Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band
The Beatles
Studioalbumin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  6. joulukuuta 1966 – 1. huhtikuuta 1967
 Studio  Abbey Road Studios, Lontoo
 Julkaistu Yhdistynyt kuningaskunta 1. kesäkuuta 1967
Yhdysvallat 2. kesäkuuta 1967
 Formaatti LP, C-kasetti, CD
 Tuottaja(t) George Martin
 Tyylilaji psykedeelinen pop, poprock, taiderock, psykedeelinen rock, kamaripop, sunshine pop[1]
 Kesto 39.42
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Parlophone
Yhdysvallat Capitol Records
Listasijoitukset

Yhdysvallat 1. (1967)[2]
Yhdistynyt kuningaskunta 1. (kesäkuu 1967)[3]
Norja 1. (22 viikkoa, kesäkuu 1967)[4]
Australia 1. (1967)
Saksa 1. (heinäkuu 1967)[5]
Suomi 1. (1967)[6]
Itävalta 14. (15. syyskuuta 1978)[7]
Espanja 96. (9. heinäkuuta 2006)[8]

The Beatlesin muut julkaisut
Revolver
1966 		Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band
1967 		Magical Mystery Tour
1967

Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on The Beatlesin 1. kesäkuuta 1967 julkaisema albumi. Levyä pidetään yleisesti yhtenä popmusiikin historian merkittävimmistä julkaisuista ja monesti sitä pidetään yhtyeen magnum opuksena. Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on myös yksi ensimmäisistä niin sanotuista konseptialbumeista.

Albumi vaikutti voimakkaasti popmusiikin kehitykseen. Progressiivinen rock on saanut innoitusta albumista. Sekä levy, sen tuottaminen että kansi on palkittu useita kertoja. Levy on säännöllisesti kärkisijoilla valittaessa historian parhaita populaarimusiikkilevyjä.

Albumilla Beatles jatkoi edellisen albuminsa Revolverin kokeellisempaa linjaa. Tyylillisesti albumi edustaa psykedeelistä rockia, mutta siinä on myös paljon aikaisempien albumien tapaan poppia sekä perinteisiä rocklauluja.

Albumi äänitettiin Lontoon Abbey Roadin studioilla joulukuun 1966 ja huhtikuun 1967 välillä. Sen tuotti George Martin.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sgt. Pepperin yksi tärkeimmistä vaikutteista oli yhdysvaltalaisen The Beach Boysin albumi Pet Sounds, joka julkaistiin toukokuussa 1966. Paul McCartney on sanonut: ”Ilman Pet Soundsia Sgt. Pepperiä ei olisi syntynyt ... Sgt. Pepperin tavoitteena oli olla yhtä hyvä kuin Pet Sounds.” McCartneya kiehtoi Pet Soundsissa sen monimutkaiset sovitukset, lauluharmoniat ja erikoiset äänitehosteet. Beatles oli jo aloittanut musiikilliset kokeilut hiukan ennen Pet Soundsin ilmestymistä, kun he äänittivät John Lennonin ensimmäisen psykedeelisen laulun ”Tomorrow Never Knows”, joka julkaistiin Revolver-albumilla.[9]

Beatles lopetti konsertoinnin lopullisesti elokuun 1966 jälkeen ja päätti keskittyä yksinomaan studiolevytysten tekemiseen. Yhtyeen jäsenet uudistivat myös ulkonäkönsä: he kasvattivat viikset ja alkoivat pukeutua värikkäisiin ja kukkakuvioisiin vaatteisiin, jollaisista tuli vuoden 1967 tunnusmerkkejä.[10]

Kipinä Sgt. Pepperin tekoon syntyi Beatlesin vuoden 1966 esiintymismatkalla Yhdysvaltain länsirannikolle. McCartney keksi: ”Mitäpä jos naamioitaisiin itsemme ja hankittaisiin yhtyeellemme joku toinen nimi!”[11] Albumin poikkeuksellisen pitkän nimen McCartney keksi Lennonin mukaan Yhdysvaltain länsirannikon yhtyeiden pitkistä nimistä. McCartney itse kertoi nimen tulleen hänelle, kun hän ajatteli hauskoja sanoja kuten ”Sergeant Pepper” ja ”Lonely Hearts Club”, ja ne vain liittyivät yhteen ilman erityistä syytä.[10] Yhtyetoverit John Lennon ja George Harrison suhtautuivat McCartneyn ideaan varauksellisesti, mutta kummallakaan ei ollut esittää parempaakaan vaihtoehtoa.[12]

