Seong-jin Cho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seong-jin Cho

Seong-jin Cho (s. 1994 Soul; kor. 조성진) on eteläkorealainen pianisti.[1] Hän voitti syksyllä 2015 ensimmäisenä eteläkorealaisena kansainvälisen Chopin-pianokilpailun ja solmi tammikuussa 2016 eksklusiivisen levytyssopimuksen Deutsche Grammophonin kanssa.[2][1] Hänen voittamansa Chopin-kilpailu oli järjestyksessä seitsemästoista; hänen jälkeensä sijoittuivat toiseksi Charles Richard-Hamelin ja kolmanneksi Kate Liu.[3]

Seong-jin aloitti pianonsoiton opiskelun 6-vuotiaana Soulissa ja konsertoi ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Valmistuttuaan Soulin taideinstituutista hän muutti vuonna 2012 Pariisiin. Hän suoritti Pariisin konservatoriossa opintoja Michel Béroffin johdolla, kunnes valmistui vuonna 2015. Sittemmin hän asettui Berliiniin. Chopin-kilpailun voittamisen ohella Seong-jin on voittanut Hamamatsun kansainvälisen pianokilpailun siihen mennessä nuorimpana (2009), sijoittunut kolmanneksi Tšaikovski-kilpailussa (2011) ja saanut kolmannen sijan myös Arthur Rubinstein -pianokilpailussa (2014).[2] Seong-jinin kanssa työskennelleisiin kapellimestareihin ovat kuuluneet Simon Rattle, Valeri Gergijev, Esa-Pekka Salonen, Gianandrea Noseda, Antonio Pappano, Myung-whun Chung, Vladimir Ashkenazy, Jaap van Zweden, Yannick Nézet-Séguin, Gustavo Dudamel, Juri Temirkanov, Marek Janowski, Vasili Petrenko, Jakub Hrůša, Leonard Slatkin ja Mihail Pletnev.[1]

  1. a b c Seong-Jin Cho New York Philharmonic
  2. a b Seong-Jin Cho, piano Radion Sinfoniaorkesteri
  3. South Korean Seong-Jin Cho wins Chopin piano competition BBC News

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]