Sergei Saltykov

Sergei Vasiljevitš Saltykov, miniatyyrimuotokuva. Eremitaašin taidemuseo, Pietari.

Sergei Vasiljevitš Saltykov (ven. Серге́й Васильевич Салтыков), (1726 – 24. syyskuuta 1784 Moskova, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kreivi, kenraaliluutnantti, kamariherra ja diplomaatti. Saltykovin suku kuului Venäjän vanhimpiin ja hänen isänsä toimi keisarinna Elisabetin adjutanttina.

Parhaiten Sergei Saltykov tunnettiin Katariina II Suuren ensimmäisenä rakastajana, ja keisarinnan omien muistelmien mukaan Saltykov oli Paavali I:n isä. Paavali muistutti kuitenkin suuresti virallista isäänsä Pietari III:ta, sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Lyhyen ja pönäkän Pavelin ja pitkän, komean Sergei Saltykovin välillä oli hyvin vähän yhteistä. Muistelmissaan Katariina II kuitenkin pani merkille Saltykovin velipuolen Pjotrin "rumuuden".

Suku

Saltykovit olivat vanha pajariperhe, joka kilpaili 1500-luvulla Romanovien kanssa johtavasta asemasta. Sergei Saltykov polveutuu myös useista Rurik- ja Gediminas-dynastioiden haaroista naislinjan kautta sekä Tatjana Fjodorovnasta, ensimmäisen Romanov-sukuisen tsaarin Mikael I Romanovin sisaresta. Myös keisarinna Annan äiti tsaaritar Praskovja Fjodorovna Saltykova (1664–1723) oli peräisin tästä klaanista, vaikka hänen sukuhaaransa oli vain kaukaista sukua Sergein isoisälle.

Hän kuului Saltykov-suvun vanhimpaan linjaan. Hänen vanhempansa olivat kenraali, Moskovan poliisipäällikkö Vasili Fjodorovitš Saltykov (1675–1751) ja tämän toinen vaimo, ruhtinatar Maria Aleksejevna Golitsina (1701–1752), joiden vanhin lapsi hän oli. Vasili Saltykov oli menestynyt kaarti-joukoissa ja sen ansiosta suoritti palvelusta adjutanttina keisarinna Elisabetille tämän kaapatessa vallan vuonna 1741 ja nautti siksi keisarinnan erityisestä suosiosta.

Hänellä oli kuusi aikuiseksi elänyttä sisarusta, joista kahdella ensimmäisellä oli eri äiti, ruhtinatar Anna Borisovna Dolgoruki (n. 1684–1714).

• Agrafena Vasiljevna Saltykova (1709–1762), nai vuonna 1726 ruhtinas, senaattori ja todellinen salaneuvos Aleksei Dmitrjevitš Golitsinin (1697–1768). Heillä oli neljä aikuiseksi elänyttä lasta, ainoa poika Nikolai syntyi vuonna 1751, kun Agrafena oli 42-vuotias.
• Pjotr Vasiljevitš Saltykov (1724–1796 jälkeen), kamariherra, keisarinna Katariina II:n mukaan: "Saltykov oli typerys sanan täydessä merkityksessä, ja hänellä oli typerin fysionomia, mitä olin koskaan nähnyt, suuret liikkumattomat silmät, pystynenä ja aina puoliavoin suu; samalla hän oli ensiluokkainen juoruilija." Häntä pidettiin useita vuosia Kuurinmaan herttua Ernst Johann von Bironin tyttären Hedvig Elisabethin sulhasena, mutta riideltyään tämän kanssa hän meni vuonna 1753 naimisiin ruhtinatar Maria Fjodorovna Solntseva-Zasekinan kanssa. Heidän pojanpoikansa on Sergei Vasiljevitš Saltykov (1778–1846), rikas taidekeräilijä ja bibliofiili, joka vuonna 1800 väitti keisari Paavali I:n olevan nimikaimansa ja isosetänsä lapsi. Adjutantti, ruhtinas Nikolai Repnin-Volkonski ruoski hänet ja hänen virkauransa armeijassa katkesi siihen.
• Maria Vasiljevna Saltykova (1728–1792), keisarinna Elisabetin hovineito, hovinainen; nai senaattori Adam Vasiljevitš Olsufievin (1721–1784). Heillä oli seitsemän lasta.
• Anna Vasiljevna Saltykova (1729–1799), vuodesta 1741 keisarinna Elisabetin hovineito; nai marraskuussa 1747 ruhtinas Matvei Aleksejevitš Gagarinin (1725–1793). Liitto oli epäonnistunut ja lapseton, pariskunta asui erillään. Nuori Anna Saltykova tunnettiin hovissa omapäisenä ja ehtiväisenä naisena mikä koetteli kaikkien hermoja. Hän ilmaantui juhliin täsmälleen samanlaisessa kampauksessa kuin keisarinna Elisabet ja tämä leikkasi Saltykovalta etuhiukset pois. [Täysin samankaltaista tarinaa kerrotaan myös Natalia Fjodorovna Lopuhina os. Balkista, (1699–1763), Pietari I:n rakastajattaren Anna Monsin sisarentyttärestä, joka oli juljennut laittaa tukkaansa samanlaisen ruusun, kuin keisarinna Elisabetilla ja ruusu sekä tukkasuortuva oli leikattu pois sekä saatu läimäys kasvoihin.]
• Aleksandr Vasiljevitš Saltykov (1730/31? - k. 1803). Hän oli ainakin kolme kertaa naimisissa, kaksi vaimoista olivat Jekaterina Aleksejevna Veljaminova-Zernova (n. 1702–1762) ja Jevdokia Jakovlevna Tregubova (n. 1726–1786). Molemmista liitoista syntyi yksi tytär.
• Jekaterina Vasiljevna Saltykova (1732–1774), hovineito, nai kaartinpseeri Pjotr Ivanovitš Izmailovin (1724–1807). Heillä oli kaksi tytärtä.