Alkuperäinen ajatus albumin konserttimaisesta formaatista ei kuitenkaan toteutunut aivan sellaisenaan, vaikka Sgt. Pepperin avauskappaleessa onkin kuultavissa yleisön hälinää ja orkesterin viritysääniä.[13]

Albumin teko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Abbey Roadin studio 2, jossa albumia äänitettiin.[14] Kuva vuodelta 2008.

Sgt. Pepperin tekemiseen käytettiin yli 700 studiotuntia, jotka veivät yhtyeen ajasta kaikkiaan 135 päivää.[13][11]

Beatlesin jäsenet kokoontuivat Lontoon Abbey Roadin studiolla marraskuun lopulla 1966 vietettyään sitä ennen pari kuukautta kukin omilla teillään.[10] Heillä ei aiemmista albumilevytyksistään poiketen ollut valmiita kappaleita kun he tulivat studioon äänittämään Sgt. Pepperiä. Jouluun 1966 mennessä he olivat tehneet ja äänittäneet Lennonin kappaleen ”Strawberry Fields Forever”. McCartneyn ”Penny Lane” äänitettiin tammikuun 1967 puoliväliin mennessä. Kappaleita ei kuitenkaan otettu Sgt. Pepperille, vaan ne julkaistiin singlenä jo helmikuussa 1967.[15] Tuottaja George Martin katui myöhemmin kappaleiden poisjättämistä albumilta.[12]

”When I’m Sixty-Four” äänitettiin Sgt. Pepperille joulukuussa 1966. Se on 15-vuotiaan McCartneyn vuosien 1957–1958 tienoilla tekemä kappale, jota Beatles oli jo esittänyt konserteissaankin vuonna 1962.[16]

Albumin päättävä ”A Day in the Life” on Lennonin ja McCartneyn yhdessä kirjoittama laulu, joka äänitettiin tammi–helmikuussa 1967. Kappaleessa kuullaan pitkä orkesteriosuus, jossa soittaa mukana useita vierailevia tähtiä, kuten Donovan, Mick Jagger ja Keith Richards. Kappaleen päättää pianon voimasointu, jonka soittavat kolmella pianolla yhtä aikaa Lennon, McCartney, Starr ja Mal Evans.[17]

McCartneyn ”Fixing a Hole” äänitettiin osin Regent Sound Studiosissa helmikuun alussa ja viimeisteltiin saman kuun lopulla Abbey Roadilla.[18] Albumin nimikappale ja avauskappale ”Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band” äänitettiin kahdessa vaiheessa helmikuun ja maaliskuun alussa 1967. Kappale perustuu McCartneyn ideaan Beatlesin ”alter ego” -yhtyeestä.[19]

Lennonin ”Lucy in the Sky with Diamonds” äänitettiin helmikuun ja maaliskuun taitteessa. Kappaleen nimi herätti aikoinaan paljon huomiota, sillä sen arveltiin viittaavan psykedeeli LSD:hen. Lennon kiisti aina yhteyden ja väitti kappaleen nimen olleen poikansa keksimä.[20] ”Being for the Benefit of Mr. Kite!” on Lennonin kappale, joka äänitettiin helmi–maaliskuussa. Kappaleen tausta koostuu äänikollaasista, jossa kuullaan John Philip Sousan puhallinmarssien pätkiä.[21] ”Good Morning Good Morning” on Lennonin kappale, joka äänitettiin helmikuun ja maaliskuun aikana. Lennon sai idean kappaleeseen television aamiaismuromainoksesta.[22] ”Lovely Rita” on McCartneyn kappale, joka äänitettiin helmikuun lopulla ja maaliskuun aikana.[16]

