti vuonna 1973 julkaisemassaan artikkelissa Job Market Signaling, että työmarkkinoilla koulutus toimii työnantajille pääasiassa signaalina siitä, kuinka hyvin työnhakija selviytyisi hakemastaan työtehtävästä. Koska työnantajan on hankalaa arvioida etukäteen työntekijän sopivuutta tehtävään, käyttää hän hakijan koulutustasoa signaalina siitä, kuinka hyvin tämä selviytyisi tehtävästä.[1]

Tämä johtaa Spencen mukaan siihen, että työntekijät kouluttautuvat paremmin antaakseen työnantajalle paremman signaalin omasta osaamisestaan. Spencen mukaan työntekijöiden pääasiallinen motivaattori kouluttautumiseen onkin juuri paremman signaalin antaminen, ei koulutuksen sisältö itsessään. Työnhakija arvioi koulutuksen vaatimia signalointikustannuksia, kuten aikaa ja rahaa, ja vertaa niitä koulutuksen tuoman signalointivaikutuksen antamaan hyötyyn työmarkkinoilla.[1]

Signalointiteoria esittääkin, että yhteiskunnan näkökulmasta osa koulutuksesta on resurssien tuhlaamista: koulutus ei nosta opiskelijan tuottavuutta, vaan ainoastaan viestii potentiaalisille työnantajille henkilön lahjakkuudesta arvosanoin. Tällöin koulutus voi kannattaa yksilölle itselleen, vaikka se ei yhteiskunnan näkökulmasta olisi menetetyn työajan ja kustannusten arvoista.

Kennedy School of Governmentin kehitystalouden professori, tohtori Lant Pritchett esitti tutkimuksessaan, että koulutuksen lisääminen näyttää laskevan tuottavuutta. Hän erotti ilmiölle kolme syytä, joiden osuudet vaihtelevat maasta toiseen[2]:

  • 1. kieroutuneet hallinnolliset ympäristöt
  • 2. koulutuksen määrän valtava lisääminen on vähentänyt sen rajahyötyä
  • 3. koulutuksen laatu on ollut huonoa

Tutkimuksen mukaan vaurauden kasvu lisää koulutusta mutta koulutuksen lisääminen ei lisää vaurauden kasvua vaan heikentää talouskasvua lyhentämällä työuria.[2][3]

Filosofi Nassim Nicolas Talebin Antifragile-kirjan mukaan Sveitsi on maailman rikkaimpia maita siksi, että siellä on suhteellisen vähän yliopistokoulutettuja.[3]

Eräidenlähde? arvioiden mukaan etenkin korkeakoulutuksen hyöty työelämälle on sinänsä pieni, mutta lahjakkaiden ihmisten on sen verran helppo hankkia tutkinto, että heidän kannattaa nähdä se vaiva saadakseen parempi tai paremmin palkattu työpaikka. Koska lahjattomat eivät pysty suorittamaan kyseistä tutkintoa tai sen suorittaminen on heille niin työlästä, että se ei heille kannata, työnantaja voi luottaa siihen, että tietyn tutkinnon suorittanut on todennäköisesti lahjakas.

  1. a b Spence, M. (1972): "Job Market Signaling". The Quarterly Journal of Economics, Vol. 87, No. 3 (Aug., 1973), pp. 355-374. Saatavilla myös verkossa. (englanniksi)
  2. a b Where Has All the Education Gone?, Lant Pritchett, The Kennedy School of Government, World Bank Econ Rev (2001) 15 (3): 367-391. doi: 10.1093/wber/15.3.367
  3. a b Mitä ajattelin tänään: Koulutus tuhoaa meidät, Tuomas Enbuske, HS NYT 25.10.2013.