Avioliitto ja vaimon suku

"Syksy" - Matrjona Pavlovna Balk-Polevoi Saltykovan (n. 1730–1813) muotokuva, Jean de Samsois 1756

Isän suhteet hoviin ja Sergei henkilökohtaiset ominaisuudet olivat syynä siihen, että vuonna 1752, kaksi vuotta sen jälkeen kun hän avioitui keisarinnan hovinaisen Matrjona Pavlovna Balk-Polevoin (n. 1730–1813) kanssa, Sergei Saltykovilla oli merkittävä asema hovielämässä. Suuriruhtinas Pjotr ​​Fjodorovitšin (Pietari III) kamariherrana, iloisesta ja seurallisesta komeasta miehestä tuli välittömästi "pikku hovin" sielu ja lähin henkilö sekä suuriruhtinaalle että suuriruhtinatar Jekaterina Aleksejevnalle (Katariina II). Sergeille ja Matrjonalle syntyi tytär Maria (1750 – 10. huhtikuuta 1752), joka kuoli 2-vuotiaana.

Saltykovin vaimon Matrjona Pavlovna Balk-Polevoin vanhemmat olivat todellinen kamariherra Pavel Fjodorovitš Balk-Polevoi (1689–1743) ja Maria Fjodorovna Polevoi. Hän sai nimensä isoäitinsä Modesta Monsin, Anna Monsin (Pietari I:n rakastajatar) ja Willem Monsin sisaren mukaan. Modesta (Matrjona), naimisissa Stepan Vasilievitš Lopuhinin kanssa, oli ruoskittu julkisesti vuonna 1718 ja karkotettu Siperiaan, kun Pietari I Suuri oli saanut tietää hänen veljensä Willemin suhteesta vaimonsa Katariinan kanssa.

Jevdokija Lopuhinan jälkeläisen Pietari II:n noustessa valtaistuimelle suvun asema parani huomattavasti. Vuonna 1727 annetulla asetuksella heidät palautettiin maanpaosta Pietariin. Keisari hyväksyi Lopuhinit hoviin ja nosti Stepan Vasiljevitšin kamariherraksi. Seuraavien hallitsijoiden alaisuudessa, joihin Lopuhina oli nojautunut Mecklenburgin herttuakunnan matkastaan ​​lähtien, hän ja hänen miehensä onnistuivat saamaan arvostetun aseman. Stepan Lopuhin sai merivoimien Kriegskommissaronin viran vara-amiraalin arvolla ja oikeudella olla läsnä Amiraliteetti lautakunnassa. Vuonna 1741 hänelle annettiin maatila Glumovskaja volostista Suzdalin alueella ja hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

Matrjonan tytärtä Natalia Fjodorovna Lopuhina os. Balkia (1699–1763) syytettiin salaliitosta ulkomaisten lähettiläitten kanssa, jotka vuonna 1743 olivat kertoman mukaan palauttamassa syrjäytettyä lapsihallitsija Iivana VI:tta valtaistuimelle. Koska kyseessä oli rikos hallitsijaa eli keisarinna Elisabetia vastaan, hänet olisi voitu kiduttaa kuoliaaksi teilipyörässä. Keisarinna oli valtaannoustuaan vuonna 1741 luvannut olla allekirjoittamatta kuolemantuomioita, siispä Natalia Lopuhina piiskattiin ja ruoskittiin, kieli leikattiin irti sekä omaisuus takavarikoitiin ja tyttäret Nastasia, Anna ja Praskovja karkotettiin kaukaisiin kyliin. Hänet karkotettiin miehensä ja poikansa kanssa yli 6 000 kilometrin päähän Mongolian rajalle Siperiaan, Burjatiaan Selenginskiin 20 vuodeksi, jossa he kuolivat. Natalia Lopuhina palasi Pietariin heti Elisabetin kuoltua ja Katariina II:n noustua valtaistuimelle tammikuussa 1762 ja pystyi puhumaan, mutta erittäin vaikeasti.