”Getting Better” äänitettiin maaliskuun aikana. Kappale on McCartneyn aloittama, ja Lennon auttoi häntä sen viimeistelyssä.[18] ”She’s Leaving Home” äänitettiin maaliskuun puolivälissä. Kappale on siitä epätyypillinen, että yksikään Beatles-jäsen ei soita sillä. McCartneyn ja Lennonin laulun taustalla kuullaan Mike Leanderin sovittamaa ja George Martinin ohjaamaa jousisoitin- ja harppumusiikkia.[21] Albumin toinen kappale ”With a Little Help from My Friends” äänitettiin maaliskuun viimeisinä päivinä. Se yhdistettiin avauskappaleeseen konserttiyleisön äänillä, jotka oli nauhoitettu Beatlesin konsertissa vuonna 1964. Kappale on Lennonin ja McCartneyn yhdessä kirjoittama, ja levyn ainoa Ringo Starrin laulama kappale.[20]

Intialaisvaikutteinen ”Within You Without You” on Sgt. Pepperin kakkospuolen avauskappale. Se on albumin ainoa George Harrisonin tekemä kappale. Yhtye oli kylläkin harjoitellut toista Harrisonin kappaletta, ”Only a Northern Song” helmikuussa, mutta Martin ei hyväksynyt tätä huonona pitämäänsä kappaletta albumille. Muut Beatles-jäsenet eivät osallistuneet ”Within You Without Youn” äänityksiin, jotka tapahtuivat 15. maaliskuuta ja 3. huhtikuuta.[23]

”Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (Reprise)” on albumin avauskappaleen kertaus, joka äänitettiin 1. huhtikuuta kaksi päivää ennen kuin McCartney lensi Yhdysvaltoihin.[22]

Studiotekniikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abbey Roadin uusimman studioteknologian mukana tulleet monipuoliset menetelmät tarjosivat yhtyeelle loputtomasti mahdollisuuksia rikkoa pop-musiikin tekemisen raja-aitoja. Kaikulaitteiden ja efektikoneiden luova käyttö yhdistettynä eri soittimiin tuotti mielenkiintoisen soundimaailman, joihin Beatles onnistui lisäämään monia vaikutteita eri musiikkilajeista, kuten klassisesta ja aikakauden vakiintuneita rajoja murskaavasta avantgardistisesta musiikista, sekä myös varietee-taiteesta.[13]

Abbey Roadin studioiden hienoista laitteista huolimatta McCartney sen enempää kuin Lennonkaan eivät olleet täysin tyytyväisiä käytössään olevaan neliraitatekniikkaan, jonka avulla oli vaikeaa toteuttaa Beatlesin visioita ja ideoita. Tuottaja George Martin piti koko äänityssessiota ”painajaismaisena aikana”.[11] Yhtye halusi Sgt. Pepperillä kaiken kuulostavan erilaiselta, ja sen eteen nähtiin paljon vaivaa. Mikrofoneja laitettiin puhallinsoittimien sisään ja lauluosuuksia peiteltiin erilaisilla kaikuäänillä, jotka kierrätettiin Hammond-urkujen kanssa käytetyn pyörivän Leslie-kaiuttimen kautta. Erityisesti Lennonin oli vaikea saada päästään ulos niitä kaikkia ääniä, joita hän olisi halunnut levytyksessä käyttää.[11]

