Serge Gainsbourg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Serge Gainsbourg
Gainsbourg vuonna 1981
Gainsbourg vuonna 1981
Henkilötiedot
Syntynyt2. huhtikuuta 1928
Pariisi, Ranska
Kuollut2. maaliskuuta 1991 (62 vuotta)
Pariisi, Ranska
Ammatti runoilija, laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, ohjaaja
Puoliso Elisabeth ”Lize” Levitsky (vih. 1951; ero 1957)
Béatrice Pancrazzi (vih. 1964; ero 1966)
Muusikko
Taiteilijanimi Gainsbarre
Aktiivisena 1957–1991
Tyylilajit chanson, jazz, reggae, rock, pop, yé-yé
Soittimet piano
Levy-yhtiöt Universal Music Group
Aiheesta muualla
www.universalmusic.fr/serge-gainsbourg

Serge Gainsbourg, oikealta nimeltään Lucien Ginsburg (2. huhtikuuta 1928 – 2. maaliskuuta 1991), oli ranskalainen runoilija, laulaja-lauluntekijä, näyttelijä ja ohjaaja. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä ranskalaisista muusikoista ja lauluntekijöistä.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gainsbourgin vanhemmat olivat Venäjältä vallankumousta paenneita juutalaisia. Isä Joseph Ginsburg soitti pianoa yökerhoissa ja opetti pianonsoittoa Sergelle ja tämän kaksoissisarelle Lilianelle.[1]

Gainsbourg oli 11-vuotias, kun Ranska julisti sodan Saksalle vuonna 1939. Saksan miehittämässä Pariisissa juutalaisten pakollinen keltainen tähti vaikutti nuoreen Gainsbourgiin syvästi. Kun juutalaisille säädetty ulkonaliikkumiskielto teki Joseph Ginsburgin työstä Pariisissa mahdotonta, hän alkoi suunnitella perheen muuttoa Limogesiin Keski-Ranskaan, ja se onnistuikin väärien papereiden avulla. Sodan jälkeen perhe muutti takaisin Pariisiin, mutta nuori Gainsbourg oli muuttunut: ennen niin hyvä oppilas sai nyt huonoja arvosanoja ja koki itsensä ulkopuoliseksi.[1]

30. ikävuoteensa asti hän toimi taidemaalarina ja elätti itsensä soittamalla pianoa ravintoloissa. Musiikillista suosiota hän alkoi saavuttaa 1960-luvun puolivälin paikkeilla. Vuoden 1965 Euroviisuissa laulaja France Gall edusti voittoisasti Luxemburgia Gainsbourgin kappaleella ”Poupée de cire, poupée de son”. Vuoden 1967 Euroviisuissa Minouche Barelli edusti Monacoa Gainsbourgin kappaleella ”Boum Bada Boum” ja sijoittui viidenneksi.

Vuonna 1969 ilmestyi Gainsbourgin kansainvälisesti tunnetuin kappale ”Je t’aime... moi non plus”. Alun perin hän äänitti kappaleen silloisen naisystävänsä Brigitte Bardot’n kanssa, mutta julkaistussa versiossa esiintyy Gainsbourgin myöhempi naisystävä Jane Birkin. Kappaleessa kuullaan naisen orgasmin ääniä, ja se joutui monissa maissa sensuurin kohteeksi.[2] Siitä tuli kuitenkin menestys monissa maissa ja Gainsbourgin maineen perusta.

1970-luvun alussa Gainsbourgilta ilmestyi Jean-Claude Vannierin tuottama ja sovittama konseptialbumi Histoire de Melody Nelson. Albumilla esitetään Lolita-tyylinen tarina, jossa hän esiintyy yhdessä Jane Birkinin kanssa. Albumi ei saavuttanut suuria myyntilukuja, mutta se on vaikuttanut merkittävällä tavalla moniin yhtyeisiin ja artisteihin, kuten Air, David Holmes ja Beck. Se on kenties tunnetuin ranskankielinen konseptialbumikenen mukaan? ja monet pitävät sitä jopa yhtenä kaikkien aikojen parhaista levyistäkenen mukaan?. Vuonna 1975 Gainsbourgilta ilmestyi mustaa huumoria sisältävä, natseja käsittelevä albumi Rock Around the Bunker. Samoihin aikoihin ilmestyi myös hänen toinen merkittävä albuminsa L’Homme à la Tête de Chou.

Vuonna 1978 Gainsbourg äänitti Jamaikalla yhdessä Robbie Shakespearen, Sly Dunbarin ja Rita Marleyn kanssa reggaelevyn Aux Armes et cetera, jonka nimikappale oli reggae-versio Marseljeesista. Kappaleen vuoksi hän sai tappouhkauksia oikeistolaisilta Algerian sodan veteraaneilta. Siitä tuli kuitenkin yksi Gainsbourgin parhaiten myyneistä levyistä. Myöhemmin hän äänitti vielä toisenkin reggaelevyn.

1980-luvulla Gainsbourg keskittyi esiintymään juovuksissa ja parta ajamatta erilaisissa televisio-ohjelmissa harjoittaen omanlaistaan sikailuun perustuvaa huumoriaan. Hän myös julkaisi albumit Love on the Beat sekä viimeisen studioalbuminsa You’re Under Arrest, joka sisälsi hip hop -vaikutteita. Vuoden 1990 Euroviisuissa Joëlle Ursull edusti Ranskaa Gainsbourgin kappaleella ”White and Black Blues”, joka sijoittui toiseksi. Hän myös levytti joitakin uusia kappaleita, kuten ”Les Enfants de la Chance” sekä duettona tyttärensä Charlotten kanssa kohua herättäneen kappaleen ”Lemon Incest”.

Gainsbourg kärsi koko elämän jatkuneen runsaan alkoholinkäytön ja tupakoinnin aiheuttamista monista sairauksista, ja muun muassa hänen maksastaan poistettiin noin kaksi kolmasosaa jonkin aikaa ennen hänen kuolemaansa. Hän kuoli 62-vuotiaana sydänkohtaukseen, ja hänet on haudattu Pariisiin Montparnassen hautausmaalle.

Gainsbourg sävelsi elämänsä aikana musiikin yli 40 elokuvaan. Hän myös ohjasi neljä elokuvaa.

Sarjakuvataiteilija Joann Sfar on ohjannut Gainsbourgin elämästä elokuvan Gainsbourg – tarina legendasta (Gainsbourg (Vie héroïque), 2010).[3]

Pariisin Cité de la musiquessa oli vuonna 2009 Gainsbourgia käsittelevä näyttely, jossa oli esillä Gainsbourgia ja hänen tuotantoaan käsitteleviä kuvia, videoita, levynkansia ja muuta henkilökohtaista materiaalia.

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Simmons, Sylvie: Serge Gainsbourg: A fistful of gitanes. Lontoo: Helter Skelter Publishing, 2001. (englanniksi)
  2. ↑ Römpötti, Harri: Piirtäjä loikkasi elokuvaan. Helsingin Sanomat 16.9.2010, s. C 1.
  3. ↑ Kinnunen, Kalle: Seksitrubaduuri Gainsbourgin elämä valkokankaalle - (Kuvien takaa -blogi) Suomen Kuvalehti. 27.11.2008. Viitattu 17.4.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Serge_Gainsbourg&oldid=21791941”