Kamariherra

"Hän oli kaunis kuin päivä ja tietysti kukaan ei voinut verrata häntä kehenkään toiseen edes suuressa hovissa (keisarinna Elisabetin), puhumattakaan meidän pikku hovissa. Hän oli varsin nokkela ja hänellä oli viehättävät sekä sulavat käytöstavat, joita hankkii elämällä ylhäisessä seurassa, varsinkin hovissa. Vuonna 1752 hän oli 26-vuotias. Yleisesti ottaen hän oli sekä syntymältään että monien muiden ominaisuuksiensa perusteella erinomainen persoona. Hänellä oli puutteita, mutta hän tiesi kuinka piilottaa ne; hänen suurimmat puutteensa olivat hänen taipumuksensa juonitteluun ja tiukkojen sääntöjen puute, mutta tämä kaikki oli minulle tuntematonta." - Katariina II:n muistelmat

Suuriruhtinas Pjotr ​​Fjodorovitš kiintyi myös kamariherraansa, jota ilman hän ei voinut tulla toimeen. Kun Saltykovia vastaan ​​nousi hovissa erilaisia ​​juoruja ja juoruja, Pjotr ​​Fjodorovitš esiintyi hänen kiihkeänä puolustajana keisarinnan edessä. Vuoden 1752 lopulla nämä juorut pakottivat Sergei Vasiljevitšin kuitenkin lomailemaan sukulaistensa kanssa ja siten vetäytymään hetkeksi hovista. Hovi vietti koko vuoden 1753 Moskovassa. Saman vuoden helmikuussa Saltykov ilmestyy uudelleen hoviin, eikä ollut enää erossa suuriruhtinaasta Pietarissa vuosina 1753 ja 1754. Näihin aikoihin suuriruhtinatar Jekaterina oli lähestynyt kansleri Aleksei Bestužev-Rjuminia, joka valitsi Saltykovin suhteeseen suuriruhtinattaren kanssa.

Diplomaatti

Syyskuun 20. päivänä 1754 syntyi suuriruhtinas Pavel Petrovitš ja 7. lokakuuta ilmoitettiin virallisesti iloisesta tapahtumasta, jota oli odotettu yhdeksän vuotta. Sergei Saltykov lähetettiin Ruotsin hoviin. Vuonna 1755, laskiaisen lopulla, Saltykov joutui palaamaan Ruotsista. Hänen poissaolonsa aikana kansleri Bestužev-Rjumin lähetti suuriruhtinatar Jekaterinalle kaikki häneltä saamansa uutiset sekä Venäjän silloisen Ruotsin-lähettilään Nikita Paninin lähetykset. Samalta Bestuževiltä suuriruhtinatar sai pian tietää, että Sergei Saltykov oli päätetty lähettää Hampuriin Venäjän edustajaksi.

Lähettiläänä Hampurissa

Keväällä 1755 Saltykovin piti mennä Pohjois-Saksaan. Matkalla hänet otettiin vastaan ​​puolalaisessa hovissa poikkeuksellisilla kohteliaisuuksilla, joka ylitti kaikki hänen odotuksensa, ja Anhalt-Zerbstissä, jonne suuriruhtinatar Jekaterina toimitti omalle synnyinseudulleen hänelle kirjeen ja suositteli häntä yhdeksi lähimmistä ja omistautuneimmista ihmisistään, häntä odotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Saltykov saapui Hampuriin 2. heinäkuuta 1755. Täysin ilman ystäviä jäänyt suuriruhtinatar, hänen rakas hovineitonsa, Sergein sisar Anna Saltykova oli äskettäin avioitunut ruhtinas Gagarinin kanssa, piti yllä kirjeenvaihtoa Hampurin lähettilääseen kansleri Bestuževin avulla. Iloisena siitä ettei hänen tarvinnut jatkaa salattua suhdetta keisarinnaan, Saltykov jatkoi diplomaatin uraa ja vietti elämänsä seuraavat vuodet Euroopan eri hoveissa.