Julkaisu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi julkaistiin virallisesti 1. kesäkuuta 1967.[24] Sitä ennen jo huhtikuussa McCartney oli jaellut levyn näytenauhoja Yhdysvalloissa muusikkotuttavilleen. Lontoossa yhtyeen jäsenet veivät nauhat laulaja Cass Elliotin asuntoon ja huudattivat albumia avoimista ikkunoista koko Chelsean kaupunginosaa halkovan King’s Roadin kuultavaksi. Piraattiradioasema Radio London sai luvan esittää koko albumin 12. toukokuuta. Yhtyeen manageri Brian Epstein järjesti medialle albumin julkaisujuhlan 19. toukokuuta kotonaan Lontoossa, ja myös Beatlesin jäsenet osallistuivat tilaisuuteen. Viimeisenä viikkona ennen julkaisua Epsteinkin jakeli levyä.[25]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sgt. Pepper myi Britanniassa ensimmäisellä viikollaan 250 000 kappaletta ja nousi albumilistan kärkeen 23 viikoksi. Yhdysvalloissa albumi nousi 24. kesäkuuta Billboardin listan sijalle kahdeksan ja seuraavalla viikolla listakärkeen 15 viikoksi. Kolmessa kuukaudessa albumia oli myyty koko maailmassa 2,5 miljoonaa kappaletta, paljon enemmän kuin Beatlesin aikaisempia albumeja.[26]

Jotkut uskoivat osan Sgt. Pepperin kappaleista kertovan huumeista tai rohkaisevan niiden käyttöön, minkä vuoksi esimerkiksi BBC kieltäytyi soittamasta ”A Day in the Lifea”.[26]

Julkaisuaikanaan Sgt. Pepper sai lehdistöltä yleisesti ottaen ylistävät arviot. The Timesin kriitikko Kenneth Tynan kutsui sitä ”ratkaisevaksi hetkeksi länsimaisessa korkeakulttuurissa”. Time kutsui albumia ”historialliseksi irtiotoksi kaiken musiikin kehityksessä”. Joitain soraääniäkin kuului: esimerkiksi The New York Timesin Richard Goldstein arvosteli albumin liiallisina pitämiään erikoisefektejä ja kutsui albumia ”vilpilliseksi”.[27]

Arvostettu Rolling Stone -lehti sijoitti vuonna 2003 Sgt. Pepperin ykköseksi kaikkien aikojen 500 parhaan albumin listallaan. Muutkin tahot ovat vuosien varrella nimenneet albumin yhdeksi kaikkien aikojen albumeista.[28]

Moni tunnettu muusikko on nimennyt Sgt. Pepperin suosikikseen Beatlesin albumeista. Toisaalta esimerkiksi Keith Richards kutsui sitä ”potaskan sekamelskaksi”.[29]

Sgt. Pepper on vielä vuonna 2017 Britannian kaikkien aikojen myydyin studioalbumi. Britanniassa albumia on myyty 5 miljoonaa kappaletta ja koko maailmassa 13 miljoonaa.[28]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylillisesti Sgt. Pepper edustaa psykedeelistä rockia (”Lucy in the Sky with Diamonds”, ”Being for the Benefit of Mr. Kite!”, ”Within You Without You”), mutta siinä on myös aikaisempien albumien tapaan paljon poppia (”Getting Better”, ”She’s Leaving Home”, ”When I’m Sixty-Four”) sekä perinteisiä rocklauluja (”Fixing a Hole”, ”Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band”).

Albumilla yhtye jatkoi edellisen albuminsa Revolverin (1966), kokeellisempaa linjaa. Esimerkiksi kappalessa ”Within You Without You” olivat aikaisemman albumin kappaleen ”Love You To” tapaan George Harrisonin intialaisvaikutteet selkeästi esillä. ”Lucy in the Sky with Diamonds” oli ensimmäinen Beatlesin levytys, joka sisälsi wah-wah-pedaalilla väritettyä kitaran soittoa.

McCartney totesi myöhemmin George Martinille, että Sgt. Pepper oli ”huumealbumi”, sillä yhtyeen jäsenet olivat olleet ”koko ajan” pilvessä albumia tehdessään. Joidenkin mukaan etenkin LSD:llä oli suuri vaikutus albumin kappaleisiin. Lennon käytti ainetta albumin tekemisen aikaan niin paljon, että sen minää hajottava vaikutus sai hänet toisinaan tuntemaan katoavansa niin yhtyeestä kuin itsestäänkin.[12]

Kitaristi George Harrison ja rumpali Ringo Starr ovat kertoneet tunteneensa itsensä usein joutilaiksi McCartneyn hallitsemissa äänityksissä, ja he vain odottivat päästä soittamaan mitä heiltä pyydettiin.[12]

Sgt. Pepper on ensimmäinen albumi, jonka laulut on miksattu kiinni toisiinsa niin, että musiikki jatkuu ilman taukoa.

