Mihail Pletnjov

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mihail Pletnev)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mihail Pletnjov (2007)

Mihail Vasiljevitš Pletnjov (ven. Михаил Васильевич Плетнёв; s. 1957 Arkangeli) on venäläinen pianisti, kapellimestari ja säveltäjä. Hän syntyi muusikkoperheeseen ja opiskeli 13-vuotiaasta lähtien pianonsoittoa Moskovan konservatoriossa Jakov Flijerin ja Lev Vlasenkon johdolla. Hän voitti vuonna 1978 kansainvälisen Tšaikovski-kilpailun ja pääsi tämän mahdollistamana esiintymään lukuisiin länsimaihin. Hän teki ensiesiintymisensä kapellimestarina vuonna 1980.[1]

Vuonna 1989 Pletnjov perusti Venäjän kansallisorkesterin, joka saavutti hänen johtamanaan kansainvälistä tunnustusta. Hän esiintyi myös useiden ulkomaalaisten orkesterien vierailevana kapellimestarina. Hän on levyttänyt sekä pianosolistina että kapellimestarina. Hän on menestynyt säveltäjänä muun muassa konsertollaan alttoviululle. Tämän teoksen kantaesitti vuonna 1998 Moskovassa Juri Bašmet Pletnjovin itsensä johtaman Venäjän kansallisorkesterin kanssa.[1]

Pletnjov levytti Venäjän kansallisorkesterin kanssa muun muassa palkitusti Tšaikovskin kuusi sinfoniaa.[2] Vuonna 2005 Pletnjov sai Grammyn levytyksestä, jolla hän soittaa itse sovittamansa Tuhkimon kahdella pianolla Martha Argerichin kanssa.[3]

Kesäkuussa 2010, Pletnev oli lomailemassa Thaimaassa ja hänet pidätettiin poliisin toimesta ja epäiltiin 14-vuotiaan thaimaalaisen pojan raiskauksesta. Tapauksella epäiltiin myös olevan yhteyksiä kansainväliseen ihmiskauppaan. Tämä johti aina siihen, että Pletnjovin esiintymiset peruutettiin Edinburgin kansainvälisillä festivaaleilla. Mutta lopulta 28. syyskuuta 2010 kaikki Pletnjoviin kohdistuneet syytteet peruttiin.lähde?

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.