Tämän jälkeen hänen ei koskaan tarvinnut olla lähellä keisarillista hovia. Kaikesta huolettomuudestaan ja kevytmielisyydestään huolimatta hän oli pitkään vilpittömän omistautunut suuriruhtinatar Jekaterinaa kohtaan. Hänen kauttaan Katariinan äiti, Anhalt-Zerbstin ruhtinatar Johanna Elisabeth von Holstein-Gottorp oli kirjeenvaihdossa tyttärensä ja kanslerin kanssa vuoteen 1758 asti. Saltykov oli vilpittömästi huolestunut, kun kansleri Bestuževin pidätys ja huhut tästä kirjeenvaihdosta uhkasivat suuriruhtinattaren asemaa.

Suurlähettiläänä Pariisissa

Alle kuukausi Katariina II:n valtaistuimelle nousemisen jälkeen, hallitsijan antama asetus määräsi 22. heinäkuuta 1762 senaatin antamaan Sergei Saltykoville 10 000 ruplaa hänen lähtöään varten Pietarista Pariisiin, missä hänet nimitettiin täysivaltaiseksi suurlähettilääksi. Jo vuoden 1763 alussa Pietarissa liikkui huhuja hänen todennäköisestä välittömästä takaisinkutsumisestaan​. Monet muutkin halusivat päästä niin tärkeälle paikalle kuin Pariisin suurlähettilään virkaan, eikä Saltykov ollut luonteensa kevytmielisyyden ja huolettomuuden vuoksi tämän nimityksen tasalla. Hän joutui velkoihin Pariisissa ja hänestä tehtiin monia valituksia.

Elokuussa 1763 Saltykov nimitettiin Regensburgiin Dresdeniin lähtevän Ivan Simolinin tilalle, mutta ei onnistunut lähtemään Pariisista nopeasti. Viivästys johtui hänen Ranskan hallitukselta ottamistaan veloista, mikä käynnisti laajan kirjeenvaihdon Venäjän ja Ranskan tuomioistuinten välillä. Keisarinna Katariina käski Simolinia lähtemään Regensburgista Dresdeniin odottamatta Saltykovia "koska hänen hitautensa tunnetaan." Itse asiassa hän vietti melkein kokonaisen vuoden Pariisissa Katariinan rahoittamana, josta Saltykov kiittää keisarinnaa kirjeessään, joka on päivätty Pariisissa 4. (J: 15.) huhtikuuta 1764. Mutta, kuten keisarinna Katariina mainitsee kirjeessään Nikita Paninille, rahoja ei käytetty aiottuun tarkoitukseen, ja Katariinan oli lunastettava ne valtion tililtä.

Suurlähettiläs Dresdenissä

Elokuussa 1763 Saltykov nimitettiin Regensburgiin (Saksan keisarillisten valtiopäivien kotipaikka) korvaamaan siellä ollut Ivan Simolin, joka oli lähdössä Dresdeniin. Nikita Paninille 29. joulukuuta 1763 päivätyssä kirjeessään kokenut Varsovan lähettiläs, kreivi Hermann Karl von Keyserling kuitenkin ilmaisi mielipiteensä, että olisi parempi, jos Saltykov menisi Dresdeniin ja Simolin jää Regensburgiin. "Minulle on erityisen samantekevää, oli sitten kyse Saltykovista tai Simolinista, koska nyt on vähemmän tekemistä Saksin hovin kanssa, kuten olisi pitänytkin olla, ja sillä joka on viisaampi, on valtit käsissään." Tällaisen käsinkirjoitetun lisälauselman Katariina II määräsi laitettavaksi kirjeeseen. Keväällä 1764, kun suurlähettiläitten päällikkö Nikita Panin tarjoutui lähettämään Saltykovin Dresdeniin, Katariina lisäsi kirjeeseen henkilökohtaisesti: "Onko hän vielä tehnyt piloja kun on tyytymätön? Mutta jos takaat hänet, lähetä hänet, hän on vain vaunun viides pyörä kaikkialla." Tämän jälkeen 38-vuotiaan Saltykovin diplomaattiuran kohtalosta ei ole mitään kirjoitettua tietoa.

Viimeiset vuodet

Sergei Saltykov kuoli 62-vuotiaana ruhtinas Mihail Vasiljevits Dolgorukovin talossa Moskovassa syyskuussa 1784. Hänet haudattiin Arzamasin kylään, jonne hänellä oli siteitä. Hänen vaimonsa Matrjona Pavlovna Balk-Polevoi kuoli yli 80-vuotiaana omassa talossaan Moskovassa huhtikuussa 1813.

Lähteet

• Barth, Reinhard: Historian suurnaiset. ((Frauen, die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi. Suomennos Tuulikki Virta, Katja Zöllner. Alkusanat Kaari Utrio) Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6762-5
• Troyat, Henri: Katariina Suuri. ((Catherine La Grande. Suomennos Heikki Kaskimies) Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21555-4