Muutamia albumin lauluja käytettiin Beatles-animaatioelokuvassa Keltainen sukellusvene (1968).

Kansikuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin kansikuva

Sgt. Pepperin kansikuva oli aikanaan vallankumouksellinen. Sen idean keksi taiteilija Peter Blake. Kansi on 57 valokuvan kollaasi, minkä lisäksi valokuvaaja Michael Cooper kuvasi siihen vahanukkeja ja Beatles-jäsenet värikkäissä univormuissa. Kuvat otettiin Chelsea Manor Studiosin tiloissa 30. maaliskuuta 1967.[30] Henkilögalleriaan kuuluneet kasvot valitsivat pääosin McCartney ja Lennon. Harrisonin listalta kanteen valittiin neljä gurua, ja Starr jätti valinnat väliin. Vaikka jotkut olivatkin pettyneet valmiin kannen tekniseen laatuun, kansi voitti parhaan albumikannen Grammy-palkinnon.[31]

Sgt. Pepper on musiikkihistorian ensimmäisiä levyjä, jonka kansilehteen on painettu levyn sisältämien kappaleiden sanoitukset.[32]

Kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säv. ja san. John Lennon ja Paul McCartney, ellei toisin mainita.

A-puoli:

  1. Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band – 2.02 (Päävokaalit: Lennon & McCartney)
  2. With a Little Help from My Friends – 2.44 (Päävokaalit: Ringo Starr)
  3. Lucy in the Sky with Diamonds – 3.28 (Päävokaalit: Lennon)
  4. Getting Better – 2.47 (Päävokaalit: McCartney)
  5. Fixing a Hole – 2.36 (Päävokaalit: McCartney)
  6. She’s Leaving Home – 3.35 (Päävokaalit: Lennon & McCartney)
  7. Being for the Benefit of Mr. Kite! – 2.37 (Päävokaalit: Lennon)

B-puoli:

  2. Within You Without You – 5.05 (Päävokaalit: George Harrison, säv. Harrison)
  3. When I’m Sixty-Four – 2.37 (Päävokaalit: McCartney)
  4. Lovely Rita – 2.42 (Päävokaalit: McCartney)
  5. Good Morning Good Morning – 2.41 (Päävokaalit: Lennon)
  6. Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (Reprise) – 1.18 (Päävokaalit: Lennon, McCartney, Harrison & Starr)
  7. A Day in the Life – 5.33 (Päävokaalit: Lennon & McCartney)

Grammy-tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Kategoria
1967 Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Grammy Award for Album of the Year (Vuoden albumi)
1967 Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Grammy Award for Best Album Cover, Graphic Arts (Paras albuminkansi)
1967 Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Grammy Award for Best Engineered Album, Non-Classical (Paras suunniteltu albumi, ei-klassinen)
1967 Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Grammy Award for Best Pop Vocal Album (Parhaat popvokaalit)

Ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Ehdokas Kategoria
1967 Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Grammy Award for Best Performance by a Vocal Group (Paras lauluyhtyeen esitys)
1967 Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band Grammy Award for Best Pop Performance by a Duo or Group with Vocal (Paras popesitys lauluduolta tai -yhtyeeltä)
1967 ”A Day in the Life” Grammy Award for Best Instrumental Arrangement Accompanying Vocalist(s) (Paras instrumentaalinen sovitus jossa laulaja/laulajia)

Kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • John Lennon – laulu, soolo-, rytmi- ja akustinen kitara, Hammond-urut, ääni- ja nauhaefektit, tamburiini, marakassit, taputukset, huuliharppu, kazoo, pianosointu
  • Paul McCartney – laulu, soolo- rytmi ja akustinen kitara, bassokitara, Hammond-urut, piano, ääni- ja nauhaefektit, kazoo, taputukset
  • George Harrison – soolo-, rytmi- ja akustinen kitara, bassokitara, laulu, tambura, huuliharppu, sitar, kazoo, taputukset, marakassit
  • Ringo Starr – rummut, perkussiot, congat, marakassit, laulu, huuliharppu, kazoo, pianosointu

Vierailevat muusikot ja levyn tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Neil Aspinall – tambura ja huuliharppu
  • Geoff Emerick – äänitys ja miksaus, ääni- ja nauhaefektit
  • Mal Evans – lasku, herätyskello, huuliharppu, pianosointu
  • Matthew Deyell – tamburiini
  • George Martin – tuottaja ja miksaus; ääni - ja nauhaefektit; cembalo; harmoni; Lowry-urut ja kellopeli; Hammond-urut, piano, harmonisointu

Sessiomuusikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • neljä käyrätorvea (”Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band”) (sovitus ja kapellimestarointi McCartney ja Martin)
  • jousisektio ja harppu (”She’s Leaving Home”) (sovitus Mike Leander, kapellimestarointi Martin)
  • harmoni, sitar, dilruba, kahdeksan viulua ja neljä selloa (”Within You Without You”) (sovitus ja kapellimestarointi Harrison ja Martin)
  • kolme klarinettia (”When I’m Sixty-Four”) (sovitus ja kapellimestarointi McCartney ja Martin)
  • kuusi saksofonia (”Good Morning, Good Morning”) (sovitus ja kapellimestarointi Martin ja Lennon)
  • neljänkymmenen jäsenen orkesteri, jossa jouset, vasket, puupuhaltimet ja lyömäsoittimet (”A Day in the Life”) (sovitus Martin, Lennon ja McCartney, kapellimestarointi Martin ja McCartney)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Southall, Brian: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band: the album, the Beatles and the world in 1967. Carlton Books, 2017. ISBN 978-1-78097-945-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band rateyourmusic.com. Viitattu 6.7.2022.
  2. ↑ Yhdysvaltain listasijoitus[vanhentunut linkki]
  3. ↑ Britannian listasijoitus
  4. ↑ Norjan listasijoitus
  5. ↑ Saksan liittotasavallan listasijoitus (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Timo Pennanen: Sisältää hitin, sivu 100, Otava 2006
  7. ↑ Itävallan listasijoitus
  8. ↑ Espanjan listasijoitus
  9. ↑ Southall 2017, s. 36–39.
  10. ↑ a b c Southall 2017, s. 39.
  11. ↑ a b c d Jake Nyman: Onnenpäivät2, s. 87–88. Tammi, 1995. ISBN 951-31-0573-3
  12. ↑ a b c d Mikal Gilmore: Inside the Making of 'Sgt. Pepper' Rolling Stone. 1.6.2017. Arkistoitu 29.6.2017. Viitattu 6.7.2017.
  13. ↑ a b c Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos: The Beatles
  14. ↑ Alan Corr: Have you heard the news today? Sgt Pepper's turns 50 2.6.2017. Raidió Teilifís Éireann. Viitattu 8.6.2017.
  15. ↑ Southall 2017, s. 39–40.
  16. ↑ a b Southall 2017, s. 48.
  17. ↑ Southall 2017, s. 49–50.
  18. ↑ a b Southall 2017, s. 42.
  19. ↑ Southall 2017, s. 40.
  20. ↑ a b Southall 2017, s. 41.
  21. ↑ a b Southall 2017, s. 43.
  22. ↑ a b Southall 2017, s. 49.
  23. ↑ Southall 2017, s. 46–48.
  24. ↑ Southall 2017, s. 50.
  25. ↑ Southall 2017, s. 66–69.
  26. ↑ a b Southall 2017, s. 74.
  27. ↑ Southall 2017, s. 71.
  28. ↑ a b Southall 2017, s. 80.
  29. ↑ Southall 2017, s. 83–84.
  30. ↑ Wooldridge, Max: Rock 'n' roll London, s. 150. New York: St. Martin's Griffin, 2002. ISBN 0-312-30442-0 (englanniksi)
  31. ↑ Southall 2017, s. 56–60.
  32. ↑ Southall 2017, s. 59.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sgt._Pepper’s_Lonely_Hearts_Club_Band&oldid=22809909”